Seppo Närhi

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Seppo Närhi (s. 2. syyskuuta 1949 Äänekoski) on suomalainen laulaja.

Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Närhi kävi koulunsa Äänekoskella. Hieman toisella kymmenellä ollessaan hän aloitti pianotunnit kuoronjohtaja Annika Wahrmanin johdolla. Myöhemmin Närhi perusti neljän koulukaverinsa kanssa Five Fellows -bändin, josta siirtyi Tuomo Vuorisen yhtyeeseen laulajaksi. 1970-luvun alussa perustettiin ravintolaorkesteri Kalmar Union, jossa Närhi toimi urkurina ja lauloi kakkossooloa (pääsolisti oli Leo Luoto). Kalmar Union teki yhden albumin, vuonna 1973.

Alkutalvesta 1975 levy-yhtiö Scandian uuden Hi-Hat-levymerkin tuottaja Tommi Liuhala kiinnostui Närhen persoonallisesta lauluäänestä ja kiinnitti hänet levy-yhtiön sooloartistiksi.[1] Liuhala antoi Närhelle kappaleen "Prinsessa 65", jonka Hector oli suomentanut Neil Sedakan kappaleesta "Queen of 1964". Muita Närhen tuon ajan kappaleita ovat "Soittaja", "Minä ja toi kuu", "Vieraat huoneet" ja "Takki pois".

Närhi osallistui Syksyn sävel -kilpailuun vuonna 1975 Hectorin tekemällä kappaleella "Kujakissa" sekä vuonna 1976 kappaleella "Riita halki ja voita väliin". Närhen ura hiljeni 1980-luvulla, mutta hän jatkoi keikkailua Kari Tapion ja Kari Vepsän taustayhtyeissä.

2000-luvun alussa Närhi halvaantui ja vietti hiljaiseloa vuoteen 2006 asti. Tuolloin ilmestyi uusi levy "Voittamaton". Sen jälkeen Närhi on satunnaisesti jatkanut keikkailua Kurimus-orkesterinsa kanssa. Vuonna 2009 ilmestyi single "Vielä keikkaa monta teen", joka on uusi country-versio Närhen jo vuonna 1975 levyttämästä kappaleesta.[1]

Seppo Närhen tytär on Kemopetrolin laulusolisti Laura Närhi, jonka äiti on Seppo Närhen entinen puoliso ja Otavan markkinointijohtaja Maija Kuusi.[2]

Diskografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Latva, Tony; Tuunainen, Petri: Iskelmän tähtitaivas: 500 suomalaista viihdetaiteilijaa. Helsinki: WSOY, 2004. ISBN 951-0-27817-3.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Mari Koppinen: Puhe meni mutta laulu jäi. Helsingin sanomat, 1.9.2009.
  2. Kaartamo, Outi: Laura Närhi ei hyväksynyt heti isäpuoltaan HS.fi. 1.2.2014. Viitattu 20.11.2016.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]