Roope Gröndahl

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Roope Kalevi Gröndahl (s. 20. lokakuuta 1989 Helsinki)[1] on suomalainen pianisti.[2]

Roope Gröndahl on opiskellut pianonsoittoa Helsingin konservatoriossa M. Oksalan johdolla 2003–2005, Sibelius-Akatemiasssa Matti Raekallion ja Liisa Pohjolan johdolla 2005– sekä Lontoossa Royal Academy of Musicissa C. Eltonin johdolla 2010–.[1] Hän on osallistunut muun muassa Andras Schiffin ja Paul Badura-Skodan mestarikursseille. Lisäksi hän on opiskellut kamarimusiikkia Ralf Gothónin ja Emanuel Axin johdolla.[2]

Gröndahl palkittiin toisella sijalla Jyväskylän pianokilpailussa 2007 ja kansainvälisessä Maj Lind -pianokilpailussa 2007.[2] Niin ikään toiseksi hän tuli Eurovision nuorten solistien kilpailussa Wienissä 2008.[3]

Gröndahl on esiintynyt kotimaisten orkesterien, muun muassa Radion sinfoniaorkesterin, Turun filharmonisen orkesterin ja Tapiola Sinfoniettan solistina. Ulkomailla hän on konsertoinut Saksassa, Ranskassa, Belgiassa ja Yhdysvalloissa.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Paavilainen, Ulla (päätoim.): Kuka kukin on: Henkilötietoja nykypolven suomalaisista 2015, s. 128–129. Helsinki: Otava, 2014. ISBN 978-951-1-28228-0.
  2. a b c d Turun Musiikkijuhlat Viitattu 10.9.2009.
  3. Roope Gröndahl toiseksi Eurovision nuorten solistien finaalissa Viitattu 10.9.2009.
Tämä muusikkoon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.