Rautakello

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Rautakello
Tiedot
Toiminnassa 2002
Tyylilaji hard rock
heavy metal
Kotipaikka Suomi Jyväskylä, Suomi
Laulukieli suomi
Jäsenet

Tommi Hänninenlaulu
Markus Jämsenkitara
Timo Tikkabasso
Petri Honkonenrummut

Entiset jäsenet

Sami Ollikainen, basso, kitara, laulu (2002–2003)
Tomi Kankainen, basso, laulu (2002)

Levy-yhtiö

Poko Rekords, 2003–2004

Rautakello on jyväskyläläinen yhtyemuodossa vuonna 2002 perustettu rock-yhtye. Sen ensimmäinen albumi, 1., ilmestyi 6. kesäkuuta 2003. Siltä julkaistiin singleinä kappaleet ”Rautakello” ja ”Muisto”, joista ensimmäinen on julkaistu myös Poko Rekordsin Suomirokkia 8 -kokoelmalevyllä ja jälkimmäinen vuotta myöhemmin kokoelmalevyllä Suomirokkia 9. Levy-yhtiön myötävaikutuksella yhtye pääsi myös Pahat pojat -elokuvan DVD-julkaisun mukana tulleelle bonus-CD:lle kappaleella ”Polttomerkki”.

Demojen aikakausi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhtye sai alkunsa laulaja Tommi Hännisen aloitteesta tehdyistä demokappaleista. Demoa oli tarkoitus levittää ainoastaan ystäville ja tutuille. Ollikainen ja Jämsen olivat jo hyvin varhaisessa vaiheessa mukana Ollikaisen äänittäessä ja tuottaessa demoa ja Jämsenin soittaessa kitarat. Roolit sekoittuivat myöhemmin ja kaikki kolme osallistuivat lopulta sävellykseen, sovitukseen, tuotantoon ja soitantaan. Nimenä yhtyeellä oli tuolloin Kaulin.

Levy-yhtiö haussa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäisen demon valmistuttua kesällä 2002 kolmikko päätti leikkimielellä lähettää valmistuneita demolevyjä levy-yhtiöille, ja pian Poko Rekords ottikin yhteyttä haluten kuulla lisää. Syksyllä valmistui toinen demo ja Pokon kiinnostus säilyi, joten yhtye alkoi etsiä harjoitustiloja ja täydentää kokoonpanoa siirtyäkseen studio-yhtyeestä live-soittoon kykeneväksi oikeaksi yhtyeeksi. Myös levy-yhtiö antoi ymmärtää että ilman keikkailevaa bändiä ei sopimusta synny. Rumpuja soittamaan värvättiin Petri Honkonen, joka oli yhtyeen jäsenille tuttu rumpali Äänekosken ajoilta. Bassoa soitti ensin Ollikainen, mutta tavoitteena oli löytää joku muu soittamaan bassoa, koska Ollikainen halusi keskittyä kitaraan. Aluksi basistiksi kiinnitettiin yhtyeen vanha ystävä Tomi Kankainen Äänekoskelta, mutta hyvin pian kävi selväksi että etäisyyden ja kiireiden vuoksi Kankainen ei kerkeäisi aktiiviseen bändiharjoitteluun Jyväskylässä. Kankaisen tilalle löytyi pian Saarijärven musiikkiopiston rehtorina toiminut Timo Tikka.

Levytys ja takaisku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Talvella yhtye allekirjoitti levytyssopimuksen Poko Rekords Oy:n kanssa ja muutti samalla nimensä Rautakelloksi levy-yhtiön pyynnöstä. Myös yhtyeen jäsenten mielestä uusi nimi oli parempi ja kuvaavampi. Keväällä 2003 valmistui levy, joka levy-yhtiön antamien tietojen mukaan menestyi keskinkertaisesti. Radiosoitto jäi kuitenkin vähäiseksi kuten myös esiintymiset vuonna 2003 (Tullikamarin klubi, Lutakko, Tullikamarin pakkahuone ja Tavastia). Vuoden 2003 lopussa kitaristi Ollikainen jäi pois yhtyeestä sulassa sovussa. Kun EMI:in kuuluva Poko Rekords sai vuoden 2004 alussa käskyn karsia pienimpiä ja heikommin menestyneitä artistejaan, yhtyeelle ilmoitettiin, ettei Pokolla ole kiinnostusta seuraavan levyn julkaisuun.

Julkaisut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Singlet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Rautakello (2003)
  • Muisto (2003)

Albumit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • 1.  (2003)

Kokoonpanot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nykyiset jäsenet (2003-)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Entiset jäsenet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä yhtyeeseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.