Näsiä

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Riidenmarja)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Lehtonäsiä
Tieteellinen luokittelu
Kunta: Kasvit Plantae
Kladi: Rosidit
Lahko: Malvales
Heimo: Näsiäkasvit Thymelaeaceae
Alaheimo: Thymelaeoideae
Suku: Näsiät Daphne
Laji: mezereum
Kaksiosainen nimi

Daphne mezereum
L.[1]

Katso myös

  Näsiä Wikispeciesissä
  Näsiä Commonsissa

Näsiä eli lehtonäsiä (Daphne mezereum), kansanomaisesti myös riidenmarja, on näsiäkasvien heimoon kuuluva pensas, joka kukkii aikaisin keväällä ennen lehtien puhkeamista. Etelä-Suomessa kukinta ajoittuu huhtikuulle, ja Etelä-Lapissa vasta toukokuulle. Sen marjat ovat erittäin myrkyllisiä.[2] Marjojen siemenet sisältävät muun muassa myrkyllistä diterpeenialkoholeihin kuuluvaa metsereiiniä (C38H38O10, CAS-numero 34807-41-5).[3][4] Suomessa kasvava yleinen näsiä kuuluu näsiöiden (Daphne) sukuun, jossa on noin 50 lajia.[5]

Ulkonäkö ja koko

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Runsaasti kukkiva näsiä.
Lehtiin puhjennut, marjova näsiä.

Kasvutapa ja lehdet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lehtonäsiä on 60–100 senttimetrin korkuinen kesävihanta pensas, jonka varret ovat vaalean harmaanruskeita, pystyjä ja pystyhaaraisia. Lehdet kasvavat oksissa kierteisesti ja ovat noin 6–8 senttimetriä pitkiä.[2] Lehtien muoto on vastapuikea, suikea, lehtilaita on ehyt ja lehdet ovat alapuolelta sinivihreät.[5]

Kukat ja hedelmät

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lehtonäsiä kukkii maalis–huhtikuussa Etelä-Suomessa, ja Pohjois-Suomessa vasta toukokuussa.[2] Kukat ovat väriltään vaaleanvioletteja, sinipunaisia tai joskus valkoisia.[5] Ne puhkeavat varren kärjessä olevista vanhoista lehtienarvista ennen lehtimistä 2–4 kukan ryhminä.[6] Kukissa ei ole teriötä, vaan ainoastaan verhiö, joka on kellomainen, tyvestä yhdislehtinen ja neliliuskainen. Verhiön halkaisija on noin 10 millimetriä. Kukassa on neljä pitkää ja neljä lyhyttä hedettä.[5] Kukkien tuoksu on voimakas.[7]

Kukista muodostuu punaisia, soikeita ja erittäin myrkyllisiä luumarjoja[5]. Niiden siemenet sisältävät muun muassa myrkyllistä diterpeenialkoholeihin kuuluvaa metsereiiniä (C38H38O10, CAS-numero 34807-41-5).[3][4]

Levinneisyys ja kasvupaikat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lehtonäsiä kasvaa lehdoissa ja lehtomaisissa metsissä. Se on kalkinsuosija. Lehtonäsiän kerääminen on Manner-Suomessa kielletty kaupalliseen tarkoitukseen ja se on Ahvenanmaalla kokonaan rauhoitettu.[5]

Historiallisesti lehtonäsiän osia on käytetty lääkekasvina. Särkevän hampaan koloon on laitettu näsiänkuorta.[8] Tutkimuksissa ei kuitenkaan ole todettu, että sillä olisi lääkinnällisiä hyötyjä. Se on liian suurissa määrissä syötynä pikemminkin tappava,[9] ja myrkyllisyyttä on hyödynnetty esimerkiksi ketunmyrkyn valmistukseen. Sitä käytetään myös koristekasvina.[10] Ainakin Vienan Karjalassa näsiänmarjaa näytetään käytetyn kankaan punavärjäykseen[11].

Kasvintuhoajat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nisäkkäät jättävät lehtonäsiän rauhaan, sillä se on useimmille niistä tappavan myrkyllinen. On kuitenkin olemassa eläimiä, jotka pystyvät sitä syömään, kuten hanhet[10] ja muut linnut. Marjoja syövät rastaat ja kanalinnut saattavat olla myös näsiän tärkeimpiä levittäjiä[9].

Lehtonäsiässä voi esiintyä punapahkasientä eli punanäppyä (Nectria cinnabarina).

  1. Integrated Taxonomic Information System (ITIS): Daphne mezereum (TSN 27126) itis.gov. Viitattu 12.4.2020. (englanniksi)
  2. a b c Väre, Henry: Viehko, tappavan myrkyllinen näsiä Suomen Luonto. 7.5.2018. Viitattu 12.4.2020.
  3. a b Daphne mezereum (Thymelaeaceae) Dr. Duke's Phytochemical and Ethnobotanical Databases. Viitattu 12.4.2020. (englanniksi)[vanhentunut linkki]
  4. a b Mezerein Merck KGaA. Viitattu 12.4.2020. (englanniksi)
  5. a b c d e f Näsiä, Daphne mezereum LuontoPortti. Viitattu 12.4.2020.
  6. Salovaara, Risto: Näsiä on myrkyllinen Yle Oppiminen. 23.5.2006. Viitattu 12.4.2020.
  7. Näsiä – kavalan kaunis kevään kukkija Puutarha.net. Viitattu 12.4.2020.
  8. Noitamuorit tekivät korvaamatonta työtä aikana ennen hammaslääkäreitä Hammaslääkärilehti. 27.10.2016. Viitattu 27.5.2024.
  9. a b Halkka, Antti ym.: Suuri suomalainen luonto-opas, s. 47. Helsinki: Suuri suomalainen kirjakerho, 2004. 58376080 ISBN 951-571-023-5
  10. a b Cantell ja Saarnio, 1936: Suomen myrkylliset ja lääkekasvit Henriettes-herb.com. Viitattu 12.4.2020.
  11. Timonen, Elina: Ei mahti maahan joua, s. 12. Petroskoi: Karjala-kustantamo, 1979.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]