Rokuan turveöljytehdas
Rokuan turveöljytehdas oli Suomeen 1940-luvun alkuvuosina jatkosodan aikana nykyisen Vaalan alueelle suunniteltu tuotantolaitos, joka olisi valmistanut turpeesta synteettisiä poltto- ja voiteluöljyjä monivaiheisessa kemiallisessa prosessissa. Tehdashanke keskeytettiin ennen rakentamista jatkosodan päättyessä.
Hankkeen tausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Suomessa Puolustuslaitoksen Poltto- ja voiteluaineosasto ryhtyi valmistelemaan kotimaisiin raaka-aineisiin perustuvaa öljyteollisuutta jo talvisodan aikana. Oppia otettiin muun muassa Saksasta, Tanskasta ja Ruotsista. Turve katsottiin erinomaiseksi öljyn raaka-aineeksi, ja lopputuotteiksi kaavailtiin muun muassa moottoripetroliöljyä ja voiteluöljyjä, joista sodan aikana esimerkiksi Ilmavoimilla oli kova pula.[1]
Hankesuunnittelu 1940-luvun alussa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Turveteollisuuden keskusvaliokunta teki hankesuunnitelman turveöljytehtaan rakentamisesta ja luovutti suunnitelmat maan hallitukselle vuonna 1943. Tehtaan laskettiin tarvitsevan noin 75 hehtaarin maa-alan. Paikka tehtaalle löytyi silloisesta Säräisniemen pitäjästa, Pelson pohjoispuolelta ja Rokuan kansallispuiston ja Rokuanjärven väliltä. Nykyisin alue on osa Vaalan kuntaa ja osin Natura-suojelualuetta.[1]
Rokuan tehdasalue[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Laitoksen tarvitsema raaka-aine olisi tuotettu ympäristön laajoilta turvesoilta, vesi otettu Rokuanjärvestä ja osin Oulujärvestä uittokanavan kautta pumppaamalla. Läheisiltä turvesoilta olisi saatu jyrsinturvetta yhteensä noin 90 miljoonaa tonnia, josta olisi saatu hyvälaatuista ilmakuivaa turvetta raaka-aineeksi noin 14,5 miljoonaa tonnia. Turvesoilta suunniteltiin rakennettavan tehdaslaitokselle kapearaiteinen rautatie. Tuotantoprossesi perustui 1920-luvulla Saksassa kehitettyyn Fischer–Tropsch-menetelmään, jossa hiilimonoksidia ja vetyä muunnetaan kemiallisten reaktioiden avulla nestemäisiksi hiilivedyiksi.[1]
Tehtaan tuotantomääräksi suunniteltiin 15 000 tonnia voiteluöljyä vuodessa, työntekijöitä olisi tarvittu 200–300 henkeä. Laitoksen rakentamiskustannuksiksi arvioitiin 600 miljoonaa markkaa, käyttökustannuksiksi vuodessa 188 miljoonaa. Voittoa tehtaan arvioitiin tuottavan 105 miljoonaa markkaa vuodessa. Vuoden 2011 rahan arvolla tämä merkitsisi 99 miljoonan euron rakennuskustannuksia, 30 miljoonan euron vuotuisia käyttökustannuksia ja 17 miljoonan euron tuottoa.[1][2]
Varsinainen tehdasalue suunniteltiin 20 hehtaarin kokoiseksi. Prosessin vaatimien tuotantolaitosten ja -tilojen lisäksi tehdasalueelle suunniteltiin rakennettavaksi asunnot tehtaan työntekijöille, kansakoulu, asemarakennus, myymälä, kerho-/ravintolarakennus ja sairastupa.[1]
Hankkeen toteutus keskeytettiin jatkosodan päättymisen myötä.
Vastaavia laitoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Metsäliitto ja Vapo suunnittelevat Kemiin Ajokseen nykyaikaistetulla Fischer–Tropsch-menetelmällä toimivaa biodieseltehdasta, joka tuottaisi puusta ja puuperäisistä raaka-aineista vuodessa noin 200 000 tonnia liikenteen tarvitsemia öljyjä.[1][3]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Aho, Esko: Vaalasta oli tulla öljypitäjä. Kaleva, 15.1.2012, s. 3. Kaleva Oy.
- Arvo-rahanarvolaskuri (rahan arvo 1943/2011) http://www.rahamuseo.fi. Suomen Pankki. Arkistoitu 19.1.2012. Viitattu 15.1.2012.
- Nivaro, Heikki: Biodieseliä saa kohta Suomen Kemistä? Talouselämä. 27.11.2011. Talentum. Viitattu 15.1.2012. [vanhentunut linkki]
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Heiska, Ale & Mäkelä, Simo: Vaala – Oulujärven pitäjä. Vaalan kunta 2010. ISBN 952-91-2418-X s