Petter Viiliäinen
Petter Viiliäinen (30. elokuuta 1767 Nurmes – 18. huhtikuuta 1834) oli suomalainen Nurmeksessa Pohjois-Karjalassa asunut talonpoika ja keksijä.[1][2]
Nurmeksen Saramolla syntyneeen Pettar Viiliäisen vanhemmat olivat talollinen Juhana Viiliäinen ja Kristiina Rantonen. Viiliäinen omisti osuuden kotitalostaan vuoteen 1809 saakka. Hän kokeili jo tällöin istuttaa pajuja pellon ympäri aidaksi ettei hänen olisi tarvinnut tehdä aina uusia aitoja.[1][2]
Viiliäinen joutui myymään osuutensa kotitaloon jouduttuaan oikeudessa tuomituksi sakkoihin ja korvauksiin väärästä ilmiannosta. Hän oli ilmiantanut muonahankkijana toimineen luutnantti Nilssonin Suomen sodan aikana talvella 1808 tehdystä Ruotsin armeijalle Karjalasta koottujen muonavarojen kavaltamisesta ja muonakuormaston luovuttamisesta venäläisille. Luovuttuaan osuudestaan kotitaloon Viiliäinen piti itsellään vain pienen maa-alan Saramonjoen itäpuolella ja ryhtyi raivaamaan sinne niittyä. Hän meni naimisiin 1811 Riitta Larisen kanssa ja heille syntyi tytär vuonna 1821. Viiliäinen hakkautti omilla varoillaan uuden suoremman polun Nurmeksessa Saramon ja Ylikylän välille ja koetti saada ihmiset käyttämään uutta polkua kaatamalla puita ja pensaita vanhalle yhdyspolulle. Hän keräsi malminäytteitä ja lähetti niitä Ruotsin kuninkaalle Kaarle XIII:lle ja myöhemmin hän suunnitteli tekevänsä matkan Pietariin esitelläkseen löytämiään malmivuoria keisari Nikolai I:lle.[2]
Vuonna 1813 Viiliänen matkusti jalkaisin Pietariin mukanaan piirros keksimästään taisteluvaunusta ja keisarille osoitettu kirjelmä. Taisteluvaunu oli piirroksen mukaan kahden hevosen vetämä ja sekä vaunu että hevoset olivat rautapellistä tehdyn katoksen suojaamia ylhäältä ja sivuilta. Peltikatoksessa oli edessä ja sivuilla aukkoja ampumista ja tähystystä varten ja peltikatoksen etuosaan oli kiinnitetty pitkittäisiä viikatteen tapaisia teräviä rautoja. Taisteluvaunua oli Viiliäisen mukana tarkoitus käyttää kun kaikki Euroopan maat hyökkäisivät Turkkiin ja sodan seurauksena syntyisi ikuinen rauha. Keisari Aleksanteri I myönsi Viiliäiselle 500 ruplan rahapalkinnon.[1][3]
Elias Lönnrot tapasi kolmannella runonkeruumatkoillaan vuonna 1832 Viiliäisen kun tämä oli hänen oppaanaan Lönnrotin kulkiessa Nurmeksesta Repolan kautta Vuokkiniemeen. Lönnrot kirjasi matkan aikana muistiin Viiliäisen kertomia juttuja vaiheistaan ja jäljensi Viiliäisen Aleksanteri I:lle jättämän kirjelmän sotavaunukeksinnöstään. Viiliäinen näytti Lönnrotille myös piirustusta keksinnöstään. Lönnrotin matkamuistelmia julkaistiin sitten 1833 Helsingfors Morgonblad-lehdessä ja sitä kautta Viiliäinen tuli laajemmin tunnetuksi.[3]
Talvella 1832–1833 Viiliäisen tiedetään käyneen Tukholmassa anomassa Oululle vapaamarkkinoita. Hän oli havainnut että Oulun kauppiaat määräsivät yhteisellä sopimuksella talonpoikien kaupunkiin tuomien tuotteiden, etenkin tervan hinnan alhaiseksi ja myivät sitten tervan ulkomaille korkeaan hintaan. Viiliäinen aikoi anoa keisarilta Oululle vapaakaupunkioikeuksia muutaman viikon ajaksi syksyisin jolloin talonpojat olisivat voineet myydä tuotteensa suoraan ulkomaisille ostajille ilman välikäsiä. Viiliäinen hankki viidestä pitäjästä Sotkamosta, Hyrynsalmelta, Paltamosta, Nurmeksesta ja Pielisjärveltä valtakirjat itselleen asian ajamiseksi. Hän halusi kuitenkin ennen keisarin puheille lähtöä hankkia valtakirjaansa myös Ruotsin ja Englannin kuninkaiden hyväksynnän ja matkusti tätä varten ensin Tukholmaan. Matkan tuloksesta ei ole tietoa mutta palattuaan kotiseudulleen Viiliäinen alkoi suunnitella asuessaan erään sukulaisensa luona uutta Pietarin-matkaa. Hän kuoli kuitenkin kuumeeseen huhtikuussa 1834. Viiliäinen oli toimissaan menettänyt rahansa ja omaisuutensa ja hänen kuoltuaan hänen vaimonsa joutui kerjäläiseksi ja kuoli keuhkotautiin vuonna 1846. Heidän lapsensa päätyivät irtolaisiksi.[1][2]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c d Kaisa Kyläkosken Sukututkijan loppuvuosi-blogi 17.3.2019 : Petter Viiliäisen rauhan tuova taisteluvaunu
- ↑ a b c d Paavo Virusmäki : Petter Viiliäinen. Sotavaunun keksijä, suurten suunnitelmien ja monenlaisten hommien mies sata vuotta sitten, Hakkapeliitta, 07.06.1932, nro 23, s. 10, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
- ↑ a b Paavo Virusmäki : Petter Viiliäisen hyökkäysvaunu, Hakkapeliitta, 24.05.1932, nro 21, s. 14, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Olli Koistinen : Elias Lönnrotin matkat Ylä-Karjalassa, osa II. Kolmas matka 1832, Suomi, 01.01.1927, nro 3, s. 285, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
- Pekka Viiliäinen, Rajamme vartija : Suomen sotilaskotiliiton rajaseutujulkaisu, 12.06.1944, nro 5-6, s. 15, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot