Seppo Järvinen
Seppo Järvinen (18. toukokuuta 1936 Tampere – 27. huhtikuuta 2023 Tampere[1]) oli suomalainen kirjailija sekä kirjallisuus- ja taidekriitikko. Hän oli koulutukseltaan filosofian maisteri. Pääaineenaan hänellä oli Tampereen yliopistossa yleinen kirjallisuustiede. Hän valmistui kansakoulunopettajaksi Rauman seminaarista, kansalaiskoulun yleisaineiden opettajaksi Hämeenlinnan seminaarista ja peruskoulun opinto-ohjaajaksi Joensuun yliopistosta.[2] Järvisen tuotanto käsittää muun muassa runokokoelmia, novellikokoelman, lastenkirjan, kuunnelmia, tekstejä eri antologioissa, esseitä, matkakirjoja sekä kirjallisuuskritiikkiä ja artikkeleita lehdissä.[3] Hän oli sanataideohjaajana Oriveden opistossa, Järvi-Pohjanmaan kansalaisopistossa ja Valamon kansanopistossa, Aholansaaressa. Järvinen oli Suomi 100 vuotta -kirjoituskilpailun koordinaattori. Hänellä oli ortodoksinen lukija-tutkinto Valamon kansanopistosta.
Järvinen sai Tampereen kaupungin kirjallisuuspalkinnon kahdesti (1985, 1989) ja Einari Vuorelan Korpirastas-palkinnon vuonna 1995. Hän piti valokuvanäyttelyn Soinin ja Hervannan kirjastoissa.[2]
Intia oli Järviselle rakas matkakohde ja siellä hän vieraili kymmenkunta kertaa ja kertoi matkoistaan myös lehdissä. Elämäntyönsä hän teki opinto-ohjaajana Tampereella. Hän oli myös aktiivinen soinilaisen Kukonkylän kyläyhdistyksen toimija.[1]
- Tästä eteenpäin (lukudraama, 1969)
- Hellepäivä (novelleja, 1983), Otava
- Kolme (kuunnelma, 1986)
- Taikalipas (lastenkirja, 1988), Unicef
- Kaikki jänikset ovat samanlaisia (kuunnelma, 1989)
- Talvikirjeitä (runoja, 1989), Otava
- Läpikuultava todistaja (kuunnelma, 1993)
- Onnen varas (runoja, 1994), Herättäjä-yhdistys
- Löydä Intia (selkokirja, 1995), BTJ Kirjastopalvelu
- Lintu korvassa (runoja, 2004), Enostone
- Pikajuna Mumbaihin. Matka Intiaan. (2006) Enostone
- Veden paino (runoja, 2008), Palladium
- Kafkan varjo: Kertomuksia Prahasta (2010), Enostone
- Mustumia & muistumia (runoja, 2011), Palladium
- Rukki, mantra ja piilaakso: Intian päiviä ja öitä (2012), Enostone
- Kenties niin tapahtui (runoja, 2014), Enostone
- Tunnustelmia (runoja, 2016), Palladium
- Murtumia (runoja ja aforismeja, 2017), Kyläpääskyt Kirjat
- Yhden ainoan elämän olit kanssani (runoja, 2018), Palladium
- Repliikkejä Kuiskaajankopista. Intian runot 1986-2021. (runoja, 2021), Kyläpääskyt Kirjat
Lisäksi kirjoituksia on julkaistu eri antologioissa. Järvinen julkaisi myös kirjallisuuskritiikkejä useissa lehdissä.[2] Hän järjesti valokuvanäyttelyitä Intiasta Soinin[4], Alajärven, Lehtimäen ja Vimpelin kirjastoissa.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b Pitkäaikainen avustajamme Seppo Järvinen on poissa 4.5.2023. Järviseutu. Viitattu 30.7.2023.
- ↑ a b c Pohjalaisia nykykirjailijoita Seppo Järvinen (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Järvinen, Seppo Kirjasampo. Viitattu 25.4.2013.
- ↑ Valokuvanäyttely Intiasta – ”My India – My love” Torstai-lehti. 4.3.2016. Viitattu 3.4.2022.
|