Rullakiekon maailmanmestaruuskilpailut
| Rullakiekon MM-kilpailut | |
|---|---|
|
Meneillään oleva kausi
Rullakiekon maailmanmestaruuskilpailut 2019 |
|
| Laji | rullakiekko |
| Perustettu | 1995 |
| Hallitseva mestari | |
| Eniten mestaruuksia | |
| Aiheesta muualla | |
| Worldskate.org | |
Rullakiekon maailmanmestaruuskilpailut on vuosittainen Kansainvälisen rullaluisteluliiton organisoima rullakiekkoturnaus.
Ensimmäinen turnaus järjestettiin Yhdysvaltojen Chicagossa vuonna 1995. Suomi saavutti näissä kisoissa pronssia, minkä jälkeen se osallistui vuosina 1996–2017 Kansainvälisen jääkiekkoliiton järjestämään MM-turnaukseen. Kansainvälinen jääkiekkoliitto lopetti kilpailevan turnauksen järjestämisen vuonna 2019, joten Kansainvälisen rullaluisteluliiton järjestämät kisat ovat rullakiekon ainoa maailmanmestaruuskilpailu.
Suomen naisten rullakiekkomaajoukkue osallistui MM-kisoihin ensimmäisen kerran vuonna 2017.
Vuodesta 2017 lähtien MM-kisat on pelattu joka toinen vuosi World Roller Gamesin yhteydessä ja joka toinen vuosi omina kisoinaan.
Järjestelmä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]IIHF:n turnaus pidettiin vuosittain vuoteen 2015 asti ja viimeinen turnaus vuonna 2017.
IIHF:n MM-kisojen osallistuvien maiden vähimmäismäärä oli 16 joukkuetta; kahdeksan pääsarjassa ja kahdeksan 1. divisioonassa. Turnauksessa 1. divisioonan voittaja nousi pääsarjan seuraavan vuoden MM-kilpailuihin ja korkeimman tason viimeinen putosi 1. divisioonaan.
Kaikissa otteluissa alkusarjan otteluista finaaliin varsinaisen peliajan päättyessä tasan pelattiin viiden minuutin jatkoaika ”äkkikuolema”-periaatteella. Mikäli maalia ei syntynyt voittaja ratkaistiin voittomaalikilpailussa.
Sarjatasot
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Nuolet:
– Noussut sarjatasolle
– Ei ole koskaan noussut tai pudonnut
– Pudonnut sarjatasolle
Pääsarja
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]| Valtio | Ryhmä (2017) |
MM-sijoitus (2015) |
IIHF:n jäsenenä alkaen | Sarjatasolla alkaen | Viite |
|---|---|---|---|---|---|
| Ryhmä A | 1 | 1920 | [1] | ||
| Ryhmä A | 8 | 1992 | [1] | ||
| Ryhmä B | 6 | 1908 | [1] | ||
| Ryhmä B | 2 | 1928 | [1] | ||
| Ryhmä B | 7 | 1909 | [1] | ||
| Ryhmä A | 4 | 1993 | [1] | ||
| Ryhmä B | 3 | 1912 | [1] | ||
| Ryhmä A | 5 | 1920 | [1] |
1. divisioona
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]| Valtio | Ryhmä (2017) |
MM-sijoitus (2015) |
IIHF:n jäsenenä alkaen | Sarjatasolla alkaen | Viite |
|---|---|---|---|---|---|
| Ryhmä C | 12 | 1998 | [1] | ||
| Ryhmä D | 10 | 1938 | [1] | ||
| Ryhmä D | – | 1984 | [1] | ||
| Ryhmä C | 11 | 1908 | [1] | ||
| Ryhmä D | 13 | 1927 | [1] | ||
| Ryhmä C | 8 | 1992 | [1] | ||
| 2016 Aasian mestari | [1] | ||||
| 2016 Euroopan mestari | [1] |
Mitalimaat (IIHF)
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Rullakiekon MM-kilpailujen virallinen sivusto (englanniksi)
- IIHF:n virallinen rullakiekon sääntökirja 2015-2018 (englanniksi)