Perjodihappo
| Perjodihappo | |
|---|---|
 |
|
 |
|
| Tunnisteet | |
| CAS-numero | 10450-60-9 |
| PubChem CID | 25289 |
| Ominaisuudet | |
| Molekyylikaava | H5IO6 |
| Moolimassa | 227,94 g/mol |
| Ulkomuoto | valkoinen kiteinen aine[1] |
| Sulamispiste | 122 °C[1] |
| Liukoisuus veteen | 1130 g/l (25 °C)[1] |
Perjodihappo (H5IO6) on epäorgaaninen molekyyliyhdiste ja yksi jodin happihapoista. Yhdistettä voidaan käyttää muun muassa hapettimena ja värjäysreagenssina biokemiallisissa tutkimuksissa.
Ominaisuudet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Huoneenlämpötilassa perjodihappo on valkoista kiteistä ainetta. Yhdiste liukenee erittäin hyvin veteen ja liukenee myös eräisiin orgaanisiin liuottimiin, kuten etanoliin, dietyylieetteriin ja tetrahydrofuraaniin.[1][2] Yhdiste on suhteellisen heikko happo ja sen pKa-arvot kolmelle ensimmäiselle deprotonoitumiselle ovat pKa1=3,29, pKa2=8,31 ja pKa3=11,6. Perjodihappo on vahva hapetin erityisesti happamissa olosuhteissa ja kykenee hapettamaan muun muassa mangaani(II)ionit permanganaateiksi, sulfiitit sulfaateiksi ja alkoholit ketoneiksi. Kuumennettaessa alennetussa paineessa perjodihappo muuttuu triperjodihapoksi (H7I3O14) noin 70 °C:n lämpötilassa ja noin 100 °C:n lämpötilassa muodostuu metaperjodihappoa (HIO4). Enemmän kuumennettaessa muodostuu lopulta jodipentoksidia.[1][3][4]
Valmistus ja käyttö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Perjodihappoa voidaan valmistaa hapettamalla jodihappoa tai natriumjodaattia elektrolyyttisesti tai kloorin avulla. Sitä muodostuu myös käsiteltäessä bariumperjodaattia rikkihapolla, jolloin veteen liukenematon bariumsulfaatti saostuu ja perjodihappo jää liuokseen.[1][3][2][4]
Perjodihappoa voidaan käyttää orgaanisissa synteeseissä hapetettaessa dioleita ketoneiksi ja sekundäärisiä amiineja nitrosoamiineiksi. Se myös hajottaa useat suojaryhmät ja epoksidirenkaan.[1][2][3] Biokemiallisissa tutkimuksissa perjodihappoa voidaan käyttää yhdessä hopean, hopean ja kromihapon tai tiosemikarbatsidien kanssa polysakkaridien, kuten glykogeenin tai glykosaminoglykaanien värjäämiseen[5].
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- 1 2 3 4 5 6 7 Karamäki, E. M.: Epäorgaaniset kemikaalit, s. 129. Kustannusliike Tietoteos, 1983. ISBN 951-9035-61-3
- 1 2 3 Jason H. Stengel & Mark C. McMills: Periodic Acid, e-EROS Encyclopedia of Reagents for Organic Synthesis, John Wiley & Sons, New York, 2006. Teoksen verkkoversio Viitattu 16.3.2016
- 1 2 3 Scott, T. & Eagleson, M.: Concise encyclopedia chemistry. Walter de Gruyter, 1994. ISBN 978-3110114515 Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
- 1 2 Wiberg, E., Wiberg, N. & Holleman, A. F.: Inorganic chemistry, s. 453–454. Academic Press, 2001. ISBN 978-0-12-352651-9 Kirja Googlen teoshaussa Viitattu 16.3.2016. (englanniksi)
- ↑ Exbrayat, J.-M.: Histochemical and Cytochemical Methods of Visualization, s. 241–243. CRC Press, 2013. ISBN 9781439822258 Kirja Googlen teoshaussa Viitattu 16.3.2016. (englanniksi)