Suomen pelimuseo

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Suomen pelimuseo
Näkymä Suomen pelimuseon näyttelyyn.
Näkymä Suomen pelimuseon näyttelyyn.
Perustettu 2017
Sijainti Museokeskus Vapriikki, Tampere
Koordinaatit 61°30′10.85″N, 23°45′37.29″E
Kotisivut suomenpelimuseo.fi

Suomen pelimuseo on pelaamisen historiaan keskittyvä museo, joka avattiin tammikuussa 2017 Tampereelle Museokeskus Vapriikin tiloihin. Museon toteuttavat yhteistyössä Tampereen kaupunki, Mediamuseo Rupriikki, Pelikonepeijoonit ja Tampereen yliopisto.[1] Pelimuseo on Suomen ensimmäinen pysyvä peleihin keskittyvä museo.[2]

Museon kokoelman pääpaino on digitaalisissa peleissä, mutta näytteillä on myös lauta- ja roolipelejä.[2] Pelejä ja pelikoneita 1990-luvulta asti kerännyt kolmen harrastajan ryhmittymä Pelikonepeijoonit luovutti oman kokoelmansa museon käyttöön.[3]

Osa museon rahoituksesta toteutettiin joukkorahoituskampanjalla vuonna 2015. Kampanjassa yli 1 100 ihmistä tai organisaatiota lahjoitti yli 86 000 euroa museolle. Kampanjan minimitavoite oli 50 000 euroa. Lahjoitusrahalla on tarkoitus lisätä näyttelyn vuorovaikutteisuutta pelipisteillä ja kunnostetuilla peliautomaateilla. Pelattavana on muun muassa Pong-automaatti, Lohikäärmepuu-peli ja Twilight Zone -flipperi.[3] Yhteensä museossa on esillä sata peliä, joista pelattavissa on 60 kpl.[4]

Joukkorahoituskampanjaan osallistuneet pääsivät museoon jo joulukuussa 2016. Pelimuseolle on varattu Vapriikista 400 neliömetrin tilat.[5]

Suomen pelimuseon logo.

Museo palkittiin Finnish Game Awards -gaalassa Vuoden 2016 ilmiönä.[6] Vuoden 2017 GameXpossa museo palkittiin Vuoden pelikasvattaja -palkinnolla.[7]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Mikä on Suomen pelimuseo? Suomen pelimuseo. Viitattu 18.11.2015.
  2. a b Suomen pelimuseo Suomen pelimuseo. Viitattu 18.11.2015.
  3. a b Suomen pelimuseo Mesenaatti.me. Viitattu 18.11.2015.
  4. Vuorio, Jukka: Sadistinen peliklassikko ja muut kulttisuosikit saavat museon Tampereelle – ”Kauheita juttuja, joita kukaan ei enää nykyään julkaisisi” Helsingin Sanomat. 15.12.2016. Viitattu 15.12.2016.
  5. Katso video – Tällainen yhdistys on peliharrastajien oma Kasettilamerit Tamperelainen. Viitattu 17.12.2015.
  6. Suomen peliparhaimmisto palkittiin näyttävästi The Finnish Game Awards -juhlagaalassa Mikrobitti. Viitattu 15.8.2017.
  7. Suomen pelimuseo sai GameXpossa Vuoden pelikasvattaja -palkinnon Muropaketti.com. 5.11.2017. Viitattu 5.11.2017.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]