Panagiótis Pipinélis
| Panagiótis Pipinélis | |
|---|---|
| Παναγιώτης Πιπινέλης | |
.jpg) Panagiótis Pipinélis vuonna 1968 Kreikan ulkoministerinä. |
|
| Kreikan pääministeri | |
| Edeltäjä | Konstantínos Karamanlís |
| Seuraaja | Stylianós Mavromichális |
| Kreikan ulkoministeri | |
| Edeltäjä | Panagiótis Kanellópoulos |
| Seuraaja | Geórgios Papadópoulos (v.t.) |
| Edeltäjä | Evángelos Avéroff |
| Seuraaja | Pávlos Oikonómou-Gkoúras |
| Edeltäjä | Konstantínos Tsaldáris |
| Seuraaja | Sofoklís Venizélos |
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 21. maaliskuuta 1899 Pireus, Kreikka |
| Kuollut | 19. heinäkuuta 1970 (71 vuotta) Ateena, Kreikka |
| Ammatti | diplomaatti, poliitikko |
| Tiedot | |
| Koulutus |
Zürichin yliopisto Fribourgin yliopisto |
| Uskonto | ortodoksi |
Panagiótis Pipinélis (kreik. Παναγιώτης Πιπινέλης, 21. maaliskuuta 1899 Pireus, Kreikka – 19. heinäkuuta 1970 Ateena, Kreikka) oli pitkäaikainen kreikkalainen diplomaatti sekä pääministeri ja ulkoministeri 1960-luvulla.[1]
Koulutus Sveitsissä ja sen jälkeen diplomaattiura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Panagiótis Pipinélis syntyi Pireuksen satamakaupungissa. Hän opiskeli oikeustiedettä ja valtiotieteitä Sveitsissä Zürichin ja Fribourgin yliopistoissa.[1]
Vuonna 1922 Pipinélis siirtyi Kreikan diplomaattikuntaan 23-vuotiaana. Hänen asemapaikkoinaan olivat Kreikan lähetystöt Pariisissa (1927–1928), Tiranassa (1928–1929) ja Kreikan pysyvänä edustajana maan Kansainliiton valtuuskunnassa (1931–1932). Sen jälkeen hän oli ulkoministerinä toimineen Dimítrios Máximosin diplomaattisen toimiston johtajana.[1]
Sen jälkeen alkoi Pipinélisin suurlähettiläskausi eli hän oli suurlähettiläänä Budapestissa (1936–1940) ja sitten Sofiassa (1940–1941) aina Saksan Kreikkaan hyökkäykseen asti. Tämän jälkeen hän palasi Ateenaan ja seurasi maasta paennutta Emmanouíl Tsouderósin hallitusta Kreetalle ja edelleen Lähi-itään ja Englantiin. Englannista hän siirtyi muutamaksi kuukaudeksi Moskovan suurlähetystöön (1941–1942) palaten sen jälkeen Lontooseen, jossa hän toimi korkeimmissa liittoutuneiden elimissä. Kesäkuussa 1945 hän siirtyi vielä maanpakolaisena eläneen kuningas Yrjö II:n poliittisen toimiston päälliköksi.[1]
Maailmansodan jälkeen kesäkuusta 1947 marraskuuhun 1948 hän toimi apulaisulkoministerinä ja myöhemmin vt. ulkoministerinä vuoden 1950 Ioánnis Theotókisin hallituksessa. Vuonna 1952 hänet nimitettiin Kreikan pysyväksi NATO-edustajaksi Pariisiin.[2] Seuraavana vuonna hän kuitenkin erosi diplomaattitehtävistä ja siirtyi politiikkaan.[1]
Poliittinen ura – pääministeri, ulkoministeri ja muita ministeriyksiä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Panagiótis Pipinélis liittyi marsalkka Aléxandros Papágosin perustamaan Kreikkalainen kansankokous (ES) -puolueeseen, joka oli vallassa Papágosin kuolemaan eli vuoteen 1955 asti. ES-puolue hajosi sen jälkeen ja Konstantínos Karamanlís loi uuden oikeistovoimien puolueen Kansallisradikaali unionin (ERE) vuonna 1956. Pipinélisin ei onnistunut kuitenkaan nousta parlamenttiin ERE-listalta. Vuonna 1961 Karamanlís muodosti III hallituksensa, johon Karamanlís nimitti Pipinélisin kauppaministeriksi vuosiksi 1961–1963.[1]
Kuningas Paulin ja pääministeri Karamanlísin suhteet kriisiytyivät keväällä 1963 johtaen Karamanlísin eroon. Kuningas nimitti 17. kesäkuuta Panagiótis Pipinélisin väliaikaiseksi pääministeriksi seuraaviin vaaleihin asti. Pääministeriyden lisäksi hän hoiti ulkoministerin tehtäviä.[3] Oppositiossa ollut Keskustaunioni johtajanaan Geórgios Papandréou vaati kuitenkin oikeistolaisen Pipinélisin korvaamista väliaikaisena pääministerinä, joka tapahtuikin syyskuun lopussa, kun Korkeimman oikeuden tuomari Stylianós Mavromichális nimitettiiin pääministeriksi marraskuussa pidettäviin vaaleihin asti.[4]
Panagiótis Pipinélis nousi huhtikuussa 1967 oikeistolaisen Panagiótis Kanellópoulosin hallituksen taloudellisen koordinoinnin ministeriksi. Tilanne muuttui kuitenkin nopeasti 21. huhtikuuta 1967, kun hänet nimitettiin sotilasjuntan kaapattua vallan ulkoministeriksi oikeuskansleri Konstantínos Kólliasin muodostamaan hallitukseen ainoana poliittisena henkilönä. Ulkoministerin tehtävässä Pipinélisillä oli tärkeä tehtävä käsitellä Kyprokseen liittyvää Kreikan ja Turkin välistä kiistaa.[5] Toinen kestoaihe oli junttaa vastaan vallankaappausta yrittäneen, maanpaossa eläneen kuningas Konstantin II:n kohtalo.[6][7] Hänen ulkoministeriajanjaksoon liittyy myös Kreikan ero Euroopan neuvostosta vuoden 1969 lopulla.[8] Pipinélis oli ulkoministerin tehtävässä kuolemaansa eli 19. heinäkuuta 1970 asti.[9]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c d e f Harris M. Lentz: Heads of States and Governments Since 1945 - Panayiotis Pipinelis 2013. Routledge. Viitattu 1.9.2023. (englanniksi)
- ↑ Permanent Representative of Greece North Atlantic Treaty Organization (NATO). Viitattu 1.9.2023. (englanniksi)
- ↑ Pipinelis muodostaa hallitusta Kreikalle. Helsingin Sanomat, 19.6.1963, s. 22. HS Aikakone (vain tilaajille). Viitattu 1.9.2023.
- ↑ Kreikassa käydään vaaleihin korkeajänityksen vallassa. Helsingin Sanomat, 2.11.1963, s. 26. HS Aikakone (vain tilaajille). Viitattu 1.9.2023.
- ↑ Kreikka ja Turkki ovat nyt sopineet. Helsingin Sanomat, 3.12.1967, s. 9. HS Aikakone (vain tilaajille). Viitattu 1.9.2023.
- ↑ Konstantinin ja juntan neuvottelut umpikujaan. Helsingin Sanomat, 19.12.1967, s. 7, 24. HS Aikakone (vain tilaajille). Viitattu 1.9.2023.
- ↑ Pipinelis tapasi Konstantinin. Helsingin Sanomat, 30.8.1969, s. 11. HS Aikakone (vain tilaajille). Viitattu 1.9.2023.
- ↑ Ateenassa pelätään uusia pidätyksiä eron jälkeen. Helsingin Sanomat, 13.12.1969, s. 20. HS Aikakone (vain tilaajille). Viitattu 1.9.2023.
- ↑ Pipinelis kuoli sydänkohtaukseen. Helsingin Sanomat, 20.7.1970, s. 11. HS Aikakone (vain tilaajille). Viitattu 1.9.2023.
| ||||||||||||||||||
