Siri Kolu

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Siri Kolu Helsingin kirjamessuilla vuonna 2011.

Siri Kolu (s. 18. heinäkuuta 1972[1] Kouvola) on vantaalainen kirjailija ja teatteriopettaja. Koulutukseltaan Kolu on teatteri-ilmaisun ohjaaja ja teatteritaiteen maisteri.[2]

Vuonna 2008 ilmestyi Kolun esikoisromaani Metsänpimeä. Syksyllä 2009 Kolu voitti kustannusosakeyhtiö Otavan ja Kinoproductionin järjestämän lastenromaani- ja elokuvakirjoituskilpailun tekstillään Me Rosvolat. Teos ilmestyi huhtikuussa 2010 ja voitti samana vuonna Finlandia Junior -palkinnon. Vuonna 2012 Kolu palkittiin teoksesta Otavan Kirjasäätiön Kaarina Helakisa -palkinnolla ja vuonna 2013 Väinö Riikkilä -seuran Laivakello-palkinnolla. Kirjan oikeudet on myyty 16 maahan (Alankomaat, Espanja, Iso-Britannia, Italia, Kiina, Korea, Norja, Ranska, Saksa, Serbia, Slovenia, Tanska, Ruotsi, Unkari, Venäjä ja Viro) ja sen pohjalta on tehty myös samanniminen elokuva ja näytelmä. Kirjasarjasta on myös kuunnelmalevyjä.[2]

Kolu on kirjoittanut myös nuorten aikuisten romaaneja. Vuosina 2013 ja 2014 ilmestyi teospari Pelko ihmisessä ja Ihmisen puolella.[3] Vuonna 2016 Kolun teos Kesän jälkeen kaikki on toisin valittiin lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-palkintoehdokkaaksi.[4]

Kolu on toiminut soveltavan draaman ja dramaturgian lehtorina, kouluttajana, ohjaajana, käsikirjoittajana, esitysdramaturgina ja näyttelijänä sekä ollut muun muassa Ylioppilasteatterin jäsen. Kolu oli mukana luomassa elämyksellisen kirjavinkkauksen esityskonseptia Kirjallisuus-live. Next Libris -ryhmä vieraili kymmenillä kouluilla ja kirjastoissa draamallista kirjavinkkausta tekevien esitystensä kanssa.

Kolu on toiminut vuodesta 2013 valtion kirjallisuustoimikunnan puheenjohtajana.[2][5]

Teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Romaanit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Me Rosvolat -sarja
Taika Taksinen -sarja

Muut julkaisut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Käyttöliittymä elämään. Ikkunoita draaman ja teknologian kohtaamiseen. Toimittaja ja kirjoittaja, Stadian julkaisusarja A 2003.
  • Draamamenetelmät ja tieto. Teatterin ja teknologian kohtaamisia. Kirjoittaja, Stadian julkaisusarja A 2008
  • Suomalainen satu 2. Kirjoittaja, BTJ-kustannus 2010.
  • Novelli Alas, alemmas antologiassa Marilyn, Marilyn - Tarinoita ikonista ja ihmisestä. Salla Simukka (toim.), Marika Riikonen (toim.). Tammi, 2017. ISBN 978-951-31-9377-5

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Kolu, Siri Kirjasampo.fi. Viitattu 2.11.2016.
  2. a b c Siri Kolu Otava. Viitattu 2.11.2016.
  3. Frilander, Aino: Siiri Kolun dystopiassa P-tauti jyllää Suomessa HS.fi. 22.10.2014. Viitattu 5.11.2016.
  4. Parkkinen, Pia: Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-ehdokkaat julkistettiin – mukana myös edesmenneen Seita Vuorelan kirja Yle Uutiset. 2.11.2016. Viitattu 2.11.2016.
  5. Kirjallisuustoimikunta Taiteen edistämiskeskus. Viitattu 2.11.2016.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]