Roger Gustafsson

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Roger Gustafsson (13. syyskuuta 1947 Tammisaari23. kesäkuuta 2013 Espoo)[1] oli suomalainen diplomi-insinööri, taidehistorioitsija, kuraattori ja taiteilija. Gustafsson on toiminut Ulkoministeriön palveluksessa kaupallisena sihteerinä Algeriassa.[2]

Gustafsson on pitänyt muumiaiheeseen perustuvien töiden näyttelyn Hommage à... Amos Andersonin taidemuseossa 2009. Esillä oli 40 teoksen kokonaisuus.[3][4] Sittemmin teossarja kasvoi noin viiteenkymmeneen, ja kokonaisuus on ollut esillä ulkomailla, esimerkiksi Berliinissä, Tukholmassa, Madridissa ja Fuengirolassa. Tekijänoikeuksien haltijan edustajana Moomin Characters on kieltänyt teosten ja niistä kertovan kirjan myynnin, joskin teos on jo etääntynyt kauas alkuperäisestä aiheesta.[5]

Gustafssonin pro gradun aihe Åbo Akademissa vuonna 2007 oli "Kari Jylhäs konstnärskap".[6] Gustafsson oli jäsenenä muun muassa Emman ja Helsingin Taidehallin hallituksissa. Hän on ollut auttamassa Pekingin kansainvälisen taidebiennaalin järjestämisessä 2003, 2005 ja 2008.[2] Gustafsson on saanut Suomen kuvanveistäjäliiton Pro Sculptura -mitalin.[7]

Gustafsson menehtyi kesäkuussa 2013 nopeasti edenneeseen syöpään. [1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Muistoja - Roger Gustafsson Helsingin Sanomat
  2. a b Taide vei insinöörin, Suomen Kuvalehti
  3. Anu Uimonen, Muumit opastavat nykytaiteeseen 14.11.2009 Helsingin Sanomat s C 3 maksullinen versio
  4. Amos Anderson
  5. Anu Uimonen, Moomin Characters kieltää teosten myynnin 14.11.2009 Helsingin Sanomat s C 3 maksullinen versio
  6. Kari Jylhä
  7. Sculptor, mitali

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä taiteeseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.