SKF

SKF:n pääkonttori Göteborgissa.

SKF:n valmistama 1950-luvun kuulalaakeri

Aktiebolaget SKF (alun perin Svenska Kullagerfabriken AB) on ruotsalainen maailmanlaajuisesti toimiva vuonna 1907 perustettu koneteollisuusyritys, jonka tunnetuimpia tuotteita ovat kuulalaakerit ja muut vierintälaakerit. Se tuottaa myös laakereiden ja muiden koneenosien tiivisteitä ja voitelujärjestelmiä, koneteollisuuden tarvitsemia teräsmateriaaleja sekä kunnossapitopalveluja. SKF:n tuotteita käytetään ajoneuvoteollisuudessa ja ilmailuteollisuudessa sekä muita pyöriviä koneita valmistavilla ja käyttävillä toimialoilla, kuten merenkulussa ja raskaassa teollisuudessa. SKF kuuluu Wallenberg-suvun merkittävimpiin omistuksiin sen sijoitusyhtiön Investorin kautta.

Historia

Yrityksen historia pohjautuu Gamlestadens-tekstiilitehtaassa Göteborgissa työskennelleen Sven Wingquistin tyytymättömyyteen koneille voimaa tuovien valta-akselien ulkomaisten laakereiden heikkoon laatuun. Vuonna 1907 hän sai Ruotsissa ja yhdeksässä muussa maassa patentin ”moniriviselle, itseasennoituvalle radiaaliselle kuulalaakerille”. Entistä paremmin akselin pieniin suunnanmuutoksiin mukautuvan laakerityypin valmistamiseksi perustettiin erillinen yhtiö, ja uusi kuulalaakerityyppi nousi Sven Wingquistin myyntityön ansiosta pian kansainväliseen suosioon SKF perusti ensimmäisen ulkomaisen tehtaansa Englannin Lutoniin lähelle Vauxhallin ja Bedfordin autotehtaita. Saksaan rakennetttin ensimmäinen tehdas 1914, Yhdysvaltoihin 1916 ja Ranskaan 1917.

SKF:n alkuvuosien menestys johtuikin erityisesti ennen ensimmäistä maailmansotaa vallinneesta autoteollisuuden noususta. Alkuun SKF käytti kuulalaakereissaan ulkomailta tuotuja kuulia, mutta kysynnän kasvaessa se perusti oman kuulatehtaan vuoden 1913 paikkeilla ja osti Hoforsin erikoisterästehtaan.

Vuonna 1927 SKF valmisti noin 20 prosenttia maailman kuulalaakereista, Ruotsin-tehtaissa noin 14 000 ja ulkomaisissa tehtaissaan noin 26 000 kappaletta päivässä. Eri kokoja ja malleja oli toista tuhatta, ulkoläpimitaltaan 19–860 millimetriä. SKF:llä oli tuolloin 34 tytäryhtiötä ja 12 edustajaa ympäri maailman, henkilöstöä kaikkiaan noin 10 500.

Volvo-autotehtaan synty

Assar Gabrielsson, joka oli SKF:n myyntijohtaja, ja Björn Prytz, SKF:n toimitusjohtaja, perustivat Volvo AB:n vuonna 1926. Aluksi Volvo AB oli SKF:n autoihin keskittynyt alaosasto. Vuoden 1927 alussa SKF rahoitti ensimmäisen tuhannen auton valmistuksen Hisingenissä, Göteborgin lähistöllä. SKF käytti autotuotannossa yhtä rekisteröimäänsä tuotenimeä, ”AB Volvo”, joka on käännös latinankielisestä ilmauksesta ”Minä pyörin”, ja joka luonnollisesti toi mieleen myös kuulalaakerit. SKF omisti Volvon vuoteen 1935 saakka.^lähde?

1930- ja 1940-luku

Muiden ruotsalaisyritysten tavoin SKF hyötyi Ruotsin puolueettomasta asemasta ensimmäisessä maailmansodassa niin, että se saattoi myydä tuotteitaan sodan molemmille osapuolille. 1930-luvun lamavuosina se puolestaan osteli halvalla saksalaisia kilpailijoitaan ja kasvatti näin markkinaosuuttaan Saksassa. Lama toi myös ongelmia, mutta SKF jatkoi panostamista laakereiden tuotekehitykseen ja tuotannon automatisointiin. Jo vuosina 1917–1927 sen oli onnistunut automatisoida tuotantoaan niin, että työvoiman tarve lähes puolittui. Kun lama oli ohi, 1930-luvun loppupuolisko oli SKF:lle menestyksekästä aikaa teollisuuden elpymisen ja sotavarustelun ansiosta. 1930-luvulla SKF:llä oli tytäryhtiöitä ulkomailla, suurimmat niistä Yhdysvalloissa, Britanniassa ja Saksassa nimellä VKF (Vereinigte Kugellagerfabriken A.G.). Hugo von Rosen karkotettiin Yhdysvalloista sukulaisensa Eric von Rosenin natsiyhteyksien takia. Jossakin vaiheessa toista maailmansotaa noin 10 prosenttia Natsi-Saksan kuulalaakereista tuli Ruotsin tehtailta ja VKF tuotti niistä noin 40 prosenttia.^lähde?

Jälleenrakennuksen vuodet

Toinen maailmansota ei ollut yhtiölle yhtä tuottoisaa aikaa kuin ensimmäinen, sillä sotatapahtumat sulkivat monia merireittejä Ruotsista muualle Eurooppaan ja sodan loppuvuosina liittoutuneiden joukot pommittivat SKF:n Saksan-tehtaat Schweinfurtissa ja Stuttgartin Cannstattissa maan tasalle. Sotien jälkeen tehtaat Länsi-Saksassa ja Ranskassa rakennettiin uudelleen ja tuotantoa laajennettiin myös Espanjaan, Kanadaan ja Alankomaihin. Ruotsissa Hoforsin terästehdasta laajennettiin ja ostettiin vuonna 1957 Hälleforsin terästehdas. Myös Göteborgin tehtaita laajennettiin ja automatisoitiin.

Yhtiön täyttäessä 50 vuotta 1957 sillä oli kaikkiaan 18 kuulalaakeritehdasta Ruotsissa, Englannissa, Saksassa, Yhdysvalloissa, Ranskassa, Kanadassa ja Hollannissa. Lisäksi olivat Hoforsin ja Hälleforsin terästehtaat, suuri valimo Katrineholmissa ja teräksen työstöön tarkoitettuja koneita ja työkaluja valmistava tehdas Lidköpingissä. Henkilöstömäără koko maailmassa oli yli 40 000 ja liikevaihtoa vuodessa noin 1,5 miljardia kruunua.

SKF laajensi sekä myyntiään että tuotantoaan nopeasti teollistuviin ja halpaa työvoimaa tarjoaviin Brasiliaan ja Intiaan, joissa asiakasyrityksinä oli etenkin ajoneuvo- ja tekstiiliteollisuutta. Toisaalta SKF alkoi itse kärsiä halpojen japanilaisten laakereiden lisääntyvästä kilpailusta maailmanmarkkinoilla.

Vuonna 1966 SKF oli 3,6 miljardin Ruotsin kruunun liikevaihdollaan Ruotsin toiseksi suurin yritys, jonka muodostivat 19 yhtiötä, 50 tehdasta, 33 myyntiyhtiötä ja 308 myyntikonttoria eri puolilla maailmaa. Yhdysvaltalaisen Fortune-talouslehden listauksessa SKF oli pohjoismaisista yrityksistä liikevaihdoltaan suurin, Yhdysvaltojen ulkopuolisista yrityksistä sijalla 81.

1970- ja 1980-luku

1970-luvulla SKF järjesteli toimintojaan merkittävästi uudelleen Euroopassa Ruotsin EEC-sopimuksen tarjoaman vapaakaupan turvin.

Vuonna 1973 Veckans Affärer -lehti tilastoi ruotsalaisyritysten oman pääoman määrää ja nosti SKF:n maan ”rikkaimmaksi” yhtiöksi 2,6 miljardin kruunun omalla pääomalla. Tuolloin SKF:llä oli ruotsalaisyhtiöistä eniten henkilöstöä ulkomailla ja se oli Ruotsin toiseksi suurin vientiyritys..

SKF:n sisäisestä tuotannon tehostamistyöstä syntyi 1980-luvun taitteessa muovipohjainen FlexLink-liukuhihnajärjestelmä, joka saavutti menestystä myös muilla toimialoilla. SKF eriytti sen omaksi yhtiöksi vuonna 1997.

SKF:lle vaikeaa aikaa oli 1980-luvun alkupuoli, jolloin se joutui sulkemaan monia tehtaitaan eri maissa, muun muassa vuonna 1975 ostamansa ranskalaisen SARMAn tehtaan (Société Anonyme de Recherches de Mécanique Appliquée). Myös terästeollisuudella meni huonosti maailmanlaajuisesti, ja niinpä SKF Steel ja suomalainen Ovako yhdistivät 1986 terästuotantonsa yhtiöksi Ovako Steel AB. SKF omisti siitä 50 prosenttia, Wärtsilä 25, Fiskars 20 ja Suomen Yhdyspankki viisi prosenttia. Samana vuonna SKF perusti yhteisyrityksen myös japanilaisen laakeriyhtiö Koyo Seikon kanssa ja sai näin ensimmäisenä ulkomaisena laakerivalmistajana jalansijan Japanissa.

1990-luku

Vuonna 1990 SKF osti yhdysvaltalaisen tiivistevalmistajan Chicago Rawhiden. Ovako-fuusio osoittautui epäonnistumiseksi, ja SKF osti vastahakoisesti sen Ruotsin-tehtaat takaisin itselleen. SKF teki tappiota vuosina 1991–1993. Mauritz Sahlin jätti toimitusjohtajan tehtävät vuonna 1995 Peter Augustssonille, joka alkoi vähentää SKF:n riippuvuutta Euroopan markkinoista ja suunnata toimintaa Aasian kehittyville markkinoille ja Yhdysvaltoihin, jossa SKF:llä oli tuolloin vain 12 prosentin markkinaosuus. Pääomistajan Investorin uusi hallituksen puheenjohtaja Percy Barnevik korvasi Augustssonin vuonna 1998 Sune Carlssonilla, joka oli toiminut Barnevikin kanssa myös ABB:ssä. Carlsson myi pois SKF:n jo 1930-luvun taitteessa alkaneen työkaluvalmistuksen ja panosti kunnossapito- ja muiden palvelujen kehittämiseen. SKF siirtyi uudelle vuosituhannelle merkittävästi paremmassa tuloskunnossa.

SKF, Schweinfurt, 2012

Tuotteet

SKF:n tuotevalikoimaan kuuluvat muun muassa:^lähde?

• laakerit
• kunnonvalvontatuotteet ja -ohjelmat
• avoimen voimansiirron järjestelmät
• voitelutuotteet ja voitelujärjestelmät
• tiivisteet
• mekatroniikka
• palvelut

Omistus

Wallenberg-säätiö-omistus (FAM, Foundation Asset Management, Knut ja Alice Wallenbergin säätiö) on huomattava.

Lähteet

• About SKF > UK history > 1920 to 1939 (Internet Archive)
• Wilkins, Mira: The History of Foreign Investment in the United States, 1914-1945. Harvard studies in business history 43. Cambridge, Mass.: Harvard University Press, 2004. ISBN 0-674-01308-5.

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta SKF Wikimedia Commonsissa

• SKF:n kotisivut (englanniksi)
• SKF:n suomenkieliset sivut