Perunantutkimuslaitos

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Perunantutki-muslaitos

Perunantutkimuslaitos (Petla) on Säkylän Köyliössä, Räpin koetilan yhteydessä sijaitseva tutkimuslaitos, joka tekee perunoihin ja niiden viljelyyn liittyviä tutkimuksia. Perunantutkimuslaitos on perustettu vuonna 1982 ja toimi helmikuuhun 2011 asti Hämeenlinnan Lammilla. Tämän jälkeen muutti Seinäjoen Ylistaroon ja sieltä Säkylään vuoden 2020 lopulla.

Kenttäkokeita Räpillä 2021

Perunantutkimuslaitos tutkii mm. lajikkeita, lannoitusta, kasvinsuojelua sekä muuta viljelytekniikkaa ja viljelyntaloutta. Tavoitteena on hankkia tietoa perunan tuotantoedellytyksistä nykyisissä toimintaolosuhteissa. Tutkimusten ja hankkeiden lisäksi Petla tekee sisäisen ja ulkoisen laadun määrityksiä, silmämääräisiä havaintoja ja puhelinneuvontaa.

Tutkimuksia tehdään mm. kenttäkokeina, tilakokeina ja tilaselvityksinä. Niitä toteutetaan sekä hankerahoituksella että tilaustutkimuksina. Yhteistyötahoja ovat mm. Helsingin ja Oulun yliopistot, Luonnonvarakeskus (LUKE), Suomen ympäristökeskus sekä luonnonvara-alan ammattikorkeakoulut. Tavoitteena on hankkia perunanviljelijöille, käyttäjille ja päättäjille tietoa perunasta sekä sen tuotantoedellytyksistä.

Tuottava peruna -lehti on tiedonvälityksessä tärkein osa. Tätä ennen julkaistiin Tärkkelysperuna -lehteä vuoteen 1990 asti. Tuottava peruna ilmestyy neljä kertaa vuodessa ja lukijoita on n. 750. Lehden lisäksi Petla julkaisee tutkimusraportteja, neuvonnallisia julkaisuja sekä tiedotteita. Perunantutkimuslaitos on myös mukana erilaisissa koulutus- ja neuvontatilaisuuksissa.

Perunantutkimuslaitosta ylläpitää MTK:n sekä tärkkelys- ja ruokaperunateollisuuden perustama Perunantuotannon Tutkimus- ja Kehityssäätiö. Säätiön taustayhteisöjä ovat Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto ry (MTK), Svenska Lantbruksproducenternas Centralförbund r.f (SLC), Apetit Oyj, Evijärven Peruna Oy, Finnamyl Oy, Jepuan Peruna Oy / Jeppo Potatis Ab sekä Lapuan Peruna Oy. Säätiön säädekirja on tehty vuonna 1981 ja se rekisteröitiin samana vuonna kuin perunantutkimuslaitoksen toimintakin 1982.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]