Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien nuorten itsemurhat

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien nuorten itsemurhat ja itsemurhayritykset ovat yleisempiä kuin samanikäisillä valtaväestön edustajilla. Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien nuorten eli HLBT-nuorten tai sateenkaarinuorten itsemurhien määrissä olevia eroja heteroseksuaalisiin ja cis-sukupuolisiin nuoriin on selitetty sillä, että HLBT-nuoriin kohdistuva kiusaaminen, häirintä ja väkivalta on yleisempää.

Määrät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosina 2009–2011 Suomessa kuoli 199 lasta tai nuorta tapaturmaisesti tai ei-luonnollisissa olosuhteissa, joista 51 oli itsemurhan tehneitä 13–17-vuotiaita. Näistä 51 tapauksessa neljässä näkyi seksuaali-identiteettiin liittyvä vaikutus, mutta todellinen määrä on todennäköisesti suurempi, koska kaikkia ei saada poliisitutkinnassa todettua. Onnettomuustutkintakeskuksen arvion mukaan Suomessa 2–3 nuorta tekee itsemurhan vuodessa seksuaali-identiteetin vuoksi.[1]

Yhdysvalloissa vuonna 2015 yhdysvaltalaisille high school -opiskelijoille tehdyn kyselytutkimuksen mukaan seksuaalivähemmistöihin kuuluvat nuoret ilmoittivat harkinneensa ja suunnitelleensa itsemurhaa noin 2,5 kertaa useammin kuin heteroseksuaaliset nuoret. Itsemurhaa yrittäneiden määrä oli yli kolminkertainen. Kaikki tutkimuksessa kysytyn perusteella selvitetyt seksuaalivähemmistöt, homot ja lesbot, biseksuaalit ja seksuaalisuuttaan kyseenalaistavat olivat heteroseksuaalisia nuoria todennäköisemmin harkinneet, suunnitelleet tai yrittäneet itsemurhaa. Biseksuaalisista nuorista 31,9% oli yrittänyt itsemurhaa, 4,28 kertaa niin usein kuin heteroseksuaaliset nuoret. Biseksuaaliset miehet olivat harkinneet itsemurhaa 4,4 kertaa useammin kuin heteroseksuaaliset miehet. Lesbonuorista 40% oli harkinnut itsemurhaa nuorten heteronaisten vastaavan osuuden ollessa 19,6%. Sukupuolivähemmistöihin kuulumista ei kysytty tutkimuksessa. Tutkimukseen oli vastanut yli 15 000 henkilöä.[2]

Nuorisotutkimusseuran ja Setan vuonna 2013 Suomessa toteuttamaan vuosina 1988–1998 syntyneille HLBT-nuorille suunnattuun kyselytutkimukseen vastasi 1 619 henkilöä. Kyselyyn vastanneista transmiehistä 24% oli yrittänyt itsemurhaa ja 65% oli vahingoittanut itseään. Homoseksuaalisista miehistä 51% oli ajatellut itsemurhaa, kun luku oli kyselyyn vastanneilla heteroseksuaalisilla miehillä 39%. Vastaavat luvut olivat naisilla hieman pienempiä, mutta lähellä miesten lukuja. Heteroseksuaalisten joukko sisältää tutkimuksessa myös sukupuolivähemmistöihin kuuluvat heteroseksuaaliset nuoret, joille kysely oli myös suunnattu, joten heteroseksuaalisten vastaukset eivät ole yleistettävissä.[3]

Syyt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

HLBT-nuorten hyvinvoinnissa olevia eroja muihin nuoriin on selitetty sillä, että HLBT-nuoriin kohdistuva kiusaaminen, häirintä ja väkivalta on yleimpää. Koulujen ja terveydenhuollon HLBT-nuorten tarpeiden huomioimisen mahdollisuuksien heikkoutta pidetään myös vaikuttavana tekijänä.[4] Perheen ja uskonnollisen yhteisön seksuaali- tai sukupuolivähemmistöihin kuuluvaan lapseen kohdistama hyljeksintä ja pahoinpitely on yleistä, ja eri tahot saattavat painostaa HLBT-nuorta yrittää muuttaa seksuaalisuuttaan tai sukupuoli-identiteettiään.[5] Yleisesti seksuaalivähemmistöjen psyykkisten ja fyysisten terveysongelmien yleisyyttä heteroseksuaalisiin ihmisiin verrattuna on selitetty muun muassa vähemmistöstressillä eli vähemmistöön kuulumisesta johtuvista hankaluuksista ja syrjinnästä.[6]

Yhdysvaltalaisessa tutkimuksessa, jossa käytettiin high school -opiskelijoilta vuosina 1999 – 2015 kerättyjä kyselytietoja, selvisi, että kaikkien nuorten itsemurhayritykset vähenivät 7% ja HLBT-nuorilla kaksikertaisen määrän, kun osavaltio hyväksyi samaa sukupuolta olevien avioliiton. Tutkijat arvelivat, että syynä voi olla samaa sukupuolta olevien avioliitton salliminen vaikutti yhteiskunnan suhtautumiseen HLBT-ihmisiin ja vähensi seksuaalivähemmistöön kuulumisen stigmaa.[7]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Lasten kuolemat. Helsinki: Onnettomuustutkintakeskus, 2014. ISSN 2242-7767. ISBN 978-951-836-432-3. Verkkoversio (pdf) (viitattu 22.6.2019).
  2. Caputi, Theodore & Smith Davey & Ayers John W.: Suicide Risk Behaviors Among Sexual Minority Adolescents in the United States, 2015. JAMA, 2017, 318. vsk, nro 23, s. 2349–2351. doi:10.1001/jama.2017.16908. (englanniksi)
  3. Alanko, Katarina: Mitä kuuluu sateenkaarinuorille Suomessa?. Suomentanut Kaljunen, Olavi. Helsinki: Nuorisotutkimusseura, 2014. ISBN 978-952-5994-51-3. Verkkoversio (pdf) (viitattu 22.6.2019).
  4. Luopa, Pauliina & Kanste, Outi & Klemetti, Reija: Toisella asteella opiskelevien sateenkaarinuorten hyvinvointi 2017 : Kouluterveyskyselyn tuloksia. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, 2017. ISSN 2323-5179. ISBN 978-952-302-909-5. Verkkoversio (viitattu 22.6.2019).
  5. Ahjopalo, Janne: Tiukasti vakaumuksellisen kodin varjopuolet: sateenkaarinuori karkotetaan perheestään tai pahoinpidellään – jotkut ajautuvat itsemurhaan 23.2.2018. Yle Uutiset. Viitattu 22.6.2019.
  6. Seksuaalivähemmistöt edelleen suuressa itsemurhavaarassa – koskee myös nuoria 16.1.2018. Uutispalvelu Duodecim. Viitattu 22.6.2019.
  7. Raifman, Julia et al.: Difference-in-Differences Analysis of the Association Between State Same-Sex Marriage Policies and Adolescent Suicide Attempts. JAMA Pediatrics, 2017, 171. vsk, nro 4, s. 350–356. doi:10.1001/jamapediatrics.2016.4529. (englanniksi)
    Tiivistetty suomeksi Sukupuolineutraalin avioliiton hyväksyminen vähensi nuorten itsemurhayrityksiä Yhdysvalloissa 21.2.2017. Tiede. Viitattu 22.6.2019.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]