Solingenin tuhopoltto 1993
Solingenissä, Nordrhein-Westfalenissa Saksassa vuonna 1993 tapahtunut tuhopoltto on yksi nyky-Saksan vakavimmista ulkomaalaisvastaisista hyökkäyksistä. Toukokuun 29. päivän vastaisen yönä 1993 neljä nuorta äärioikeistolaiseen skinhead-ryhmään kuulunutta henkilöä, joilla oli myös yhteyksiä uusnatsismiin, sytytti tuleen turkkilaisen perheen talon. Kolme tyttöä ja kaksi naista kuoli, 14 muuta perheen jäsentä, mukaan lukien useita lapsia, loukkaantui, osa heistä vakavasti. Hyökkäys johti turkkilaisten väkivaltaisiin protesteihin useissa kaupungeissa. Lokakuussa 1995 tekijät tuomittiin murhasta 10–15 vuoden vankeusrangaistuksiin.
Tausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
1990-luvun alussa tapahtuneen Saksan jälleenyhdistymisen jälkeen ulkomaalaisuus ja erityisesti turvapaikanhakijat olivat kiivaan keskustelun kohteena. Erityisesti Saksan kristillisdemokraattinen unioni (CDU) ja iltapäivälehti Bild vaativat ulkomaalaisten määrän rajoittamista.
Solingenin tapahtumia edelsi useita ulkomaalaisvastaisia hyökkäyksiä. Syyskuussa 1991 Hoyerswerdassa sijainnut turvapaikanhakijoiden käyttämä hostelli jouduttiin evakuoimaan. Huhtikuussa 1992 Rostockin lähellä sijaitsevassa Lichtenhagenissa puhjenneissa kolme päivää kestäneissä väkivaltaisuuksissa useat tuhannet ihmiset piirittivät kerrostalon ja katsoivat kuinka osa heitti rakennukseen polttopulloja. Rakennuksessa asuneet vietnamilaiset joutuivat pakenemaan talon katolle. Marraskuussa 1992 Möllnissä äärioikeistolaiset sytyttämässä tulipalossa kuoli kolme turkkilaista.
Joulukuussa 1992 järjestettiin eri puolilla Saksaa laajoja ksenofobian vastaisia mielenosoituksia, joihin osallistui yli 700 000 henkilöä. Vuoden 1992 lopussa useita uusnatsien ryhmiä tehtiin laittomiksi.
Kolme päivää ennen hyökkäystä, 26. maaliskuuta 1993, Saksan liittopäivät hyväksyi perustuslain muutoksen, jolla rajoitettiin turvapaikanhakijoiden määrää. Aiemmin kaikille poliittista turvapaikkaa hakeneille oli automaattisesti myönnetty pakolaisasema.
Viikko Solingenin hyökkäyksen jälkeen saatiin estettyä Frankfurtissa sijainneeseen taloon kohdistunut tuhopolttoyritys. Vuonna 1996, Lyypekissä sijainneessa turvapaikanhakijoiden asuntolassa tapahtui tuhopoltto, jossa kuoli kymmenen henkilöä. Yhteensä Saksassa on kuollut 135 ulkomaalaista ksenofobiaan liittyvissä väkivaltaisuuksissa.
Toukokuun 29. päivän tapahtumat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Poliisiraportin mukaan tulipalo syttyi toukokuun 29. päivänä aamuyöllä kello 01.38. Tulipalo syttyi polttoaineesta. Perheen vanhin jäsen 50-vuotias Mevlüde Genç onnistui pakenemaan ikkunasta ja hälyttämään naapurit. Hän menetti kaksi tytärtään, kaksi lastenlastaan ja sisarentyttären.
Palokunta saapui paikalle viiden minuutin kuluessa. 27-vuotias Gürsün İnce hyppäsi ikkunasta ja kuoli. Hänen sylissään ollut neljävuotias tytär selviytyi. 18-vuotias Hatice Genç, 12-vuotias Gülistan Öztürk, yhdeksänvuotias Hülya Genç ja neljävuotias Saime Genç menehtyivät tulipalossa. 15-vuotias Bekir Genç pakeni ikkunasta ja sai vakavia vammoja. Kuusikuukautinen vauva ja kolmevuotias lapsi saivat hengenvaarallisia vammoja.
Syytetyt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Teosta syytetyt olivat:
- Felix Köhnen, 16-vuotias opiskelija. Hänen isänsä oli rauhanliikkeessä aktiivisesti toiminut lääkäri ja äiti ympäristöaktiivinen arkkitehti. Raporttien mukaan Felix ajautui äärioikeistolaisiin piireihin, koska ei tuntenut oloaan turvalliseksi vanhempiensa akateemisia odotuksia kohtaan.
- Christian Reher, 16-vuotias, joka oli kasvanut lastenkodeissa. Hän asui poltetun talon lähellä, ja oli ensimmäinen, joka pidätettiin. Hän oli aiemmin jakanut ulkomaalaisvastaisia lehtisiä.
- Christian Bchholz, 19-vuotias tilapäisiä töitä tehnyt. Hän oli keskiluokkaisen työntekijäperheen lapsi. Hänen päiväkirjansa sisälsi ulkomaalaisvastaisia kirjoituksia.
- Markus Gartmann, 23-vuotias toimeentulotuen saaja. Nuorena hän oli ollut syrjäänvetäytyvä ja epäonnistunut suhteessa vastakkaiseen sukupuoleen. Hän oli nationalistisen DVU-puolueen jäsen.
Kaikki olivat Solingenin äärioikeistolaisen skinhead-ryhmän jäseniä ja harjoittelivat yhdessä kamppailulajeja. Koulun pitäjä paljastui myöhemmin Saksan sisäministeriön kotimaan tiedustelun viraston, Verfassungsschutzin, tiedonantajaksi.
Oikeudenkäynnit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Viiden tuomarin kokoonpanolla Düsseldorfissa järjestetty oikeudenkäynti alkoi huhtikuussa 1994. Kohnenia, Reheriä ja Buccholtzia syytettiin alaikäisinä (mikä rajoitti maksimirangaistuksen kymmeneksi vuodeksi vankeutta). Gartmannia syytettiin aikuisena. Syyttäjät pitivät teon motiivina ulkomaalaisiin kohdistunutta vihaa.
Gartmann oli tunnustanut poliisille ja tunnusti myös oikeudessa. Hän pyysi anteeksi uhreilta. Tunnustuksen mukaan Gartmann, Kohnen ja Buchholz olivat ottaneet yhteen ulkomaalaisten kanssa juhlissa aiemmin samana yönä. He tapasivat Reherin ja päättivät ”pelotella” turkkilaisia. He olivat teon aikana humalassa. Oikeudenkäynnin loppupuolella Gartmann veti pois tunnustuksensa ja sanoi sen tapahtuneen painostuksen alaisena ja että häntä oli uhattu sillä, että hän joutuisi jakamaan sellin turkkilaisten kanssa. Neljä kuukautta oikeudenkäynnin jälkeen, vankilassa tehdyssä haastattelussa, hän sanoi antaneensa väärän tunnustuksen, koska poliisi oli vakuuttanut hänelle, että se oli ainoa tapa välttää elinkautinen vankeus.
Reher tunnusti myös, mutti muutti kertomustaan toistuvasti. Lopulta hän sanoi toimineensa yksin. Kohnen ja Buchholz kiistivät osallistuneensa millään tavoin.
Poliisi oli tehnyt rikospaikkatutkimuksen huolimattomasti, joten ei löydetty todisteita, jotka yhdistäisivät syytetyt kiistämättömästi tekoon. Todistajat eivät pystyneet selventämään asioiden kulkua.
Lokakuussa 1995 syytetyt tuomittiin murhasta, murhan yrityksestä ja tuhopoltosta. Kolme alaikäisenä tuomittua syytettyä saivat maksimaalisen kymmenen vuotta vankeutta. Gartmann sai 15 vuoden vankeusrangaistuksen. Saksan korkein oikeus vahvisti tuomiot vetoomuksen jälkeen.
Turkkilaisperhe nosti kanteen ja sai noin 270 000 saksan markan vahingonkorvauksen sekä kuukausittaisen summan yhdelle pahoja palovammoja kärsineelle perheenjäsenelle.
Jälkitilanne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Useat korkeat viranomaiset osallistuivat uhrien muistotilaisuuteen. Liittopresidentti Richard von Weizsäcker piti tilaisuudessa puheen. Liittokansleri Helmut Kohlia kritisoitiin siitä, ettei hän ollut vieraillut Solingenissa, eikä osallistunut muistotilaisuuteen tai hautajaisiin.
Tapaus sai runsaasti huomiota kansainvälisessä lehdistössä. Alankomaissa järjestetyn radiokampanjan jälkeen Helmut Kohlille lähetettiin 1,2 miljoonaa postikorttia, joissa luki ”Ik ben woedend!” (suom. olen raivoissani).
Vuosi tapahtuman jälkeen Hatice Gençin koulun, Mildred-Scheel-Schulen edessä paljastettiin muistomerkki, jossa kaksi suurta renkaiden ympäröimää pronssihahmoa repii rikki hakaristiä. Kukin renkaista on yksityisen henkilön lahjoittama. Aluksi kaupunki hyväksyi muistomerkin rakentamisen keskeiselle paikalle, mutta kumosi päätöksen myöhemmin. Tuhopolton paikka on merkitty viidellä pähkinäpuulla sekä kyltillä. Frankfurt-Bockenheimissa Hülyaplatzissa on muistomerki, jossa mies moukaroi hakaristiä.
Vuonna 1996 Saksan hallitus myönsi Mevlüde Gençille Bundesverdienstkreuz-kunniamerkin, koska hän pyrki edistämään saksalaisten ja turkkilaisten välistä ystävyyttä myös hyökkäyksen jälkeen. Vuonna 2008 perustettiin Genç-palkinto.
Kaksi tuomituista vapautettiin hyvän käytöksen johdosta ennen aikaisesti. Syyskuussa 2005 Christian Reher sai neljän kuukauden vankeusrangaistuksen käytettyään kahdesti natsitervehdystä.
Vuonna 2008 hyökkäyksestä selvinneet uhrit asuivat yhä Solingenissä, vakuutuksesta ja lahjoituksista saaduilla varoilla rakennetussa talossa, jossa on valvontakamerat ja paloikkunat.
