Quebecin vapautusarmeija

FLQ:ta tukeva graffiti Montrealissa kesällä 1971.

Quebecin vapautusarmeija, ranskaksi Front de libération du Québec (FLQ), oli vuosina 1963–1971 Kanadassa toiminut aseellinen itsenäisyysliike, joka pyrki terrorin avulla luomaan Quebecin provinssista itsenäisen, ranskankielisen ja sosialistisen valtion. FLQ syyllistyi toimintansa aikana yli kahteen sataan englanninkielisiä vastaan suunnattuun pommiattentaattiin ja kymmeniin ryöstöihin, joissa kuoli yhteensä kuusi ihmistä.

”Lokakuun kriisinä” tunnetun poikkeustilan aloittaneissa terroriteoissa FLQ sieppasi brittidiplomaatti James Crossin ja Quebecin provinssin työministerin Pierre Laporten lokakuussa 1970 ja murhasi Laporten, koska provinssihallitus kieltäytyi suostumasta sen vaatimuksiin. Pääministeri Pierre Trudeaun julistaman sotatilalain aikana Kanadan poliisi teki demokraattisessa valtiossa epätavallisen rajuja kotietsintöjä ja pidätti, uhkaili ja kuulusteli satoja ihmisiä heidän yhteyksistään FLQ-järjestöön.

Historiaa

Quebecin vapautusarmeijan perustivat maaliskuussa 1963 kanadalaiset Raymond Villeneuve ja Gabriel Hudon sekä belgialainen Georges Schoeters, toisen maailmansodan aikainen vastarintaliikkeen taistelija. Quebecissä oli tuolloin menossa niin sanottu ”hiljainen vallankumous”, suuri yhteiskunnallinen murros katolisen kirkon vallasta kohti nykyaikaista demokratiaa. FLQ otti mallia siirtomaahallintoa vastustaneista järjestöistä, etenkin Algerian ja Kuuban kommunistiliikkeistä, pyrkimyksissään taistella englanninkielisten ylivaltaa vastaan Kanadan ranskankielisillä alueilla. Järjestö sai jäseniä ja toimintamalleja vähän aiemmin perustetuista, osin maltillisemmista itsenäisyysliikkeistä kuten Rassemblement pour l’Indépendance Nationale (per. 1960), Comité de libération nationale (per. 1962) ja Réseau de résistance (per. 1962).

Keväällä 1963 FLQ asetti pommeja valtionhallinnon ja vauraan Westmountin kaupunginosan talojen postilaatikoihin Montrealissa. Eräs vartija kuoli ja FLQ:n perustajakolmikko Villeneuve, Hudon ja Schoeters tuomittiin 6–12 vuoden vankeusrangaistuksiin. Pian Hudonin pikkuveli Robert perusti ALQ-ryhmän (Armée de libération du Québec) ja unkarilainen Ranskan muukalaislegioonan entinen sotilas François Schirm ARQ:n (Armée révolutionnaire du Québec). Elokuussa 1964 Schirmin ryhmä teki aseellisen ryöstön montrealilaiseen asekauppaan ja sai saaliikseen noin 50 000 Kanadan dollaria käteistä. Kaksi kaupan työntekijää kuoli ammuskelussa, toinen erehdyksessä poliisien luodeista. Muut ryöstäjät saivat 20 vuoden vankeustuomion, tappoon syyllistynyt elinkautisen.

Pommi-iskut laajenevat

1960-luvun keskivaiheilla FLQ pyrki soluttautumaan ammattiyhdistysliikkeeseen, mutta kun tämä ei onnistunut, se alkoi itsenäisesti tehdä terrori-iskuja työtaistelutoimien kohteina olleisiin yrityksiin. Toukokuussa 1966 montrealilaisen kenkätehtaan sihteeri kuoli kirjepommin räjähtäessä. FLQ alkoi julkaista jäsenlehdessään pommien teko-ohjeita, ja pommi-iskujen teho kasvoi. Niiden kohteina olivat muun muassa puolustusvoimien tilat, englanninkielinen McGill-yliopisto, Canadian Imperial Bank of Commercen konttori, Montrealin pormestarin Jean Drapeaun virka-asunto, valtion omistama kirjakauppa, Eaton-ketjun tavaratalo ja Montrealin arvopaperipörssi, jonka pommi-iskussa helmikuussa 1969 loukkaantui 27 ihmistä.

Kesäkuussa 1970 yksi kuoli kirjepommin räjähtäessä Kanadan pääesikunnassa Ottawassa. Tuossa vaiheessa yli 20 FLQ:n terroristia oli jo vangittuna, muun muassa 31 iskuun syyllisyytensä myöntänyt Pierre-Paul Geoffroy, jonka asunnosta oli pidätyshetkellä löytynyt 161 dynamiittipötköä ja 35 erää TNT-räjähdettä. Hänet tuomittiin 124:ään elinkautistuomioon ja vielä lisäksi 25 vuoden vankeuteen, mikä oli Kansainyhteisön maiden mittavin vankeustuomio koskaan.

Lokakuun kriisi

Lokakuun 5. päivän aamuna 1970 kolme FLQ:n jäsentä kidnappasi Britannian kaupallisen edustajan James Crossin tämän virka-asunnosta Montrealissa. Kaappaajat vaativat muun muassa puolta miljoonaa Kanadan dollaria, 23 FLQ-jäsenen vapauttamista vankilasta, manifestinsa julkaisemista ja itselleen esteetöntä pakoreittiä joko Algeriaan tai Kuubaan. Hallitus kertoi suostuvansa vain manifestin televisiointiin. FLQ kaappasi pian Quebecin työministeri Pierre Laporten tämän kotipihalta. Quebecin provinssin vastavalittu pääministeri Robert Bourassa pyysi apua pääministeri Pierre Trudeaulta, joka saattoi vastentahtoisesti voimaan sotalain. Sen turvin tehtiin nopeasti yli 1 600 kotietsintää ja viitisen sataa pidätystä. Pian ministeri Laporte löytyi erään henkilöauton tavaratilasta kuristettuna kuoliaaksi.

Joulukuun 3. päivänä 1970 poliisi neuvotteli laihtuneen mutta hyväkuntoisen brittidiplomaatti Crossin vapaaksi sitä vastaan, että hänen kaappaajansa päästettiin pakenemaan Kuubaan. Viranomaiset saivat FLQ:n toiminnan loppumaan vuonna 1971; sen kannatuskin oli romahtanut Laporten murhan seurauksena. Yli sata järjestön jäsentä ja kannattajaa sai yhteensä 282 vuoden vankeustuomiot ja vietti yhteensä 134 vuotta maanpaossa.

Sotalain aikaisia toimia on myöhemmin kritisoitu hätiköidyiksi, mielivaltaisiksi, ylimitoitetuiksi ja epädemokraattisiksi. Monien mielestä tehokkaalla poliisityöllä olisi saavutettu sama tulos Tapauksia tutkimaan asetettu McDonaldin komissio ja toinen tutkimushanke julkaisivat molemmat raporttinsa vuonna 1981, ja niissä todettiin monet sotalain alla tapahtuneet tutkintatoimet, kuten murtautumiset ja salakuuntelut, laittomiksi.

FLQ populaarikulttuurissa

• Nègres blancs d’Amérique (1968), FLQ:n entisen jäsenen, journalisti Pierre Vallièresin muistelmakirja;
• Määräykset ovat määräyksiä (Les Ordres, 1974), dokudraama lokakuun kriisistä, arvostetuimpia kanadalaiselokuvia;
• Octobre (1994), Pierre Falardeaun näytelmäelokuva, jonka sanotaan antavan myönteisen kuvan Pierre Laporten murhaajista;
• Black October (2000), kaksituntinen tv-dokumentti, haastateltavina mm. Pierre Trudeau ja kaappauksen kokenut brittidiplomaatti James Cross;
• October 1970 (2006), 8-osainen draamasarja lokakuun kriisistä.