Pasi Puolakka

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Pasi Pekka Antero Puolakka (s. 6. elokuuta 1961 Hausjärvi) on suomalainen muusikko ja luokanopettaja, laulaja, huilisti-saksofonisti ja huuliharpisti. Puolakka on vaikuttanut Keravan musiikkielämässä 1980-luvun alusta alkaen ollen mukana toiminnassa paikallisen elävän musiikin yhdistyksen Kermun riveissä sekä toimien sessiomuusikkona useiden yhtyeiden levyillä.

Puolakan omia yhtyeitä ovat mm. Albert Laine Group, Lothar, Treatmen, Dr. Bogenboom, Broken 40 ja Sydänyön rytmi, LP-levy Rakkaus lyö maahan (2017, SYDÄRI004).

Hän toimii myös keravalaisessa soittoyhteisössä Rytmiringissä soittaen erilaisia puupuhaltimia etnisistä huiluista ja pilleistä alkaen saksofoneihin. Hän soittaa myös lyömäsoittimia.

Puolakka on vieraillut mm. Kolmannen Naisen, Stratovariuksen, Sub-Urban Triben, Calfin, Secondhand Hasselhoffsin, Kari Peitsamon, Sentencedin, Ensiferumin, Don Huonojen ja For Tomorrowin levyillä yleensä huilun, saksofonin tai huuliharpun kanssa. Hän on tehnyt yhteistyötä yleensä Mikko Karmilan sekä Kai "Hiili" Hiilesmaan kanssa.

Puolakka on saanut Keravan kaupungin kulttuuripalkinnon vuonna 1990.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • www.sallamaa.com/tuotanto.html
  • www.discogs.com/artist/Pasi+Puolakka

retrokkiblog.wordpress.com/sydanyon rytmi www.keski-uusimaa.fi>artikkeli 18.9.2017