Petri Helo

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Petri Tapani Helo (s. 11. joulukuuta 1975, Rauma) on ollut Vaasan yliopiston tuotantotalouden, erityisesti logististen järjestelmien professori vuodesta 2003[1].

Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Helon tutkimukset koskevat toimitusketjujen hallintaa, päätöksentekojärjestelmiä ja teknistaloudellisia analyyseja.[2] Helo valmistui kauppatieteiden maisteriksi vuonna 1997[1] ja väitteli kauppatieteiden tohtoriksi vuonna 2001 Vaasasta[3]. Helo toimi vuonna 1999 Isossa-Britanniassa Cranfieldin yliopiston vierailevana tutkijana. Hän oli Vaasan yliopiston projektitutkija 1997–1999 ja yliopiston lehtori vuonna 2001. Vuodesta 2005 Helo on ollut Bangkokissa sijaitsevan Kasetsart-yliopiston Industrial Engineering International Graduate Programme -ohjelman vieraileva professori.[4]

Helo toimii useissa teknologiayrityksissä. Hän on Wapice Oy:n hallituksen puheenjohtaja[5], NoSwing Oy:n hallituksen puheenjohtaja[6], Jubic Oy:n hallituksen jäsen[7] sekä Merinova Oy:n hallituksen varajäsen[8].

Julkaisut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Helo on julkaissut useita alan tieteellisiä artikkeleita ja kirjoituksia[1] liittyen teknologian käyttöön toimitusketjujen ohjauksessa.

Hän on kirjoittanut esimerkiksi

Teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Helo, Petri & Gunasekaran, Angappa & Rymaszewska, Anna (2017): Designing and Managing Industrial Product-Service Systems. SpringerBriefs in Operations Management. 2017. Springer International Publishing. https://doi.org/10.1007/978-3-319-40430-1 ISBN 9783319404301 (online)[13] ISBN 9783319404295 (print)
  • Addo-Tenkorang, Richard & Kantola, Jussi & Helo, Petri & Shamssuzoha, Ahm. (2016). Supply Chain Strategies and the Engineer-to-Order Approach. IGI Global; 1 edition. March 29, 2016. ISBN 9781522500216.[14][15]

Tunnustuksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Vuonna 2014 Helo sai Tulevaisuuden tekijä -palkinnon[16].

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Kuka kukin on 2015, s. 189
  2. http://www.uva.fi/fi/sites/levon/levonseinajoki/personnel_sjoki/ (Arkistoitu – Internet Archive)
  3. http://lipas.uwasa.fi/tiedotus/tiedotteet01/kesa_6.html (Arkistoitu – Internet Archive)
  4. a b Profiili www.univaasa.fi. 24.1.2013. Viitattu 17.12.2019. (englanniksi)[vanhentunut linkki]
  5. Wapice Oy - Päättäjät | Suomen Asiakastieto Oy www.asiakastieto.fi. Viitattu 17.12.2019.
  6. NoSwing Oy Ab - Y-tunnus: 2632954-1 - Yritystiedot, taloustiedot, päättäjät & hallituksen jäsenet www.finder.fi. Viitattu 17.12.2019.
  7. Jubic Oy - Päättäjät | Suomen Asiakastieto Oy www.asiakastieto.fi. Viitattu 17.12.2019.
  8. Hallitus Merinova. Viitattu 17.12.2019.
  9. Petri Helo, Mikko Suorsa, Yuqiuge Hao, Pornthep Anussornnitisarn: Toward a cloud-based manufacturing execution system for distributed manufacturing. Computers in Industry, 1.5.2014, nro 4, s. 646–656. doi:10.1016/j.compind.2014.01.015. ISSN 0166-3615. Artikkelin verkkoversio.
  10. Petri Helo, Duy Phuong, Yuqiuge Hao: Cloud manufacturing – Scheduling as a service for sheet metal manufacturing. Computers & Operations Research, 1.10.2019, nro 110, s. 208–219. doi:10.1016/j.cor.2018.06.002. ISSN 0305-0548. Artikkelin verkkoversio.
  11. Anna Rymaszewska, Petri Helo, Angappa Gunasekaran: IoT powered servitization of manufacturing – an exploratory case study. International Journal of Production Economics, 1.10.2017, nro 192, s. 92–105. doi:10.1016/j.ijpe.2017.02.016. ISSN 0925-5273. Artikkelin verkkoversio.
  12. Petri Helo, Yuqiuge Hao: Blockchains in operations and supply chains: A model and reference implementation. Computers & Industrial Engineering, 1.10.2019, nro 136, s. 242–251. doi:10.1016/j.cie.2019.07.023. ISSN 0360-8352. Artikkelin verkkoversio.
  13. Helo, Petri.: Designing and Managing Industrial Product-Service Systems.. Switzerland: Springer International Publishing AG, 2017. 957655956. ISBN 3-319-40430-X, 978-3-319-40430-1. Teoksen verkkoversio (viitattu 17.12.2019).
  14. Addo-Tenkorang, Richard, 1978-: Supply chain strategies and the engineer-to-order approach. Hershey, PA: IGI Global, 2016. 946038506. ISBN 978-1-5225-0022-3, 1-5225-0022-7. Teoksen verkkoversio (viitattu 17.12.2019).
  15. Supply Chain Strategies and the Engineer-to-Order Approach www.amazon.com. Viitattu 17.12.2019.
  16. http://www.porstuakirjastot.fi/items/show/53947