Sarviromisko

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Sarviromisko
Anhima cornuta -near Manu Wildlife Center, Manu National Park, Peru -three-8.jpg
Uhanalaisuusluokitus

Elinvoimainen [1]

Elinvoimainen

Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata
Alajakso: Selkärankaiset Vertebrata
Luokka: Linnut Aves
Lahko: Sorsalinnut Anseriformes
Heimo: Romiskot Anhimidae
Suku: Anhima
Laji: cornuta
Kaksiosainen nimi

Anhima cornuta
(Linnaeus, 1766)

Horned Screamer Range.png
Katso myös

 Wikispecies-logo.svg Sarviromisko Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Sarviromisko Commonsissa

Sarviromisko (Anhima cornuta) on suurikokoinen eteläamerikkalainen romiskojen heimoon kuuluva lintulaji. Se on sukunsa Anhima ainoa laji. Sillä on päässään pitkä sarvi, josta se on saanut nimensä.

Koko ja ulkonäkö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sarviromisko Kolumbiassa.

Sarviromisko on suuri ja raskasrakenteinen lintu, sukupuolet ovat samannäköiset. Lintu painaa keskimäärin 3,15 kilogrammaa, korkeus on 71–94 senttimetriä ja siipien kärkiväli keskimäärin 1,7 metriä.[2][3]

Väriltään sarviromisko on pääosin musta. Päälaella on valkeita höyheniä, alakaula ja ylärinta ovat valkokirjavat valkoisten mustapäisten höyhenten ansiosta ja vatsa on valkoinen.[4] Nokka on koukkupäinen, lyhyt ja muistuttaa kanan nokkaa. Väriltään se on musta tai ruskehtava. Silmät ovat väriltään keltaisesta oranssiin.[2][3][4] Siivissä on valkoisia tai kellanruskeita läikkiä, alapuolen peitinhöyhenet ovat valkoiset ja siiven etureuna on ranteeseen asti vaaleanruskea tai valkoinen. Olassa linnulla on hopeisen valkoinen laikku, joka näkyy hyvin lennossa. Kahteen muuhun romiskolajiin verrattuna sarviromisko lentää vähän ja yleensä vain lyhyitä matkoja. Lentoonlähtö on hankalan näköistä, mutta päästyään lentoon se on voimakas lentäjä ja hyvä liitäjä.[4][5] Kummassakin siiventaipeessa on muiden romiskojen tapaan kaksi kynttä, joita lintu käyttää puolustautumiseen saalistajia ja kilpailijoita vastaan. Vartaloa lähempi on suurempi, jopa 6-senttinen, toinen noin 1,5-senttinen.[4] Jalat ovat suuret ja väriltään harmaasta ruskeaan. Niillä ei ole räpylöitä ja kaikki varpaat ovat samalla tasolla, mikä auttaa kannattamaan lintua suomaisella pinnalla.[2][4] Sarviromiskolla on otsassa nimensä mukaisesti piikkimäinen sarvi. Väriltään se on kellertävän valkoinen ja pituudeltaan jopa 15 senttiä. Sarvi on rustoa eikä se ole tiukasti kiinni kallossa, heiluen linnun liikuttaessa päätään. Poikaset syntyvät ilman sarvea ja se myös kasvaa takaisin katkettuaan. Sarven käyttötarkoituksesta ei ole varmuutta, se saattaa olla vain koristeellinen, mutta mahdollisesti sitä käytetään myös tappeluissa.[2][3][5]

Ääntely[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ääninäytteet
Äänitetty Amacayacun kansallispuistossa Kolumbiassa

Äänitiedostojen kuunteluohjeet

Sarviromiskolla on tunnusomainen kova ja pitkälle kantava ääni. Kaukaa se muistuttaa aasia. Muihin romiskoihin verrattuna sarviromisko on äänessä vähemmän, säännöllisimmin aikaisin aamusta, myöhemmin päivällä yleensä vain ryhmän liikkuessa tai kommunikoidessa keskenään.[2][3][4][6]

Levinneisyys ja elinympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Laji elää Etelä-Amerikan keski- ja pohjoisosissa Boliviassa, Brasiliassa, Ecuadorissa, Kolumbiassa, Paraguayssa, Perussa ja Venezuelassa. Kuollut sukupuuttoon Trinidadista, jossa sen raportoitiin lähestyvän sukupuuttoa 1930-luvulla, viimeinen havainto 1964. Todennäköisesti kadonnut myös Guyanassa, viimeinen näköhavainto vuodelta 1909, ja Surinamesta, viimeinen näköhavainto vuodelta 1966, sekä Ranskan Guayanasta, jonka alueelta ei myöskään viimeaikaisia havaintoja.[1][4]

Tärkeintä elinympäristöä ovat erilaiset sisämaan kosteikot ja niiden ympäristö, kuten suot, marskimaat, soistuneet ja rehevöityneet laguunit, järvet ja jokien varret. Lisäksi se elää kausittain tulvivilla ruohomailla ja subtrooppisissa ja trooppisissa metsissä. Avoimillakin alueilla laji suosii alueita, joiden lähistöllä on pensaita ja korkeampia puita.[1][3][4] Sarviromisko on paikkalintu, nuoret ja ei-lisääntyvät linnut saattavat liikkua paikallisesti. Laji on semisosiaalinen, yleensä se viihtyy pareittain, mutta saattaa muodostaa 5–10 yksilön löyhiä ryhmiä ja perheryhmiä.[2][5][6]

Sarviromisko on elinvoimainen laji, mutta sen kantojen kokojen arvioidaan olevan laskussa. Karkea arvio kannan koosta on alle 100 000 yksilöä. Lajin suurin uhka on todennäköisesti elinalueiden tuhoaminen, etenkin metsien hävittäminen. Sarviromisko ei viihdy maatalousalueilla ja vesialueiden kuivatus vähentää sopivia lisääntymisalueita. Lisäksi paikalliset metsästävät lintuja ja keräävät niiden munia ruuaksi.[2][4]

Lisääntyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sarviromisko on yksiavioinen, se muodostaa elinikäisen tai vähintään pitkäikäisen suhteen.[2] Laji lisääntyy ympäri vuoden, yleensä kuitenkin eteläisen pallonpuoliskon kevään ja kesän aikana. Ajoitus vaihtelee todennäköisesti myös maantieteellisen sijainnin mukaan. Pari valtaa itselleen reviirin, jolla se pysyy ympäri vuoden puolustaen aluettaan muilta pareilta.[4][5] Pesä on suuri ja kelluva, rakennettu kasvimateriaalista. Se on rannalla tai matalassa vedessä ankkuroituna pensaaseen tai ruohoihin. Emo munii 2–8 munaa, haudonta-aika on 40–47 päivää. Molemmat vanhemmat osallistuvat hautomiseen ja poikasten hoitoon. Poikaset ovat pesäpakoisia, seuraten vanhempiaan ruokailemaan. Vanhemmat tuovat poikasille ruokaa, kunnes ne oppivat lentämään 60–75 päivän iässä. Poikaset pysyttelevät vanhempiensa seurassa vähintään vuoden ajan.[2][5][7]

Ravinto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sarviromisko on pääosin kasvinsyöjä, se syö muun muassa erilaisia heiniä, ruohoja ja akvaattisia kasveja. Poikaset syövät myös hyönteisiä, mahdollisesti jopa pääravintonaan. Laji laiduntaa sorsien ja hanhien tapaan, harvemmin myös kaivaa mutaa matalassa vedessä.[2][4]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c BirdLife International: Anhima cornuta IUCN Red List of Threatened Species. Version 2019.3. 2016. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 4.3.2020. (englanniksi)
  2. a b c d e f g h i j Arnosky, S.: Anhima cornuta Animal Diversity Web. 2006. Viitattu 4.3.2020. (englanniksi)
  3. a b c d e Steven L. Hilty: Birds of Venezuela, s. 194. Princeton University Press, 2002. ISBN 9781400834099. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 4.3.2020). (englanniksi)
  4. a b c d e f g h i j k Piland, N.: Horned Screamer (Anhima cornuta) Neotropical Birds Online. 2010. Cornell Lab of Ornithology. Viitattu 4.3.2020. (englanniksi)
  5. a b c d e Nicole Bouglouan: Horned Screamer Oiseaux-Birds. Viitattu 6.3.2020. (englanniksi)
  6. a b David Ascanio, Gustavo Rodriguez, Robin Restall: Birds of Venezuela, s. 66. Bloomsbury Publishing, 2017. ISBN 9781472925671. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 4.3.2020). (englanniksi)
  7. Steven L. Hilty, William L. Brown, Bill Brown: A Guide to the Birds of Colombia, s. 77. Princeton University Press, 1986. ISBN 9780691083728. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 6.3.2020). (englanniksi)