Reino Hietanen

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Reino Erkki Hietanen (2. marraskuuta 1932 Äyräpää4. joulukuuta 2014 Lahti[1]) oli suomalainen taidemaalari, joka toimi monella kuvataiteen alalla.[2]

Hietanen teki maalauksia, kollaaseja ja litografioita sekä julkisiin tiloihin lasimaalauksia ja seinämaalauksia. Opiskeluajoista lähtien hän suunnitteli koruja. Joihinkin näyttelyihinsä hän teki suuria tilaa jakavia veistoksia. Töillä on useimmiten jokin konkreettinen lähtökohta, kuten maisema tai asetelma, mutta teokset lähestyvät abstraktia ilmaisua.[3]

Hietanen opiskeli Taideteollisessa oppilaitoksessa kuvaamataidon opettajaksi vuosina 1954–1957. Sen jälkeen hän jatkoi Suomen Taideakatemian koulussa vuosina 1957–1961.

Lahdessa asunut Hietanen toimi kahdeksan vuotta Lahden taidekoulun (Taideintituutti) johtajana.[4]

Hietasen varhaistuotantoon kuuluu öljymaalauksia 1950-luvun hengessä, tummin värein ja vahvalla mustalla ääriviivalla muotoja korostaen. 1950-luvun lopun Venetsian biennaalit sekä Ateneumin Ars 61 -näyttelyn tuomat uudet tuulet muokkasivat nuorta suomalaista taiteilijapolvea. Hietanen osallistui Nuorten näyttelyyn vuonna 1958, mutta vuoden 1963 yksityisnäyttely lyhyen aikaa toimineessa helsinkiläisessä Agora-galleriassa auktorisoi Hietasen taiteen nuoren sukupolven vaikuttajien joukkoon. Liittyminen Maaliskuulaisten ryhmään toi näyttelytilaisuuksia. Maaliskuulaisten ensimmäinen näyttely pidettiin vuonna 1964 Taidehallissa Helsingissä[5]. Ryhmä esiintyi 1960-luvulla ahkerasti sekä kotimaassa että ulkomailla. Hietasen läpimurtokauden teokset ovat lähempänä abstraktia ekspressionismia kuin infomalismia, jonka kautta monia Maaliskuulaisia luonnehdittiin.

Kuusikymmenenluvun alku jakautui opetustöiden ja maalaamisen kesken. Hietanen toimi kuvaamataidon lehtorina Helsingissä Mäkelänrinteen Yhteiskoulussa ja sommittelun ja käsivaran opettajana Taideteollisessa oppilaitoksessa. Seitsemän kuukauden jakso Firenzessä ja Grassinassa vuosien 1965–1966 aikana oli ratkaiseva hänen taiteensa kehitykselle. Guassilla paperille ja kovalevylle maalatut teokset ottivat kantaa kiihkeänä yhteiskunnallisena aikana urbaanin elämän tuomaan eristäytymiseen. Lokeromaisiin asumissoluihinsa eristäytyneet ihmiset elivät yksinäistä elämäänsä suurissa kerrostaloblokeissa. Museonjohtaja Riitta Valorinta kuvailee teosten rakennetta areenaksi tai ikonostaasiksi.[6] Jo läpimurtotöiden vaiheessa nähtiin sukulaisuutta Willem de Kooningin tapaiseen amerikkalaiseen ekspressionismiin. Hietasenkin maalauksissa rajut siveltimenvedot piiskaavat maalauspintaa ekspressiivisesti.lähde?

Taiteilija oli asunut Oulunkylän taiteilijatalossa, jossa työskenteli moni muukin maaliskuulainen. Vuonna 1969 hän muutti Lahteen, ja hänet valittiin heti Lahden Taiteilijaseuran puheenjohtajaksi. Hän palasi vielä kahdeksi vuodeksi Helsinkiin Lallukan taiteilijakotiin valmistamaan Roihuvuoren kirkon lasimaalausta. Vuonna 1972 Hietanen muutti takaisin Lahteen vasta valmistuneeseen Mukkulan taiteilijataloon. Samana vuonna hän aloitti Lahden taidekoulun johtajana. Uusi taiteellinen murros tapahtui lopullisesti vuoden 1972 Stedelijk-museon työskentelystipendin ansiosta. Amsterdamin tunnelit, pihojen pyykinkuivaustelineet ja rakennustelineet sekä Mukkulan lähiön maaseutumainen miljöö muuttivat taiteen suuntaa putkimaisiin muotoihin ja pelkistettyihin pintoihin. Värikkäiden viivarytmien jälkeen teoksia hallitsivat musta, harmaa ja hopea. Kriitikko Dan Sundell puhui noen väristä.[7] Teknisten muotojen rinnalla yhtenä aihepiirinä olivat pyykkitelineillä roikkuvat lakanat, harmaalla noen ja valkoisen niukalla asteikolla maalattuna. Monta kertaa maalaukset ovat kollaaseja, lakanakankaasta ja maalauksesta tehtyjä trompe l´oiel -teoksia. Tällainen maalaus on kauden pääteos Vaippa vuodelta 1973. Putken päältä levollisesti laskeutuva lakanakangas taitteineen ja noenkaltaisine varjostuksineen vermeermäisen kalvakassa valossa avasi uuden kauden taiteilijan tuotannossa. Näillä niukkailmeisillä töillään Hietanen esittäytyi vuonna 1973 Vuoden Taiteilijana Helsingin Taidehallissa. Yleisö ja kritiikki ottivat uudet teokset hämmentyneenä vastaan, etenkin kun elettiin kriitikko Pekka Paavolan sanoin “änkyrärealismin” kautta.[8] Mattotelineiden päälle heitetyt tekstiilit ja kuin pyyheliinatelineestä roikkuvat kankaat tuntuivat liiankin arkisilta taiteen aiheiksi, mutta äärimmäisen esteettisinä teoksina niistä puuttui aikauden yhteiskunnallinen paatos. Toisenlaisiakin näkemyksiä on myöhemmin esitetty. Tutkija Pirjo Hämäläinen-Forslund on verrannut kankaita Kristuksen käärinliinoihin ja pohtinut teosten merkitystä filosofisteoreettisesti.[9] Kriitikko Mika Suvioja on nähnyt yhteyden Samuel Beckettin absurdiin teatteriin, ihmiselämän sattumanvaraisuuteen ja lohduttomaan odottamiseen.[10]

Muutto Mukkulasta Salpausselän rinteeseen rakennettuun ateljeekotiin ja ikkunoista avautuvat avarat Vesijärven näkymät toivat mukanaan sinisen värin ja silmänkantamattomiin jatkuvan veden kirkkaine merimerkkeineen. Uutta olivat myös minimalistiset pöytäasetelmat, Horisontaalisesti nähdyillä pöydillä on puhdaspiirteisiä kulhoja tai yllättäviä koristeellisia kasveja. Näiden teosten lomaan sijoittuvat myös piirustukselliset maalaukset, jotka rakentuvat ohuelle viivastolle, ja joiden värimaailma on tummasävyinen, ruskean, musta ja harmaan sekoitusta. Näistä esimerkkinä on estetisoiva Heinähaasia vuodelta 1985.

Paikanvaihdos on aina vaikuttanut Hietasen maalauksiin paljon. Syyskesän 1995 kuukausi Marbellan taiteilija-ateljeessa toi auringon paahtamia vaaleita roosan ja hiekan sävyjä pastoosiin maalikerrokseen. Vuosituhannen vaihteessa maalauksiin ilmestyi vahva sitruunankeltainen väri, joskus koko maalauspinnan peittävä tai kolmioina tai neliöinä luomassa jännitettä asetelmaan. Nämä geometriset, kirkkain värein maalatut muodot ovat muistumia Piet Mondrianista, jonka tuotantoon Hietanen tutustui Amsterdamin-ajallaan.

Hietaselle myönnettiin professorin arvonimi vuonna 1987, ja vuonna 2000 hän sai Pro Finlandia -mitalin. Hän oli Helsingin Juhlaviikkojen Vuoden taiteilija vuonna 1973.[11] Palkintoja tuli kotimaisista ja ulkomaisista kilpailuista, ja Hietasen teoksia oli esillä muun muassa Sao Paolon biennaalissa ja Pariisin Nuorten biennaalissa.

CV[12][muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Opinnot ja opintomatkat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • 1952 Ylioppilas, Joensuun lyseo
  • 1954 -1957 Taideteollinen oppilaitos, Helsinki, kuvaamataidon opettajaosasto
  • 1957 -1961 Suomen taideakatemian koulu, Helsinki
  • 1965 – 1966 Firenze
  • 1972 Amsterdam, Stedelijk -museon ateljee
  • 1975 New York, Washington, Chicago

Opettajana[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • 1957-1960 kuvaamataidon tuntiopettaja Helsingin lyseossa ja Normaalilyseossa
  • 1960-1965 kuvaamataidon lehtori Mäkelänrinteen yhteiskoulussa
  • 1962-1968 sommittelun ja piirustuksen opettaja Taideteollisessa oppilaitoksessa
  • 1968-1970 maalauksen opettaja Suomen Taideakatemian koulussa (kutsuttuna)
  • 1972-1977 Lahden taidekoulun johtaja
  • 1981-1982 Lahden taidekoulun (Taideinstituutin) johtaja

Ryhmä- ja yksityisnäyttelyitä kotimaassa ja ulkomailla vuodesta 1958 lähtien[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • 1966 Monacon kansainvälinen taidekilpailu
  • 1967 Pariisin biennaali, Sao Paulon biennaali
  • 1968 Galerie 14, Århus
  • 1969 SAS-Gallery, New York, Hämeenlinnan Taidemuseo
  • 1973 Helsingin Juhlaviikkojen Vuoden Taiteilija –näyttely
  • 1977 Kunsthalle Oldenburg, Six Finnish Artists, Edinburgh, Finsk Bild, Liljevalch
  • 1978 Hämeenlinnan ja Turun taidemuseo
  • 1979 Galerie R, Tukholma, Sara Hildénin taidemuseon avajaiset
  • 1982 Fritz-Henkel-Haus, Düsseldorf, Didrichsenin taidemuseo
  • 1986 Sara Hildénin taidemuseo, Tampere
  • 2006 Helsingin Taidehalli
  • Vuodesta 1978 näyttely Galleria Nuovossa Lahdessa joka toinen vuosi
  • 1967, 1982 ja 2002 Lahden taidemuseo
  • 2013 Salmelan kesänäyttely

Kaikkiaan yhteensä lähes 200 näyttelyä yksin tai ryhmässä

Palkinnot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • 1964 II palkinto valtion seinämaalauskilpailussa
  • 1966 Prix Centenario, Monaco (pääpalkinto)
  • 1967 Kunniamaininta Pariisin Biennaalissa; II palkinto Kannelmäen kirkon lasimaalauskilpailussa; II palkinto valtion taidekilpailussa
  • 1968 I palkinto valtion taidekilpailussa; STA:n 3-vuotisnäyttelyn palkinto
  • 1969 I palkinto Roihuvuoren kirkon lasimaalauskilpailussa
  • 1973 Helsingin Juhlaviikkojen Vuoden Taiteilija
  • 1975 Hämeen läänin taidepalkinto
  • 1982 Valtion 15-vuotisapuraha
  • 1983 Lahden kaupungin taidepalkinto
  • 1987 Professorin arvonimi
  • 1993 Pro Cultura Tavastica et Fennica -mitali
  • 2000 Pro Finlandia -mitali
  • 2010 Hämäläisen Osakunnan kunniamitali

Julkiset teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • 1970 Circulum Vitae, Roihuvuoren kirkon lasimaalaus, Helsinki
  • 1982 Ovet, Savonlinnan opettajainvalmistuslaitoksen seinämaalaus
  • 1983 Arena I ja Arena II, Lahden kaupunginteatterin seinämaalaukset
  • 1983 Maa ja taivas, Kalevan seurakuntatalon lasimaalaus, Kerava
  • 1984 Kädet Imatrankosken kirkon lasimaalaus, Imatra
  • 2009 Lux aeterna, alttariseinä ja sen lasimaalaus sekä kappelin lasimaalaus Andreaksen tie, Sovituksen kirkko, Hollola[13]

Teoksia kokoelmissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Ateneumin, Aineen, Didrichsenin, Helsingin, Hämeenlinnan, Joensuun, Kajaanin, Keravan, Lahden, Mikkelin, Rovaniemen, Sara Hildénin, Turun ja Wäinö Aaltosen taidemuseot, Tampereen nykytaiteen museo.
  • Suomen ja Ruotsin valtiot, Suomen eduskunta.
  • Tampereen Nykytaiteen museo.
  • Nasjonalgalleriet, Oslo, Göteborgin taidemuseo, LO, Norja.
  • Grollmannin, Gyllenbergin, Kordelinin, Kuntsin, Maire Gullichsenin, Paulon, A. Laaksosen, Saastamoisen ja Rantasen säätiöt.
  • Wihurin rahaston, Heinon, Niemistön ja T. Sepon kokoelmat.
  • Joensuun, Kuusankosken, Lahden, Porin ja Tampereen kaupungit.
  • Useita yritys- ja yksityiskokoelmia Suomi, Ruotsi, Tanska, Saksa, Englanti ja USA.

Korut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • 1957 II palkinto Kalevala Korun kilpailussa Taideteollisessa oppilaitoksessa

Toteutetut korut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • 1958 Rintaneulasarja, Kalevala Koru
  • 1978 Uniikkikoruja, Galleria Nuovo, Lahti, Art-Gall, Pori
  • 1981 Spectra, spektroliittikorusarja, Kultakeskus Oy, Hämeenlinna
  • 1984 Uniikkikoruja, Galleria Nuovo, Lahti
  • 1984 Purje, valko- ja keltakultakorusarja, Kultakeskus Oy, Hämeenlinna
  • 1989 Kulta- ja hopeatauluja, Kultasepänliike Esko Lindroos Oy, Pori
  • 1989 Kulta- ja hopeatauluja, Galleria Nuovo, Lahti
  • 1997 Pienoistaulukoruja, Kultasepänliike Esko Lindroos Oy, Pori
  • 1997 Pienoistaulukoruja, Galleria Nuovo, Lahti
  • 1998 Pienoistaulukoruja, Kultasepänliike Tillander, Helsinki
  • 1999 Pienoistaulukoruja, Galerie Forsblom, Helsinki
  • 2002 Pienoistaulukoruja, Lahden taidemuseo
  • 2003 Uniikkikoruja, Taidekeskus Salmela, Mäntyharju
  • 2007 Pienoistaulukoruja, Kultasepänliike Esko Lindroos Oy, Pori
  • 2012 Pienoistaulukoruja, uniikkikoruja, Galleria Nuovo, Lahti

Vuodesta 1978 korujen jalometallityön uniikki- ja pienoistaulukoruihin on valmistanut kultaseppämestari Esko Lindroos, Kultasepänliike Esko Lindroos Oy, Pori

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Kuolinilmoitus. Helsingin Sanomat, 14.12.2014.
  2. Kuvataiteilijat 2004. Toim. Rauha Lönn. Helsinki 2004.
  3. Galleria Salmela (myös teoskuvia)
  4. Lahden kaupunginkirjasto (myös teoskuvia)
  5. Huhtamäki, Ulla: Heittäydy vapauteen 2007. Jyväskylän yliopisto. Viitattu 14.12.2014.
  6. Valorinta, Riitta & Hietanen, Reino. Sara Hildénin taidemuseon näyttelyluettelo. Tampere 1986, 6.
  7. Sundell, Dan: Med färger av sot. Hufvudstadsbladet 26.8.1973.
  8. Paavola, Pekka: Purjeet tyynessä tuulessa. Etelä-Suomen Sanomat 27.2.1981.
  9. Hämäläinen-Forslund, Pirjo: Liina, liinan kuva, kollaasi. Reino Hietanen. Mielenmaisemat. Landscapes of Mind. Lahti 2002.
  10. Suvioja, Mika: Tyylien taitekohta. ESS 6.2.1977.; Mika Suvioja, Seesteisyys on liikahtanut. ESS. 9.12.1984.; Mika Suvioja, Kuvataiteen Samuel Beckett. ESS 10.2.1991.; Mika Suvioja, Sommittelu on hänen maailmanjärjestyksensä. Reino Hietasen näyttely on komea kaari, jossa on lämpöä. ESS 13.12.1992.; Mika Suvioja, Pidättyvä pinta kätkee suuren energian. ESS 17.3.1996. ja Mika Suvioja, Olennainen säilyy Hietasen teoksissa. ESS 22.8.2001. ESS Etelä-Suomen Sanomat.
  11. Kuvataiteilijamatrikkeli
  12. Luku perustuu pääosin kirjaan. Ulla Aartomaa ja Pirjo Hämäläinen-Forslund. Reino Hietanen. Mielenmaisemat. Landscapes of Mind, Lahti 2002.
  13. http://www.hollolanseurakunta.fi/toimitilat/sovituksenkirkko

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Kun henki voittaa aineen. Havaintoja Reino Hietasen taiteesta, Omakustanne 1992
  • Reino Hietanen – Mielenmaisemat (teksti: Pirjo Hämäläinen-Forslund ja Ulla Aartomaa) Omakustanne, 2002