Simana Sissonen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Simana Sissonen (178620. joulukuuta 1848) oli ilomantsilainen runonlaulaja. Häntä pidetään parhaana Suomen puolella asuneista runonlaulajista ja hänen merkityksensä Uuden Kalevalan synnylle oli suuri. Hän asui Ilomantsin Mekrijärvellä. Sissosen suvussa on muitakin runonlaulajia.

Elämäkerta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Simana Sissonen syntyi vuonna 1781[1] tai 1786 Ilomantsin Mekrijärvellä. Hänen syntymästään ei tosin ole kirkonkirjoissa merkintää, mutta kun hänen kerrotaan kuolleen vuonna 1848 62-vuotiaana, syntymävuosi tämän perusteella on 1786.[2]

Perinteenkerääjä D. E. D. Europaeus löysi Sissosen heinäkuussa 1845 Ilomantsiin tekemällään runonkeruumatkalla. Hän merkitsi Sissoselta muistiin noin 60 runoa ja loitsua. Seuraavana kesänä August Ahlqvist laulatti myös Sissosta ja sai parikymmentä toisintoa lisää. Monet näistä erosivat huomattavan paljon vain vuotta vanhemmista toisinnoista. Pisimmät runot ovat yli 300 säkeen mittaisia. Kaikkiaan Sissonen lauloi noin 80 toisintoa, yhteensä 4 000 säettä, eikä hänen runovarastonsa todennäköisesti tullut läheskään tyhjäksi, koska molemmat kerääjät olivat melko kokemattomia.[1] Kumpikaan kerääjistä ei edes merkinnyt muistiin, mitkä runot olivat Simanalta, mutta todennäköisesti tämä osasi suurimman osan Kalevala-aiheisista kertomarunoista, loitsuista ja häävirsistä.[2] Tärkeimpiä Sissosen laulamia runotoisintoja ovat Luomisruno, Kilpalaulanta, Iso tammi, Veneenveisto ja Polvenhaava, Vipusessa käynti, Hiidestä kosinta, Kultaneidon taonta, Laivaretki ja Kanteleen synty, Lemminkäisen virsi[1] sekä ennen muuta Sammon ryöstö, joka on vaikuttanut merkittävästi Uuden Kalevalan sampojaksoon.[2]

Simana avioitui helmikuussa 1815 Lopon Issakasta kotoisin olleen Filip Lobanovin tyttären Vassan kanssa. Vaimo kuoli maaliskuussa 1848 sairauden jälkeen pöhötystautiin ja Simana itse tukehtui kurkkuun takertuneeseen lihanpalaseen yllättäen joulukuun 20. päivänä syödessään evääksi saamaansa lihakukkoa. Hänet haudattiin todennäköisesti Ilomantsin kirkonkylän Kokonniemen kalmistoon, jossa hänen muistolleen on pystytetty grobu.[2] Helsingin Länsi-Herttoniemessä on vuodesta 1952 ollut runonlaulajasuvun mukaan nimetty Sissosentie.

Simana Sissonen oli taitava rakennusmies ja puuseppä, hyvä metsästäjä ja kalastaja. Hän oli myös parantaja. Simana Sissonen osasi lukea, ja hänelle tuli Turun Viikkosanomat, jonka vaikutus näkyy joissakin runoissa. Sissosen runomittaa on pidetty lähes virheettömänä.[2] Vuonna 1909 Sissosen tytär Anni kertoi isästään, että tämä oli "mustapintainen, pitkäkasvoinen, rohvakka, turpea mies", joka kantoi kevyesti kaksi tynnyriä rukiita ja asteli nuottapuolisko selässään kaukaisille salojärville. Sissonen kävi usein Koiterejärvellä siikaa kalastamassa. Luonteeltaan hän oli rauhallinen, loitsuille lähtiessään ryyppäsi hiukan viinaa, monien muiden tuon ajan runonlaulajien tavoin.[1]

Simana Sissonen oli varakas mies, ja hänellä oli tiettävästi Mekrijärven talon ohella toinenkin talo Hattupäässä. Sissosen tärkeimmät laulutoverit olivat toinen ilomantsilainen runonlaulaja Simana Huohvanainen ja Sissosen talossa asunut itsellinen tai mäkitupalainen Jyrki Sissonen, jonka isoisä oli Simanan isoisän veli.[1] Sissosen talon asukkailla oli vahvat yhteydet sekä Savoon että rajan yli Aunukseen, ja suvun tiedetään harjoittaneen 1700-luvun lopulla myös laitonta laukkukauppaa. Eräällä tällaisella kauppamatkalla runonlaulajan kaima Simana Sissonen jäi Liperissä kiinni, jolloin häneltä takavarikoitiin tavarat ja hän sai suuret sakot.[3]

Kerran oli Sissonen joutunut syytetyksi noituudesta. Kuultuaan, että Sissonen oli loitsuillaan saanut aikaan pelkkää hyvää, pappi sanoi: "Hyvä, elä heitä, laaji hyvää, eläkä palkalla rasita". Palkkiotta hän parantelikin, sairaille lämmitti saunan ja luki siellä loitsunsa.[1] Sissosen tytär Anna puolestaan kertoo isänsä loitsutaidoista: "Hyvän laati, loihti, kellä vaan tuli kipeet, niitä paranteli, niillä saunan lämmitti".[2]

Sukutausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Simana Sissosen varhaisin tunnettu esivanhempi on eräs "Pää-Sissona" eli "Noita-Sissona" tunnettu mies, nimeltään Sisso Iivananpoika, joka mainitaan vuoden 1694 henkikirjassa ja joka oli elossa vielä vuonna 1734.[1] Sisso Ivanovin isä oli luultavasti eräs Ivanka Stepanov ja tämän isä puolestaan Stepanko Entziev;[3] sen sijaan kirjailija Elna Pelkonen esittää teoksessaan "Runon maisema", että Sissosten suvun kantaisät olisivat muuttaneet Ilomantsiin jo 1300-luvulla aikana, jolloin karjalaiset pakenivat Liettuan verohallintaa Käkisalmen läänistä Ilomantsiin ja Vienaan. Pelkosen mukaan Sissosten esi-isät tulivat Kurkijoen Sorolan kappeliseurakunnan alueelta ja Sisso Ivanovin isä olisi tällöin mies nimeltä Mikitta Iivana tai Mikitta Ondreinpoika.[4] Joka tapauksessa "Pää-Sisso" tunnettiin metsämiehenä, kaskenkaatajana ja tietäjänä. Kun varkaat "rosvon soan" aikana olivat vieneet sokean Sisson järveen kätketyn aarteen, hän käski poikaansa ottamaan asiasta selon. Poika ei tähän pystynyt, minkä jälkeen isä tokaisi: "Kah, vähä on miehessä miehuutta!" ja luki loitsun. Toisella lukukerralla jotakin "pölähti" järvestä liikkeelle ja varkaiden oli kiireesti tuotava rahat takaisin. Vielä sokeanakin Pää-Sisso "laulaa lyyrytteli" itsekseen pöydän päässä kyynärpäihinsä nojaten, ja juuri näitä runoja arvellaan myös Simana Sissosen Kalevalaan toimittamien runojen olevan.[1]

Sissola[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sissosen entisöity kotitalo Sissolan pirtti on Museoviraston omistuksessa. Se sijaitsee Joensuun yliopiston Mekrijärven tutkimusaseman alueella, ja se on tutkimusaseman hoidossa ja yliopisto käyttää sitä kokous- ja juhlatilana.

Sissolan pihapiiriin kuuluu kaksi harmaata asuinrakennusta, Simanan pirtti ja Iivanan pirtti. Simanan pirtin kamariin on koottu näyttely Mekrijärven kylän ja Sissosten suvun runoperinteestä. Iivanan pirtin kalustus on alkuperäinen. Sinne on pystytetty tutkijahuone tietoliikenneyhteyksineen.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h Kaarlo Blomstedt, Gabriel Rein, Martti Ruuth, Gunnar Suolahti, Väinö Voionmaa, Yrjö Karilas, Ragnar Rosén: Kansallinen elämäkerrasto V, s. 125-126. Porvoo: WSOY, 1934.
  2. a b c d e f Simana Sissonen sissoset.net. Viitattu 12.2.2021.
  3. a b Ilomantsin Mekrijärven Sissolan sadevesiohjaustöiden arkeologinen valvonta vuonna 2007 kyppi.fi. Viitattu 12.2.2021.
  4. Sissosten historiaa sissoset.net. Viitattu 12.2.2021.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Wikiaineisto
Wikiaineistoon on tallennettu tekstiä aiheesta: