Sonja Grefberg

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Sonja Grefberg (myöh. Forss, s. 9. kesäkuuta 1964[1]) on suomalainen pöytätenniksen pelaaja. Hän on kaikkien aikojen menestynein suomalainen naispelaaja.

Ensimmäisen kaksinpelin Suomen-mestaruutensa Grefberg voitti jo 13-vuotiaana. Yhteensä hän voitti kaksinpelissä yhdeksän Suomen-mestaruutta vuosina 1978–1990. Nelinpelit mukaan lukien hän voitti 30 Suomen-mestaruutta, joista naisten nelinpelissä useimmat Monica-siskonsa (myöh. Portin) kanssa. Kansainvälisen pöytätennisliiton rankingissa Grefberg oli parhaimmillaan sijalla 36 ja Euroopan liiton listalla sijalla 17. Hän osallistui myös useita kertoja MM- ja EM-kilpailuihin. Suurimmaksi saavutukseksi tuli junioreiden Euroopan-mestaruus nelinpelissä. Pohjoismaiden mestaruuden hän voitti vuonna 1983 kaksinpelissä, nelinpelissä (Eva Malmbergin kanssa) ja sekanelinpelissä (Jarmo Jokinen) sekä vuonna 1986 nelinpelissä (Katja Nieminen)[1].

Pöytätennis oli ensimmäistä kertaa mukana olympialaisissa Soulissa vuonna 1988, mutta Grefberg karsiutui kisoista hävittyään viimeisen karsintaottelun.

Nykyään Grefberg asuu Kauniaisissa ja toimii yrittäjänä. Hän on mukana Suomen Pöytätennisliiton toiminnassa sekä juniorivalmennuksessa. Hän on toiminut Euroopan pöytätennisliiton hallituksessa vuodesta 2013 ja Kansainvälisen pöytätennisliiton valtuustossa (Board of Directors) vuodesta 2017[2].

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Siukonen, Markku; Rantala, Risto: Kaikki urheilusta, s. 427. Otava, 2006. ISBN 978-951-1-20841-9.
  2. Heikkinen, Esko & Viita, Ossi: Pingpongista pöytätennikseen – Lajihistoria, s. 301. Suomen Pöytätennisliitto, 2018. ISBN 978-952-94-0564-0.


Tämä urheilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.