Pekka Kujala

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Juho Pekka Kujala (5. marraskuuta 1947 Kittilä8. toukokuuta 1985 Helsinki) oli suomalainen runoilija, lauluntekijä, säveltäjä, muusikko ja peruskoulun luokanopettaja.

Kujala valmistui peruskoulun luokanopettajaksi Oulun yliopistosta vuonna 1973. Hän toimi kuvaamataidon ja luokanopettajana Kittilässä vuosina 19731979. Hän muutti vuonna 1979 perheineen työn perässä Loviisaan ja toimi siellä Valkon satamataajamassa luokanopettajana kuolemaansa saakka.

Opetustyönsä lisäksi Kujala sanoitti ja sävelsi lauluja, kirjoitti runoja ja proosaa. Hän osallistui myös yhteiskunnalliseen keskusteluun mm. mielipidekirjoituksilla Loviisan Sanomissa ja muissa julkaisuissa. Loviisan Sanomissa Kujala käytti nimimerkkiä Herra Degerby.

Lyhyen ajan Kujala oli Loviisan kaupunginvaltuuston, sekä Loviisan suomalaisen seurakunnan seurakuntaneuvoston, kirkkoneuvoston ja kirkkovaltuuston jäsen.

Pekka Kujalan sanoittamia ja säveltämiä kappaleita ovat levyttäneet erilaisten kuorojen lisäksi mm. Hannu Merkku, Eero Aven ja Souvarit. Laulutekstien lisäksi Pekka Kujala kirjoitti suuren määrän muita runoja.

Pekka Kujalan sanoitukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Balladi Seita-Matista, säv. Oiva Suutari
  • Erakon rukous, säv. Martti Kuntsi
  • Erämaan laulu, säv. Leo Siirtola
  • Etsin sinua, säv. Pekka Kujala
  • Hän nukkuu jouluyössä, säv. Martti Kuntsi
  • Ikuisen auringon maa, säv. Pentti Beni Siltala
  • Jambalaya-tonttu, säv. trad.
  • Joiku-humppa, säv. Matti Ylitepsa
  • Jänkä-Joonaan valssi, säv. Martti Kuntsi
  • Jäämeren lapsi, säv. Pekka Kujala
  • Kerran keikalla, säv. Hannu Vimpari
  • Kiittäkäämme taistelijaa, säv. Tapio Erkkilä
  • Kuka kertois, säv. Pekka Kujala
  • Kulje kautta Kittilän, säv. Pekka Kujala
  • Kulkurin kohtalo, säv. Pekka Kujala
  • Kuuhullu, säv. Hannu Vimpari
  • Kuuntele rauhaa maan, säv. Jouko Tekoniemi
  • Kylmä kaupunki, säv. Pekka Kujala
  • Lapselle, säv. Pentti Beni Siltala
  • Laupias lappalainen, säv. Pekka Kujala
  • Lumiperhonen, säv. Hannu Vimpari
  • Muisto Lapista, säv. Seppo Kilpi
  • Mustalaisen sydän, säv. Pekka Kujala

  • On pieni ihminen, säv. Matti Ylitepsa
  • Oon kotona taas, säv. Olavi Raasakka
  • Oot saari salainen, säv. Matti Ylitepsa
  • Ounasjoki, säv. Seppo Kilpi
  • Pala naavaa, säv. Pekka Kujala
  • Peace-cake's, säv. Pekka Kujala
  • Pohjoisen taistelulaulu, säv. Jouko Tekoniemi
  • Pohjoisesta tuulee, säv. Pekka Kujala
  • Rakkain paikka lapsuuden, säv. Pekka Kujala
  • Seitkytluvun peruskoulu, ei sävelletty
  • Sininen hetki, säv. Martti Kuntsi
  • Sireenien aikaan, säv. Reijo Kouvo
  • Suruttoman soittajan sottiisi, säv. Seppo Kilpi
  • Tinaristi, säv. Hannu Vimpari
  • Tulipallo, säv. Jorma Siltala
  • Vain maa valkoinen, säv. Pekka Kujala
  • Valse Pécoul, säv. Pekka Kujala
  • Vanha poromies muistelee, säv. Hannu Vimpari
  • Vanhan soittajan tango, säv. Matti Ylitepsa
  • Viimeinen viesti, säv. Unto Kaleva
  • Ystävyyden tuulet, säv. Esa Sihvola
  • Ystävälle, säv. Seppo Kilpi