Pia Letto-Vanamo

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Pia Tellervo Letto-Vanamo (o.s. Letto, s. 27. kesäkuuta 1954)[1] on suomalainen oikeustieteilijä.

Elämä ja ura

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Letto-Vanamo väitteli oikeustieteen tohtoriksi vuonna 1989 väitöskirjallaan Suomalaisen asianajajalaitoksen synty ja varhaiskehitys.[1] Hänen opettajanaan toimi Hekki Ylikangas.[2]

Letto-Vanamo on toiminut muun muassa Helsingin yliopiston oikeushistorian ja roomalaisen oikeuden virkaa tekevänä professorina vuosina 1990–1994, Lundin yliopiston vierailevana professorina vuosina 2010–2012 sekä Helsingin yliopiston Kansainvälisen talousoikeuden instituutin (KATTI) johtajana vuosina 2001–2011 ja tutkimusjohtajana vuodesta 2012 alkaen. Hän toimi Helsingin yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan tutkimusasioista vastaavana varadekaanina vuosina 2010–2013, Helsingin yliopiston Humanistis-yhteiskuntatieteellisen tutkijakoulun (HYMY) johtajana vuosina 2013–2017 [3]ja ensimmäisenä naisena oikeustieteellisen tiedekunnan dekaanina vuosina 2018–2021. Lisäksi hän on toiminut Lakimies- ja Oikeus-lehtien päätoimittajana. Letto-Vanamo jäi eläkkeelle kesällä 2022.[4][5][1]

Letto-Vanamon tutkimus on sijoittunut pääosin oikeushistorian ja -vertailun alalle, ja häntä on luonnehdittu erityisen tuotteliaaksi, laaja-alaiseksi ja kansainväliseksi tutkijaksi. Hän on työskennelyt vierailevana tutkijana Oikeushistorian ja oikeusteorian Max-Planck-Instituutissa Frankfurtissa ja Euroopan yliopistoinstituutissa Firenzessä. Hänellä on ollut lukuisia kansainvälisiä arviointi- ja luottamustehtäviä. Hänen tuotannossaan ovat korostuneet etenkin suomalaisen oikeuden ja oikeustieteen eurooppalaiset ja pohjoismaiset yhteydet, Euroopan oikeushistoria sekä Euroopan integraation historia. Hän on tutkinut muun muassa lakimiesprofessiota, tuomioistuinmenettelyä, oikeudellisia käsitteitä ja oikeuskulttuurin eurooppalaistumista.[4][5]

Letto-Vanamolle on myönnetty Lundin yliopiston ja Turun yliopiston kunniatohtorin arvot, ja vuonna 2009 Helsingin yliopiston rehtori myönsi hänelle professorin arvonimen. Hänelle on myös myönnetty Gentin yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan ehdotuksesta Sarton-mitali vuonna 2008 ja Suomalaisen Lakimiesyhdistyksen Allan Serlachius-Särkilahti -palkinto vuonna 2017[6]. Vuonna 2014 hänelle myönnettiin Helsingin yliopiston hopeinen mitali ja Suomen Leijonan 1. Luokan ritarimerkki.[7] Vuonna 2022 hänestä teetettiin Marjatta Tapiolan maalaama muotokuva Helsingin yliopiston Galleria Academica -muotokuvakokoelmaan.[4][5]

  • Suomalaisen asianajajalaitoksen synty ja varhaiskehitys: Oikeushistoriallinen tutkimus. Väitöskirja. Helsinki: Suomalainen Lakimiesyhdistys, 1989. ISBN 951-855-108-1.
  • Suomen oikeushistorian pääpiirteet: Sukuvallasta moderniin oikeuteen. Helsinki: Gaudeamus, 1991. ISBN 951-662-526-6.
  • Käräjäyhteisön oikeus: Oikeudenkäyttö Ruotsi-Suomessa ennen valtiollisen riidanratkaisun vakiintumista. Helsinki: Helsingin yliopisto, 1995. ISBN 951-45-7244-0.
  • Oikeuden Eurooppa: Luentoja oikeushistoriasta. Helsinki: Helsingin yliopisto, 1995. ISBN 951-45-7165-7.
  • Eurooppa oikeusyhteisönä: Yhteistyön haasteet ja mahdollisuudet. Helsinki: Katti, 1998. ISBN 951-45-8403-1.
  • Letto-Vanamo, Pia; Tamm, Ditlev: Oikeuden maailma: Näkökulmia oikeuskulttuureihin. Helsinki: Suomalainen Lakimiesyhdistys, 2015. ISBN 978-951-855-343-7.
  • Johdatus oikeuteen ja oikeudelliseen ajatteluun. Helsinki: Helsingin yliopiston oikeustieteellinen tiedekunta, 2020. ISBN 978-951-51-2558-3.
  • Letto-Vanamo, Pia; Tamm, Ditlev: 80 kertomusta oikeudesta: Juridiikan kulttuurihistoriaa keskiajalta nykypäiviin. Helsinki: Suomalainen Lakimiesyhdistys, 2023. ISBN 978-951-855-716-9.
  • Kangas, Urpo (toim.): Oikeustiede Suomessa 1900–2000. Juva: WSOY, 1998.
  • Frände, Dan; Mäenpää, Olli; Korpisaari, Päivi (toim.): Oikeuden historiasta tulevaisuuden Eurooppaan: Pia Letto-Vanamo 60 vuotta. Helsinki: Suomalainen Lakimiesyhdistys, 2014.
  1. a b c Kangas (toim.) 1998, s. 481
  2. Kangas (toim.) 1998, s. 188
  3. Doctoral School in Social Sciences and Humanities at the University of Helsinki (Ulkoinen yksikkö) Helsingin yliopisto. Viitattu 9.7.2024.
  4. a b c Professori Pia Letto-Vanamon muotokuva paljastettiin Alma Talent. Viitattu 29.11.2023.
  5. a b c Frände, Mäenpää, Korpisaari (toim.) 2014, s. VII–VIII
  6. Allan Serlachius-Särkilahti -palkinto Suomalainen Lakimiesyhdistys. Viitattu 29.11.2023.
  7. Pia Letto-Vanamo Helsingin yliopisto. Viitattu 9.7.2024.