Tämä on lupaava artikkeli.

Saarenmaan kapina

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Saarenmaan kapina
Osa Viron vapaussotaa
Päivämäärä:

16. - 21. helmikuuta 1919

Paikka:

Saarenmaa ja Muhu

Lopputulos:

Kapina kukistettiin.

Osapuolet

Saarenmaalaiset ja muhulaiset kapinalliset

Viro Viron väliaikaishallitus

Komentajat

Ivan Vokk
Aleksander Koit

Johan Laidoner
Karl Tamm
Jaan Klaar

Tappiot

163 kuollutta

1 kuollut
1 haavoittunut

Saarenmaan kapina (vir. Saaremaa mäss) oli Viron vapaussodan aikainen helmikuussa 1919 alkanut kapina Viron väliaikaista hallitusta vastaan. Kapinalliset ottivat haltuunsa Muhun ja suuren osan Saarenmaata, kykenemättä kuitenkaan kukistamaan alueen kaikkia Viron hallitukselle uskollisia joukkoja. Lopulta kapina kukistettiin suojeluskuntajoukkojen ja armeijan avulla.

Tausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viron läntisten saarten asukkaat olivat kärsineet pahoin saksalaisjoukkojen miehitysaikana. Saksalaisjoukot estivät yhteydenpidon mantereelle, mikä esti myös Saarenmaalla tavallisen tavan hankkia elantoa käymällä väliaikaisissa töissä mantereella.[1] Miehittäjät myös suosivat paikallisia kartanonomistajia, joita monet saarelaiset vihasivat. Edelleen väestöä rasittivat vilja- ja muiden elintarvikevarastojen takavarikot armeijalle. Saksalaisten lähdettyä tilannetta kärjisti Viron väliaikaishallituksen asevelvollisten pakkomobilisaatiot. Saarenmaalla ei kuitenkaan toiminut vahvoja kommunistisia organisaatioita, mutta halu taistella kommunisteja vastaan oli vähäinen. Vielä vuonna 1918 Viron suojeluskuntajärjestön Kaitseliitin onnistui pitää järjestystä yllä, mutta rauhattomuutta alkoi esiintyä jo saman vuoden joulukuussa.[2] Venäjän armeijasta kotiutunut laivuri Aleksander Koit johti hallituksen vastaisia mielenosoituksia lähellä Kuressaarta 17. joulukuuta 1918[3]. Tilanne oli lähtenyt liikkeelle kun osa Kogulan kylän asukkaista oli kieltäytynyt luovuttamasta viljaa armeijalle. Mielenosoittajat olivat tämän jälkeen lähteneet marssille kohti Kuressaarta ja matkalla sinne heihin liittyi muitakin kyläläisiä.[2] Suojeluskunta kuitenkin hajotti mielenosoituksen ja vangitsi 21 siihen osallistunutta henkilöä. Tämän jälkeen Koit ja muut paikalliset perustivat Saarenmaan sosialistisen työväenliiton, jonka tarkoituksena oli osallistua Viron perustavan kokouksen vaaleihin.[3]

Kapina[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kapinallisten surmaamia virolaisia sotilaita Muhun saarella. Takana ruumiita vartioivia suojeluskunnan sotilaita.

Varsinainen kapina alkoi Kuivastun kylästä Muhun saarella 16. helmikuuta 1919[2]. Kylään oli koottu 237 asevelvollista kutsuntoja varten[4]. Kylän asukkaat olivat pitäneet keskenään salaisia kokouksia, joissa he vastustivat armeijan pakko-ottoja. Paikalla syntyi sanasota, joka johti siihen että kutsuntoja johtanut luutnantti ammuttiin kuoliaaksi. Seuraavana päivänä tapettiin samassa kylässä paikallisia suojeluskuntajoukkoja johtanut luutnantti.[2] Tämän lisäksi tapettiin Buxhövdenin paroniveljekset. Muhun kapinallisien johtoon nousi entinen pakkotyöläinen Ivan Vokk. Muhusta kapinaliike levisi Saarenmaan Orissaareen. Kuressaaren suojeluskunta tuli paikan päälle tarkastamaan tilannetta, mutta he pakenivat takaisin Kuresaareen törmättyään kapinallisjoukkoon. Tämän jälkeen kapinalliset kokoontuivat Kuressaaren lähelle Upaan, jossa heidän johtajakseen valittiin Muhulainen Ivan Vokk. Aleksander Koitin ja Saarenmaan sosialistinen työväenliitto kirjoittivat kapinallisten julistukset ja joukkojen mobilisointimääräykset.[4] Liikekannallepano koski kaikkia asekuntoisia 18-45-vuotiaita ja yhteensä joukkoihin ilmoittautui 1 000 miestä. Saarenmaalla joukot tuhosivat paikallisia kartanoita ja surmasivat parikymmentä ihmistä[2], jotka olivat pääasiassa baltiansaksalaiseen yläluokkaan kuuluvia[4].

Toimet kapinallisten kukistamiseksi aloitettiin heti kapinan alkaessa. Kuressaaressa oli 300 suojeluskuntalaista, joita komensi Karl Tamm.[4] Heidän onnistui torjua useampi kapinallisten hyökkäysyritys kaupunkiin. Johan Laidoner lähetti hävittäjät Lembitin ja Lennukin paikan päälle.[5] laivoilla oli mukana 130 matruusia ja näitä joukkoja johti Lembitin kapteeni Jaan Klaar. Lisäksi apuun tuli 110 ratsumiestä Tallinnasta. Joukot kukistivat kapinalliset ensin Muhussa 18. helmikuuta ja ne nousivat maihin Orissaressa 20. helmikuuta. Klaarin johtamat joukot hyökkäsivät 21, helmikuuta Upaan, jossa kapinallisten joukot olivat juuri valmistautumassa hyökkäykseen Kuresaareen. Taistelussa kuoli 55 kapinallista ja yksi hallituksen sotilas. Pienempiä taisteluita käytiin vielä Vaiveressä ja Kellamäellä, jossa kuoli parikymmentä kapinallista.[4] Neuvosto-Venäjä hyökkäsi virolaisia vastaan 22. helmikuuta uskoen Saarenmaan tilanteen heikentävän näitä ratkaisevasti, mutta hyökkäys ei tuottanut menestystä[5].

Seuraukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Teloitettuja kapinallisia Upan kylässä helmikuussa 1919.

Kapinan jälkeen kapinallisia oli kuollut yhteensä 163, he olivat tappaneet 22 siviiliä ja Viron hallituksen joukoista kaatui yksi ja haavoittui yksi[4]. Paikalliset yritettiin riisua aseista mahdollisimman nopeasti. Tässä ei ilmeisesti onnistuttu, sillä vielä 7. maaliskuuta aseita vaadittiin annettuun määräaikaan mennessä, jonka jälkeen aseita piilossa pitäviä uhkasi kuolemanrangaistus.[6] Saarenmaalle perustettiin tutkimuskomissio, jossa oli syyttäjän lisäksi upseereita ja sisäministeriön virkamiehiä. Lopulta sotaoikeus langetti 33 kuolemantuomiota. Kuolemaan tuomitut ammuttiin Kuressaaren torilla 6. maaliskuuta 1919.[7] Pakkotyörangaistuksia annettiin 78 henkilölle[4]. Ne olivat enimmäkseen 15-20 vuoden tuomioita. Lisäksi noin 90 henkilöä tuomittiin raipparangaistuksiin, joissa annettiin 15-20 raipan iskua. Tuomittujen lisäksi muutama kapinallinen ammuttiin näiden yrittäessä karkuun kun heitä vietiin sotaoikeuteen Kuresaareen. Myöhemmin vuonna 1919 Saarenmaalla järjestettiin mobilisaatio, mutta saarenmaalaisiin kohdistuneiden epäluulojen takia heistä ei koottu omaa yksikköään, vaan heidät hajautettiin muihin yksiköihin.[7]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Jukka I. Mattila ja Jarkko Kemppi: Viron vapaussota 1918-1920. Nimox Ky, 2006. ISBN 952-5485-02-1.
  • Mirko Harjula: Viro 1914-1922. Maailmansota, vallankumoukset, itsenäistyminen ja vapaussota. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2009. ISBN 978-952-222-085-1.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Mattila ja Kemppi 2006, s. 105
  2. a b c d e Mattila ja Kemppi 2006, s. 107
  3. a b Harjula 2009, s. 168
  4. a b c d e f g Harjula 2009, s. 169
  5. a b Mattila ja Kemppi 2006, s. 108
  6. Mattila ja Kemppi 2006, s. 109
  7. a b Mattila ja Kemppi 2006, s. 110