Rashida Jones

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Rashida Jones Miamin elokuvajuhlilla vuonna 2017.

Rashida Leah Jones (s. 25. helmikuuta 1976 Los Angeles, Kalifornia[1]) on yhdysvaltalainen elokuva- ja televisionäyttelijä sekä käsikirjoittaja. Hänet tunnetaan parhaiten rooleistaan televisiosarjoissa Puisto-osasto, Konttori ja Käytäväpeliä. Jones on myös näytellyt useissa elokuvissa, kuten I Love You, Man (2009), The Social Network (2010) ja Our Idiot Brother (2011). Hän esiintyi naispääosassa vuoden 2012 elokuvassa Celeste & Jesse – aina yhdessä, johon hän laati myös käsikirjoituksen yhdessä Will McCormackin kanssa[2].

Varhainen elämä ja ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jonesin isä on afroamerikkalainen muusikko Quincy Jones ja äiti näyttelijä Peggy Lipton. Hänellä on isosisko Kidada sekä viisi sisaruspuolta isänsä muista suhteista. Hänellä on äitinsä kautta venäläisiä ja latvialaisia sukujuuria. Rashida ja hänen sisarensa kasvatettiin juutalaisiksi. Jones kasvoi Bel Airissa Kaliforniassa, ja hänen vanhempiensa avioliitto oli yhtä vuoristorataa koko hänen lapsuusaikansa. Vanhemmat erosivat, kun hän oli 14-vuotias. Jonesilla oli jo lapsena musikaalisia kykyjä, ja hän soitti klassista pianoa. Hän kävi samaa koulua kuin Paris Hilton ja Kim Kardashian[3].

Vuonna 1994 Jones keräsi huomiota rap-artisti Tupac Shakurille kirjoittamassaan avoimessa kirjeessä, jossa hän vastasi Shakurin murskaaviin huomautuksiin Jonesin vanhempien skandaaliavioliitosta. Myöhemmin hän ystävystyi Shakurin kanssa, joka oli kihloissa hänen sisarensa Kidadan kanssa ennen kuolemaansa. Lukion jälkeen Jones suuntasi Harvardin yliopistoon. Siellä hän oli mukana useissa ilmaisutaitoon ja draamaan erikoistuneissa kerhoissa. Jones halusi alun perin juristiksi, mutta muutti mielensä petyttyään O. J. Simpsonin murhaoikeudenkäyntiin[3]. Hän alkoi opiskella esittävää taidetta sekä uskontoa ja filosofiaa. Hän valmistui Harvardista vuonna 1997.

Jones on esiintynyt muutamissa musiikkivideoissa sekä laulanut taustoja Maroon 5 -yhtyeelle. Hänen ensimmäinen merkittävä elokuvansa oli vuoden 2002 Full Frontal, jossa hänellä oli pieni rooli. Vuonna 2004 hänellä oli sivuosa elokuvassa Mieheni ex-naiset. Hän on myös toiminut avustavana toimittajana Teen Vogue -lehdessä. Jones on esiintynyt useissa draama- ja komediasarjoissa. Vuonna 2011 hän näytteli elokuvissa Vain seksiä, The Muppets ja The Big Year. Lisäksi hän on tehnyt äänirooleja animaatioissa kuten The Cleveland Show ja Simpsonit.

Yksityiselämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jones on seurustellut muun muassa näyttelijä Tobey Maguiren ja musiikkituottaja Mark Ronsonin kanssa.[4] Maguiren kanssa he olivat yhdessä kaksi ja puoli vuotta, mutta suhde päättyi vuonna 2000.[5] Jones on ollut aktiivisesti mukana hyväntekeväisyystyössä lasten auttamiseksi sekä poliittisissa kampanjoissa.

Filmografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elokuva
Vuosi Elokuva Rooli
1998 Myth America
2000 East of A Emily
2001 Roadside Assistance Lucy
2002 Full Frontal
2002 Now You Know Kerri
2003 Death of a Dynasty Layna Hudson
2004 Mieheni ex-naiset Dr. Rachel Keyes
2007 The Ten emännöitsijä Rebecca Fornier
2009 Brief Interviews with Hideous Men Hannah
2009 I Love You, Man Zooey Rice
2010 Pari kyttää Debbie
2010 The Social Network Marylin Delpy
2010 Monogamy Nat
2011 The Big Year Ellie
2011 Vain seksiä Maddison (kreditoimaton)
2011 Our Idiot Brother Cindy Harris
2011 The Muppets Veronica Martin
2012 Celeste & Jesse – aina yhdessä Celeste
2013 Decoding Annie Parker Kim
2014 Cuban Fury Julia
2015 Inside Out – mielen sopukoissa Cool Girl's Emotions (ääni)
Televisio
Vuosi Sarja Rooli Huomioita
1997 The Last Don Johanna minisarja
2000 If These Walls Could Talk 2 feministi TV-elokuva
2000 Freaks and Geeks Karen Scarfolli Jakso: "Kim Kelly Is My Friend"
2000–2002 Käytäväpeliä Louisa Fenn 26 jaksoa
2003–2004 Chappelle's Show Pam 2 jaksoa
2004 NY-LON Edie Miller 7 jaksoa
2005 Stella Karen Jakso: "Pilot"
2005 Wanted etsivä Carla Merced 13 jaksoa
2005 Our Thirties Liz TV-elokuva
2006–2011 Konttori Karen Filippelli 24 jaksoa
2008 Unhitched Kate 6 jaksoa
2009–2014 Puisto-osasto Ann Perkins 104 jaksoa
2011 Wilfred Lisa Jakso: "Respect"
2011–2012 Web Therapy Hayley Feldman-Tate 2 jaksoa

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Rashida Jones Allmovie.com. Viitattu 22.1.2015. (englanniksi)
  2. Siegel, Tatiana: Fox Atomic nabs ‘Celeste and Jesse’ Variety. 25.3.2009. Viitattu 22.1.2015. (englanniksi)
  3. a b Quine, Oscar: The Conversation: Rashida Jones on school bus rides with Kim Kardashian, how OJ Simpson put her off law, and hating Valentine's Day The Independent. 8.2.2014. Viitattu 22.1.2015. (englanniksi)
  4. Freeman, Hadley: Rashida Jones: 'There's more than one way to be a woman and be sexy' The Guardian. 14.2.2014. Viitattu 22.1.2015. (englanniksi)
  5. Miller, Samantha: Web Master People.com. 20.5.2002. Viitattu 22.1.2015. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]