Ragnhild Peitsalo

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Ragnhild Leino)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Ragnhild Karolina Axa Peitsalo (o.s. Linnanheimo, vuoteen 1924 Leino; 10. elokuuta 1896 Turku19. marraskuuta 1931 Viipuri)[1] oli suomalainen näyttelijä. Varhaisen kuoleman takia hänen näyttelijänuransa jäi vain vuosikymmenen mittaiseksi, mutta hän ehti nousta suureen suosioon Viipurin Työväen Teatterissa 1920-luvulla. Arvostelijat pitivät häntä poikkeuksellisen lahjakkaana ja hän näytteli urallaan hyvin moninaisissa rooleissa.[2]

Ragnhild Leino syntyi Aksa Johanna ja Johan Gustaf Leinon (vuodesta 1924 Linnanheimo) seitsenlapsisen perheen esikoiseksi. Hänen nuoremmat sisaruksensa olivat Ellen, Eino, Ester, Reino, Rakel ja Regina. Perhe muutti Turusta Helsinkiin vuonna 1911. Helsingin suomalaista tyttökoulua käynyt Ragnhild halusi jo varhain näyttelijäksi. Hän opiskeli lausuntaa Olga Salon ja Mimmi Lähteenojan johdolla, ja he myös kannustivat häntä eteenpäin näyttelijänuralla. Johan Leino oli jyrkästi aietta vastaan, sillä näyttelijöiden katsottiin edustavan turmelusta ja huonoa elämää.[3]

Isän vastustelusta huolimatta Ragnhild Leino pysyi päätöksessään ja aloitti ammattiuransa Joensuun Teatterissa syksyllä 1919. Muutaman vuoden päästä hän siirtyi Kuopion kautta Turun Työväen Teatteriin. Tuolloin hänellä oli jo takanaan yksi avioliitto. Turussa hän solmi toisen avioliittonsa laulunäytelmien sankarin Ilmari Peitsalon kanssa. Hän oli mukana useilla teatterikiertueilla ympäri Suomea. Kesäkiertueella Pornaisissa ja Mäntsälässä olivat avustajina hänen 1930-luvulla kuuluisuuteen nousseet sisarensa Regina ja Rakel Linnanheimo.[4]

Turusta Ragnhild ja Ilmari Peitsalo muuttivat Viipuriin. Avioliitto rapistui pian, mutta näyttelijänurallaan Ragnhild Peitsalo oli nousukiidossa. Hän näytteli Viipurin Näyttämöllä ja vuodesta 1928 alkaen Viipurin Työväen Teatterissa. Siellä Peitsalon suosio ja maine kasvoivat koko ajan, ja kriitikot luonnehtivat häntä ”suurilahjaiseksi”. Hänen tumman ja taipuisan äänensä sointia kuvattiin pronssinkaltaiseksi. Peitsalon roolivalikoima oli laaja; Tukkijoella-näytelmässä hän oli Pölhö-Kustaa, Kuolemantanssissa hän näytteli viettelevän Alicen osan. Hänen tulkintaansa Lisasta Leo Tolstoin Elävässä ruumiissa luonnehdittiin sielukkaaksi.[5] Vuonna 1926 hän oli mukana Jules Romainsin menestyksekkäässä farssissa Knock eli lääketieteen riemuvoitto. Peitsalo juhli kymmenvuotistaiteilijajuhlaansa keväällä 1929. Näytelmänä oli Elinan surma, jossa hän tulkitsi Kirstin roolin ja sai loistavat arvostelut.[1]

Myös talvikiertueet kuuluivat työhön, ja ne panivat näyttelijät koetukselle. Usein esiinnyttiin vetoisissa saleissa, ja autot juuttuivat lumihankeen tai sammahtivat pakkassäässä. Talvella 1931 kiertue oli poikkeuksellisen raskas. Eräänä päivänä auto teki tenän ja muiden mukana Peitsalonkin oli pikkukengissään mentävä työntämään sitä ylös jäistä mäkeä. Hän vilustui kohtalokkaasti ja sai keuhkokuumeen. Ragnhild Peitsalo menehtyi kolme päivää myöhemmin 35-vuotiaana. Häneltä jäi Virosta adoptoitu tytär Liisa, joka siirtyi Johan Linnanheimon perheen hoiviin.[6]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Nikula, Jaana: Polttava katse – Regina Linnanheimon elämä ja elokuvat. Helsinki: Like, 2000. ISBN 951-57879-5-5.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Kuolleita, Uusi Suomi, 21.11.1931, nro 316, s. 5, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
  2. Kuolinilmoitus, Uusi Suomi, 22.11.1931, nro 317, s. 3, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
  3. Nikula 2000, s. 9
  4. Nikula 2000, s. 10, 11
  5. Nikula 2000, s. 14, 16
  6. Nikula 2000, s. 16, 17