Perusta ja ylärakenne

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kaavio esittää marxistista perusta-ylärakenne-dialektiikkaa.

Perusta ja ylärakenne, tavallisemmin perusta ja päällysrakenne ovat marxilaisen historiallisen materialismin kaksi keskeistä yhteiskuntaan ja tuotantotapaan liittyvää käsitettä ihmiskunnan kulloisessakin historiallisessa tilanteessa. Perusta käsittää tuotantovoimat ja tuotantosuhteet, eli työnantajien ja työntekijän väliset työehdot, teknisen työnjaon sekä omistussuhteet, joihin ihmiset sijoittuvat tuottamaan välttämättömyystarvikkeita ja mukavuuksia. Nämä suhteet määrittävät yhteiskunnan muita suhteita ja ideoita, jotka on kuvattu sen ylärakenteessa. Yhteiskunnan ylärakenne sisältää sen kulttuurin, instituutiot, poliittiset valtarakenteet, roolit, rituaalit, ja valtion. Perusta määrittää (olosuhteet) ylärakenteen, mutta niiden suhde ei kuitenkaan ole ehdottoman kausaalinen, koska myös ylärakenne vaikuttaa usein perustaan. Perustan vaikutus on kuitenkin vallitsevana. Perinteisessä marxismissa perusta määrittää ylärakenteen yksisuuntaisella suhteella. Marxilaisen ajattelun kehittyneemmissä muodoissa ja muunnelmissa niiden suhde ei ole kuitenkaan ehdottoman yksisuuntainen. Jotkut teoriat väittävät, että aivan kuten perusta vaikuttaa ylärakenteeseen, myös ylärakenne vaikuttaa perustaan.

On huomioitavaa, että joissakin ei-germaanisissa kielissä tämä käsite on käännetty "infrastruktuuriksi ja superstruktuuriksi (ylärakenteeksi)", mikä voi johtaa harhaan. ”Perustalla” on vain epämääräistä käsitteellistä sukulaisuutta sanan ”infrastruktuuri” englanninkieliselle käännökselle.

Malli ja sen pätevyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alexis de Tocquevillen havaintoihin perustuen Marx tunnisti kansalaisyhteiskunnan taloudelliseksi perustaksi ja poliittisen yhteiskunnan poliittiseksi ylärakenteeksi. Marx esitti olennaiset edellytykset perusta-ylärakenne -konseptille hänen Kansantaloustieteen arvostelua -kirjansa (1859) esipuheessa:

Elämänsä yhteiskunnallisessa tuotannossa ihmiset asettuvat määrättyihin, välttämättömiin, heidän tahdostaan riippumattomiin suhteisiin eli tuotantosuhteisiin, jotka vastaavat heidän aineellisten tuotantovoimiensa määrättyä kehitysastetta.

Näiden tuotantosuhteiden kokonaisuus muodostaa yhteiskunnan taloudellisen rakenteen, reaalisen perustan, jolle juridinen ja poliittinen ylärakenne kohoaa ja jota yhteiskunnallisen tajunnan määrätynlaiset muodot vastaavat. Yhteiskunnallisen, poliittisen ja henkisen elämänprosessin määrää ylipäänsä aineellisen elämän tuotantotapa. Ei ihmisten tajunta määrää heidän olemistaan, vaan päinvastoin heidän yhteiskunnallinen olemisensa määrää heidän tajuntansa. Kehityksensä tietyllä asteella yhteiskunnan aineelliset tuotantovoimat joutuvat ristiriitaan olemassaolevien tuotantosuhteiden kanssa tai, mikä on vain asian juridinen ilmaisu, omistussuhteiden kanssa, joiden puitteissa ne ovat siihen asti liikkuneet. Tuotantovoimien kehittämismuodoista nämä suhteet muuttuvat niiden kahleiksi. Silloin alkaa yhteiskunnallisen vallankumouksen aikakausi. Taloudellisen perustan muuttuessa mullistuu joko hitaammin tai nopeammin koko suunnaton päällysrakenne (ylärakenne). Sellaisia mullistuksia tarkasteltaessa täytyy aina erottaa aineellinen, luonnontieteellisen tarkasti todettavissa oleva, taloudellisissa tuotantoehdoissa tapahtuva mullistus juridisista, poliittisista, uskonnollisista, taiteellisista tai filosofisista, lyhyesti sanoen ideologisista muodoista, joissa ihmiset tajuavat tämän ristiriidan ja ratkaisevat sen taistellen.

Samoin kuin yksilöä ei voida arvioida sen mukaan, mitä hän itse ajattelee itsestään, samoin ei voida sellaista mullistuskautta arvioida sen oman tajunnan mukaan. Päinvastoin tämän tajunnan täytyy saada selityksensä aineellisen elämän ristiriidoista, yhteiskunnallisten tuotantovoimien ja tuotantosuhteiden välisestä konfliktista.[1]

Marxin "perusta määrittelee ylärakenteen" -aksiooma vaatii kuitenkin tiettyjä edellytyksiä:

  1. perusta on tuotantosuhteiden kokonaisuus, ei vain tietty taloudellinen elementti kuten esimerkiksi työväenluokka
  2. historiassa ylärakenne vaihtelee ja kehittyy epätasaisesti yhteiskunnan eri toiminnoissa; esimerkiksi taiteessa, politiikassa, taloudessa, jne.
  3. perusta-ylärakenne-suhde on vastavuoroinen. Engelsin mukaan perusta määrittää ylärakenteen vasta viime kädessä.

Teorian sovellukset, versiot ja kritiikki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Marxilaisen koulukunnan edustajat ovat soveltaneet Marxin teoriaa perustasta ja ylärakenteesta sosiologiassa, antropologiassa ja psykologiassa. Näillä eri tieteenaloilla perustan ja ylärakenteen suhde sekä näiden luokkien sisältö voivat olla erillaisia.

Weberin näkökulma[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varhainen sosiologi Max Weber piti strukturalistista mallia parempana kuin perustan ja ylärakenteen yhteiskuntamallia. Hän esitti, että perusta ja ylärakenne vaikuttavat toisiinsa vastavuoroisesti, eli taloudellinen rationaalisuus eikä normatiiviset ideat hallitse yhteiskuntaa. East Elbia -tutkimuksensa yhteenvetona hän toteaa, että vastoin hänen käsitystään perusta ja ylärakenne -mallista, hän totesi molempien olevan vastavuoroisessa suhteessa toisiinsa.

Gramscin työ[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Italialainen poliittinen filosofi Antonio Gramsci jakoi Marxin ylärakenteen kahteen osaan: poliittiseen yhteiskuntaan ja kansalaisyhteiskuntaan. Poliittinen yhteiskunta koostuu yhteiskunnan järjestäytyneestä voimasta (kuten poliisi ja armeija). Kansalaisyhteiskunta viittaa yhteiskunnan konsensusta luoviin elementteihin, jotka edistävät hegemoniaa. Molemmat yhteiskunnan elementit ovat kuitenkin tietoisia perustan arvoista, palvellen ja valvoen näiden arvojen vahvistamista yhteiskunnassa.

Marxilais-freudilaisuus ja "seksitalous"[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Marxilais-freudilaisen Wilhelm Reichin ”seksitaloutena” tunnettu oppihaara on yritys ymmärtää perustan ja ylärakenteen poikkeamia, jotka tapahtuivat maailmanlaajuisen talouskriisin aikana vuosina 1929–1933. Ymmärtääkseen ilmiötä, Reich uudelleenkategorioi sosiaalisen ideologian osaksi perustaa, ei ylärakennetta. Tässä uudessa luokittelussa sosiaalinen ideologia ja sosiaalipsykologia on materiaalinen prosessi, joka pitää itseään yllä. Samalla tavalla taloudellisten järjestelmien perusta ylläpitää itseään. Reich keskittyi seksuaalisen sorron rooliin patriarkaalisessa perhesysteemissä keinona ymmärtää miten fasismin massakannatus voisi syntyä yhteiskunnassa.

Kriittisen teorian kritiikki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nykyajan marxilaiset tulkinnat, kuten kriittinen teoria, kritisoivat käsitystä perustan ja ylärakenteen vuorovaikutuksesta, tutkien miten ne vaikuttavat ja määrittävät toisiaan. Esimerkiksi Raymond Williams kritisoi löysiä ja popularisoituja tapoja käyttää perustaa ja ylärakennetta erillisinä entiteetteinä, mikä hänen mukaansa ei ollut Marxin ja Engelsin tavoite:

Kun puhumme "perustasta", puhumme prosessista eikä tilasta [....] Meidän täytyy uudelleenarvioida "ylärakennetta" suhteessa siihen oleviin erilaisiin kulttuurisiin käytäntöihin, ja pois heijastuneista, jäljentyneistä tai erityisen riippuvaisista sisällöistä. Erityisesti meidän on uudelleenarvioitava "perustan" käsite pois kiinteästä taloudellisesta tai teknisestä abstraktiosta kohti ihmisille ominaisiin toimintoihin todellisissa, sosiaalisissa ja taloudellisissa suhteissa, jotka sisältävät perustavanlaatuisia ristiriitoja ja muunnelmia. Siksi ne ovat aina dynaamisen prosessin tilassa.[2]

Voiko perustaa erottaa ylärakenteesta?[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

John Plamenatz tekee kaksi vastaväitettä koskien perustan ja ylärakenteen selkeätä erottamista. Ensinnäkin talouden rakenne on riippumaton tuotannosta monissa tapauksissa, joissa tuotantosuhteilla tai omistussuhteilla on myös vahva vaikutus tuotantoon. Toiseksi, tuotantosuhteet voidaan määritellä vain normatiivisilla ehtoilla. Tästä seuraa, että sosiaalinen elämä ja ihmisyyden moraali ei voi olla todella erotettu, koska molemmat määritellään normatiivisessa mielessä.

Laillisuuskysymys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Perustan ja ylärakenteen teoriaa kritisoidaan siitä, että omistussuhteet (oletettavasti osa perustaa ja historiaa liikkeellepanevaa voimaa) tosiasiallisesti määritellään oikeudellisilla suhteilla, eli ylärakenteen osalla. Teorian puolustajat väittävät, että Marx uskoi omistussuhteiden ja tuotannon sosiaalisten suhteiden olevan kaksi erillistä entiteettiä.

Uusliberalismi ja valtio[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Colin Jenkins kritisoi kapitalistisen valtion roolia uusliberalismin aikakaudella käyttäen perustan ja ylärakenteen teoriaa sekä Nicos Poulantzasin työtä. Erityisesti koskien kehitystä Yhdysvalloissa tällä aikakaudella (karkeasti 1980–2015). Jenkins korostaa ympäristöä, jossa poliittiset puolueet ja poliittinen järjestelmä itsessään ovat luonnostaan suunniteltu suojaamaan kapitalismin taloudellista perustaa. Näin tehdessään siitä on tullut "yhä keskitetympi, koordinoidumpi ja synkronoidumpi menneen puolen vuosisadan aikana." Jenkinsin mukaan tämä on johtanut "korporaatio-fasistiseen olotilaan", joka on haastaa tätä hauraan suhteen tasapainoa. Hänen analyysinsä käsittelee erityisesti molempien suurten puolueiden, Demokraattien ja Republikaanien, roolia Yhdysvalloissa:

"Tuo muistuttaa meitä John Deweyn väittestä, jonka mukaan "niin kauan kuin politiikalla suuryritykset luovat varjon yhteiskunnan ylle, varjon häivyttäminen ei muuta aiheuttajaa.” Yhdysvalloissa kahden puolueen poliittinen järjestelmä on osoittautunut erittäin tehokkaaksi tässä suhteessa. Paitsi erot sosiaalisissa asioissa kuten abortissa ja homoavioliitossa sekä sosioekonomiset kysymykset kuten työttömyysvakuutus ja julkiset tuet, molemmat osapuolet lopulta omaksuvat kapitalistien/korporatistien intressit niin, että ne molemmat palvelevat hallitsevien luokkien apureina: Republikaanipuolue edelläkävijän roolissaan työntämällä kapitalistisen mallin rajoja fasismin partaalle ja Demokraattisen puolueen rooli ohjaajana, joka tarjoaa joitakin asteita löysempää ja vieden kohti väistämätöntä siirtymistä korporaatio-fasistiseen olotilaan.'"[3]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Karl Marx: Kansantalouden arvostelua (esipuhe) (PDF) (Sivu 6) Sosialismi.net. 1.1.1859. Sosialismi.net. Viitattu 6.1.2015. }
  2. Williams, Raymond (November–December 1973). "Base and Superstructure in Marxist Cultural Theory". New Left Review (82). 
  3. Colin Jenkins. "Calibrating the Capitalist State in the Neoliberal Era: Equilibrium, Superstructure, and the Pull Towards a Corporate-Fascistic Model", The Hampton Institute, 2014-02-04. Luettu 2014-12-25. 

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Althusser, Louis ja Balibar, Étienne. Reading Capital. London: Verso, 2009.
  • Bottomore, Tom (toim.). A Dictionary of Marxist Thought, 2nd ed. Malden, MA: Blackwell Publishing, 1991. 45–48.
  • Calhoun, Craig (toim.), Dictionary of the Social Sciences Oxford University Press (2002)
  • Hall, Stuart. "Rethinking the Base and Superstructure Metaphor." Papers on Class, Hegemony and Party. Bloomfield, J. (toim.). London: Lawrence & Wishart, 1977.
  • Chris Harman. "Base and Superstructure". International Socialism 2:32, Summer 1986, s. 3–44.
  • Harvey, David. A Companion to Marx's Capital. London: Verso, 2010.
  • Larrain, Jorge. Marxism and Ideology. Atlantic Highlands, NJ: Humanities Press, 1983.
  • Lukács, Georg. History and Class Consciousness. Cambridge, MA: MIT Press, 1972.
  • Postone, Moishe. Time, Labour, and Social Domination: A Reinterpretation of Marx's Critical Theory. Cambridge: Cambridge University Press, 1993.
  • Williams, Raymond. Marxism and Literature. Oxford: Oxford University Press, 1977.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]