Raimo Jyväsjärvi

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Raimo Kalervo Jyväsjärvi (s. 12. helmikuuta 1956 Mänttä)[1] on suomalainen kenraaliluutnantti evp. Hän on toiminut vuoden 2016 alusta Puolustusministeriössä resurssipoliittisen osaston ylijohtajana.[2] Hän seurasi tehtävässä Jukka Juustia.

Sotilasuransa aikana Jyväsjärvi toimi muun muassa Suomen puolustusvoimien sotatalouspäällikkönä heinäkuun 2014 alusta vuoden 2015 loppuun palveluspaikkanaan Puolustusvoimain pääesikunta.[3] Vuosina 2011–2014 Hän toimi maavoimien komentajana.[1] Hän seurasi tehtävässä eläkkeelle siirtynyttä kenraaliluutnantti Ilkka Asparaa 1. heinäkuuta 2011.[4] Häntä seurasi maavoimien komentajana Seppo Toivonen.

Jyväsjärvi siirtyi reserviin vuoden 2015 lopussa.[5]

Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jyväsjärvi valmistui Kadettikoulun kenttätykistölinjalta vuonna 1979 ja ylennettiin yliluutnantiksi vuonna 1981.

Jyväsjärvi on toiminut aiemmin muun muassa seuraavissa tehtävissä:[1]

Vuonna 2009 Jyväsjärvi ylennettiin kenraalimajuriksi ja kesäkuussa 2011 kenraaliluutnantiksi.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Curriculum Vitae: Jyväsjärvi, Raimo Kalervo ([vanhentunut linkki]) Puolustusvoimat. Viitattu 6.11.2014.
  2. Resurssipoliittinen osasto Suomen Puolustusministeriö. Viitattu 31.7.2019.
  3. Kiuru, Ilpo: Jyväsjärvestä puolustusvoimien sotatalouspäällikkö Verkkouutiset.fi. 28.3.2014. Viitattu 6.11.2014.
  4. Raimo Jyväsjärvi maavoimien komentajaksi Puolustusvoimat - tiedotteet. 6.4.2011. Viitattu 27.5.2011.
  5. a b Knuuti, Jukka: Upseerikaappaus puolustusministeriössä osa III Suomen Sotilas. 5.1.2016. Viitattu 31.7.2019.
Suomen Maavoimien tunnus.svg Edeltäjä:
Ilkka Aspara
Suomen maavoimien komentaja
2011–2014
Seuraaja:
Seppo Toivonen