Ruutana (Kangasala)

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Ruutana (kylä))
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Ruutanan koulu.

Ruutana on Kangasalan 9. kaupunginosa kaupungin pohjoisosassa.[1] Se sijaitsee Tampereelta tullessa heti kaupunginrajan takana valtatien 9 ja Tampere–Orivesi-radan varrella. Ruutana on vanha radanvarren omakotialue, jota on viime vuosina täydennysrakennettu. Ruutanan eteläpuolella oleva Iskelän alue rakennettiin 1950-luvulla Tampellan työntekijöiden asuinalueeksi. Asukkaita Ruutanassa on noin 3 600.

Ruutana oli vuoteen 2020 saakka erillinen taajama, jossa asui vuoden 2019 lopussa 3 591 asukasta. Vuonna 2020 Ruutana kasvoi yhteen Tampereen keskustaajaman kanssa, eikä näin ollen enää muodosta omaa taajamaansa[2].

Kyläkeskuksessa on K-Market, parturi-kampaamo ja Ruutanan Oluthuone. Postipalvelut löytyvät Jyväskyläntien varresta Shell-huoltoasemalta. Huoltoasemalle johtaa 2000-luvulla rakennettu pyörätie. Tampereelta alueelle on vedetty myös kaapelitelevisioverkko.

Ruutanassa on alakoulu, esikoulu, kunnallinen päiväkoti, terveysasema ja hammashoitola. Vuonna 2021 Ruutanaan valmistui uusi Monitoimitalo, jonka tiloissa on päiväkoti, seurakunnan tilat ja nuorisotilat. Yksityisyrittäjinä palveluita tarjoavat muun muassa parturi-kampaamo, kaksi yksityistä päiväkotia sekä yksityisiä perhepäivähoitajia. Seisakkeelta löytyy Oluthuoneen lisäksi eläinlääkärin ja hierojan palvelut. Koulun läheisyydessä on uima- ja veneranta. Katajajärven laavu Laureeninkallion lähellä on osa vaellusreitti Kaarinanpolkua.

Liikenneyhteydet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alue kuuluu nykyään Tampereen seututariffivyöhykkeeseen.[3] Arkisin TKL:n linjanumero 28B/C Tampereelle kulkee 0,5-1 tunnin välein työmatka- ja koululaisliikenteen aikaan. Lauantaisin ja sunnuntaisin 28B ajaa tunnin välein. Kangasalan kirkolle linja 46 ajaa kouluaikoina. Kangasalan keskustaan on matkaa n. 9 km ja Tampereen keskustaan n. 18 km. Ruutanan maantieyhteydet Tampereen suuntaan paranivat huomattavasti, kun valtatie 9 valmistui uudelleen rakennettuna taajaman pohjoispuolelle 1970-luvun alkupuolella. Ruutanassa pysähtyivät ennen myös Tampereelta Orivedelle ja Haapamäelle liikennöineet henkilöjunat Ruutanan seisakkeella.

Kulttuurihistoriallisesti merkittävä Haralanharju sijaitsee lähellä Ruutanaa Havisevantien varrella. Haralanharjulla on Topeliuksen muistokivi. Muistomerkin vieressä sijainnut vuonna 1932 rakennettu Haralanharjun näkötorni tuhoutui tuhopoltossa 2007. Uusi torni otettiin käyttöön vuonna 2009.

  1. Kangasala sai kaupunginosat Kangasalan Sanomat. Viitattu 24.9.2020.
  2. Taajamat väkiluvun ja väestöntiheyden mukaan, 2020 17.1.2022. Tilastokeskus. Arkistoitu 23.1.2022. Viitattu 28.1.2022.
  3. Ruutana Kangasala. Viitattu 11.2.2022.