Pirjo Hassinen
Pirjo Hassinen | |
---|---|
Henkilötiedot | |
Syntynyt | 14. marraskuuta 1957 Kuopio |
Kansalaisuus | Suomi |
Ammatti | kirjailija |
Kirjailija | |
Salanimi | Birgitta Hurme |
Äidinkieli | suomi |
Tuotannon kieli | suomi |
Esikoisteos | Joel (1991) |
Palkinnot | |
Savonia-palkinto 1995, 2013 |
|
Aiheesta muualla | |
Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta |
|
Pirjo Annikki Hassinen (o.s. Kinnunen, s. 14. marraskuuta 1957 Kuopio)[1] on suomalainen kirjailija.
Elämä ja ura
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Hassinen syntyi ja varttui Kuopiossa. Hän valmistui ylioppilaaksi Kuopion tyttölyseosta vuonna 1977, minkä jälkeen hän opiskeli valtio-oppia ja filosofiaa Jyväskylän yliopistossa.[1]
Vuonna 1991 ilmestyi Hassisen ensimmäinen romaani Joel. Tämän jälkeen hän on julkaissut omalla nimellään 15 muuta romaania. Ennen esikoisromaaniaan hän julkaisi kolme historiallista rakkausromaania nimellä Birgitta Hurme. Romaanien lisäksi Hassinen on kirjoittanut kaksi Radioteatterin tuottamaa kuunnelmaa.
Hassinen on saanut kirjallisuuden valtionpalkinnon vuonna 2001 ja Savonia-palkinnon vuosina 1995 ja 2013. Finlandia-palkintoehdokkaana hän on ollut neljästi (1996, 2002, 2004, 2012).[1]
Hassiselle myönnettiin vuoden 2023 alusta taiteilijaeläke, 1 515,94 euroa kuukaudessa.[2]
Hassinen asuu Jyväskylän Kuokkalassa,[3] ja hänellä on yksi tytär aviomiehensä Pekka Hassisen kanssa.[4]
Teokset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Romaanit
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Joel. Helsinki: Otava, 1991. ISBN 951-1-11592-8.
- Yön kentät. Helsinki: Otava, 1992. ISBN 951-1-12391-2.
- Ennustaja. Helsinki: Otava, 1994. ISBN 951-1-12790-X.
- Voimanaiset. Helsinki: Otava, 1996. ISBN 951-1-13573-2.
- Viimeinen syli. Helsinki: Otava, 1998. ISBN 951-1-15587-3.
- Mansikoista marraskuussa. Helsinki: Otava, 2000. ISBN 951-1-16865-7.
- Jouluvaimo. Helsinki: Otava, 2002. ISBN 951-1-18268-4.
- Kuninkaanpuisto. Helsinki: Otava, 2004. ISBN 951-1-19641-3.
- Isänpäivä. Helsinki: Otava, 2006. ISBN 951-1-21153-6.
- Suistola. Helsinki: Otava, 2007. ISBN 978-951-1-22102-9.
- Sano että haluat. Helsinki: Otava, 2009. ISBN 978-951-1-23855-3.
- Rouva. Helsinki: Otava, 2011. ISBN 978-951-1-25420-1.
- Popula. Helsinki: Otava, 2012. ISBN 978-951-1-26366-1.
- Sauna Paradis. Helsinki: Otava, 2014. ISBN 978-951-1-28208-2.
- Kalmari. Helsinki: Otava, 2016. ISBN 978-951-1-29834-2.
- Parit. Helsinki: Otava, 2018. ISBN 978-951-1-32086-9.
- Hämärän aika. Otava, 2020. ISBN 978-951-1-36785-7.
- Toisella tavalla onnellinen. Helsinki: Otava, 2022. ISBN 978-951-1-40836-9.
Nimellä Birgitta Hurme
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Toukokuun kreivi. Helsinki: Otava, 1992. ISBN 951-1-12234-7.
- Kiveen hakattu sydän. Helsinki: Otava, 1994. ISBN 951-1-13191-5.
- Lootuslampi. Helsinki: Otava, 1996. ISBN 951-1-13831-6.
Kuunnelmat
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Süssmayrin tehtävä. Radioteatteri, 2012.
- Grilli-ilta. Radioteatteri, 2014.
Palkinnot
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Suuren Suomalaisen Kirjakerhon tunnustuspalkinto 1994, 1999
- Jyväskylän kaupungin kulttuuripalkinto 1995
- Savonia-palkinto 1995, 2013[5]
- Kiitos kirjasta -mitali 2001[5]
- Kirjallisuuden valtionpalkinto 2001[5]
- Valtion viisivuotinen taiteilija-apuraha 2002, 2008, 2014[5]
- Suomi-palkinto 2004[5]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c Hassinen, Pirjo Kirjasampo.fi. Viitattu 23.11.2014.
- ↑ Eläkkeet | Taiteilijaeläkkeen sai harvempi kuin joka kymmenes hakija – Saajien joukossa Paula Koivuniemi, Pirjo Hassinen ja Esko Männikkö Helsingin Sanomat. 16.3.2023. Viitattu 16.3.2023.
- ↑ Eeva-Kaarina Kolsi: Kirjailija Pirjo Hassinen asuu asuntomessualueella Jyväskylän Kuokkalassa Ilta-Sanomat. 16.4.2012. Arkistoitu 29.7.2014. Viitattu 29.7.2014.
- ↑ Taina Latvala: Parisuhteellista: Pirjo ja Pekka Hassinen Me Naiset. 19.8.2011. Viitattu 29.7.2014.
- ↑ a b c d e Paavilainen, Ulla (päätoim.): Kuka kukin on: Henkilötietoja nykypolven suomalaisista 2015, s. 162. Helsinki: Otava, 2014. ISBN 978-951-1-28228-0.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Pirjo Hassisen kotisivut
- Otava – Hassinen Pirjo
- Pirjo Hassinen lukee teostaan Kuninkaanpuisto Prosak-proosaklubilla, Kirjastokaista-video
|