Sitaattioikeus

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Sitaattioikeus eli siteerausoikeus on Suomen tekijänoikeuslain 22 §:ssä määritelty tekijänoikeuden rajoitus, jonka mukaan ”julkistetusta teoksesta on lupa hyvän tavan mukaisesti ottaa lainauksia tarkoituksen edellyttämässä laajuudessa”.[1] Sitaattioikeutta käytettäessä siteerattava teos ja sen tekijä (alkuperäinen lähde) on ilmoitettava, muutoin siteerausta voidaan pitää tekijänoikeuden loukkauksena, vaikka siteerausoikeuden ehdot muutoin täyttyisivätkin.

Siteerausoikeuden käyttöä pohdittaessa on tärkeää, että lainauksen käytön ja siteerattavan teoksen välillä on asiallinen yhteys. Vääristelevän sitaatin, eli sellaisen joka antaa virheellisen tai puutteellisen kuvan alkuperäisestä teoksesta, julkistaminen on tekijänoikeusrikkomus, koska se ei täytä sitaattipykälässä säädettyä hyvän tavan mukaisuutta koskevaa vaatimusta.

Siteerausoikeus ei ole sidottu teoslajiin, vaan periaatteessa tekstin lisäksi voidaan siteerausoikeudella käyttää myös valokuvia, musiikkia ja muunlaisia teoksia, niin kauan kuin alkuperäisen teoksen ja uuden teoksen välinen asiallinen yhteys täyttyy. Tekijänoikeusneuvoston lausunnossa 1997:9 otetaan kuitenkin kanta, ettei elämäkerrallisessa multimediateoksessa voida sitaattioikeuden perusteella käyttää lyhyitä musiikkinäytteitä. Toisaalta lausunnossa 2002:16 suhtaudutaan varovaisen myönteisesti kuvasitaatteihin ja todetaan, että elokuvista voi tulla kyseeseen korkeintaan joidenkin sekuntien mittaiset lainaukset.

Siteerausoikeuden käyttäminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Siteerausoikeuden käyttäminen edellyttää kolmen perusedellytyksen täyttymistä:[2]

  1. lainattavan teoksen julkistuminen,
  2. käytön hyvän tavan mukaisuus ja
  3. sallitun lainaamisen laajuus.

Julkistettu teos[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lainattavan teoksen on oltava julkistettu. Teos katsotaan julkistetuksi, kun se luvallisesti on saatettu yleisön saataviin.[3]

Hyvä tapa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sitaattioikeuden yhteydessä hyvä tapa tarkoittaa Harengon, Niirasen ja Tarkelan mukaan sitä, että ”siteerattaessa teosta tai sen osaa on lähde mainittava joko välittömästi siteeratun kohdan yhteydessä tai muussa sopivassa paikassa. Siteeraus on myös selkeästi erotettava siteeraajan omasta tekstistä esimerkiksi lainausmerkeillä.” Lainauksella pitää myös aina olla hyväksyttävä asiallinen yhteys lainaajan omaan teokseen.[4]

Asiallinen yhteys

Lainatun ja lainaavan teoksen välillä tulee olla asiallinen yhteys, ja tätä edellytystä kutsutaan vakiintuneesti siteerausfunktioksi tai vetoamisfunktioksi. Asiallisen yhteyden vaatimus koskee sitä, mitä tarkoitusta varten lainaus on sallittu. Harengon et al. mukaan ”olennaista on, että siteerattava teos havainnollistaa, selkeyttää tai taustoittaa jollain tavalla lainaajan omaa esitystä”.[5] T. M. Kivimäen mukaan ”siteerauksen tulee, ollakseen oikeutettu, olla avuksi henkisessä luomistyössä”.[6] Siteerattua teosta saa käyttää omien ajatustensa perustelemiseen, havainnollistamiseen tai siteerattujen ajatusten arvostelemiseen. Tämä tarkoittaa sitä, että toisen tekemää tekstiä tai kuvaa ei saa käyttää korvaamaan omaa tekstiä tai muuta teosta.

Laajuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Siteerausoikeutta saa käyttää tarkoituksen edellyttämässä laajuudessa. Laajuutta ei ole tarkemmin määritelty laissa tai muissa säännöksissä, vaan hyväksyttävä lainaamisen laajuus on ratkaistava tapauskohtaisesti. Asiaa arvioitaessa on otettava huomioon myös yllä mainittu hyvän tavan mukaisuus ja asiallisen yhteyden vaatimus.[7]

Sitaattioikeus eri maissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kansallisessa lainsäädännössä käytetään yleensä Bernin yleissopimuksen määriteltyjä rajoja yhdessä tai useammassa seuraavista vaatimuksista:

  • Siteeratut kohdat ovat kohtuullisen suuruisia (vaihtelee maittain),
  • ne on merkitty selvästi lainauksiksi ja niihin viitataan selvästi ja
  • siteerauksen tuloksena oleva uusi työ ei ole vain kokoelma lainauksia, vaan se on sinänsä täysin alkuperäinen teos.

Joissakin maissa teoksen käyttötarkoitus (koulutus, tieteellinen työ, parodia jne.) voi määrätä oikeuden laajuuden.

Eurooppa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sitaattioikeus on erityisen tärkeä Manner-Euroopan tekijänoikeuslaissa, jossa se kattaa joitakin käytäntöjä, joita muualla kutsutaan oikeudenmukaiseksi käytöksi (fair use). Eurooppalainen oikeuskäytäntö on vähitellen laajentanut sallittujen käyttötapojen määrää tietyin rajoituksin.[8]

Ranska[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ranskassa on laitonta kopioida jonkun teoksia ilman hänen suostumustaan. Mutta jos teos julkaistaan, eli sitä ei enää muokata ennen julkaisua, pienet lainaukset ovat laillisia.

Saksa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Saksassa lainausoikeutta on laajennettu huomattavasti tutkimustarkoituksiin ja se voi kattaa jopa kokonaisia teoksia (esimerkiksi tekstejä, kuvia, musiikkia tai videoita).[9]

Puola[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Puolassa sitaattioikeus antaa mahdollisuuden lainata otteita teoksista ja kokonaan pienistä teoksista, edellyttäen, että tämä on perusteltua opetuskäyttöön, kritiikkiin, tai karikatyyrisesti motivoidulla selvityksellä.[10]  

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Tekijänoikeuslain 22 § Finlex®
  2. Harenko, Niiranen & Tarkela, s. 173.
  3. Tekijänoikeuslain 8 § 1 mom. Finlex®
  4. Harenko, Niiranen & Tarkela, s. 630.
  5. Harenko, Niiranen & Tarkela, s. 175–176.
  6. T. M. Kivimäki: Uudet tekijänoikeus- ja valokuvauslait. Helsinki 1966.
  7. Harenko, Niiranen & Tarkela, s. 177.
  8. Martin Senftleben: Bridging the Differences between Copyright's Legal Traditions – The Emerging EC Fair Use Doctrine. SSRN, 15.6.2010, nro ID 1723902. Rochester, NY: Social Science Research Network. Artikkelin verkkoversio. en
  9. § 51 UrhG - Einzelnorm www.gesetze-im-internet.de. Viitattu 17.9.2020.
  10. Jakub Kralka: Kiedy możemy korzystać z prawa cytatu? Prawo Nowych Technologii. 1.12.2013. Viitattu 17.9.2020. (puolaksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]