Palladion (Ateena)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Palladion
Παλλάδιον
Sijainti Ateena, Attika, Kreikka
Rakennustyyppi pyhäkkö
Valmistumisvuosi 500-luku eaa.?
Haus LennartHell.svg
Lisää rakennusartikkeleitaArkkitehtuurin teemasivulla

Palladion (m.kreik. Παλλάδιον tai oikeusistuin ”ἐπὶ Παλλαδιῳ, epi Palladiō”; lat. Palladium) oli antiikin aikainen Athenelle omistettu pyhäkkö Ateenassa Kreikassa. Se sijaitsi antiikin aikaisten lähteiden mukaan kaupungin etelä- tai kaakkoisosissa kaupunginmuurien ulkopuolella.[1][2]

Palladion sai nimensä Athenen kulttikuvasta palladionista, jonka katsottiin olleen tuotu Ateenaan Troijasta. Palladionilla toimi oikeusistuin, joka käsitteli ei-ateenalaisten murhatapaukset ja vahingoiksi esitetyt surmatapaukset.[1] Tällaisena se liittyi läheisesti Delfinioniin, jonka oikeusistuimessa käsiteltiin myös vastaavanlaisia tapauksia. Kreikkalaisessa mytologiassa oikeusistuimen alkuperä liitettiin Ateenan kuningas Demofoniin. Kun tämä takavarikoi palladionin Argoksen kuninkaalta Diomedeelta ja tämän miehiltä Faleronin satamassa, hän joko surmasi argoslaiset syntyneessä kahakassa, tai aiheutti vahingossa jonkun ateenalaisen kuoleman. Tämän jälkeen hänen tuomionsa luettiin Palladionilla, ja tämän jälkeen sitä käytettiin samaan tarkoitukseen.[1]

Palladionin pyhäköstä huolehtivat Gefyraioi- ja Buzygai-suvut. Palladion-kulttikuvaa ilmeisesti säilytettiin pyhäkössä ainakin alun perin,[1] vaikka toisaalta klassisella kaudella sen sijoituspaikaksi mainitaan yleensä Erekhtheion Akropoliilla.[3] Kulttikuva pestiin vuosittaisessa juhlassa meressä. Tämä seremonia on usein yhdistetty virheellisesti samankaltaiseen Plynteria-juhlaan.[1]

Palladionin sijaintia ei tunneta. Eräässä teoriassa se yhdistetään Olympoksen Zeuksen temppelin lounaispuolelta läheltä Ilissos-jokea löydettyyn pieneen stoaan eli pylväshalliin, joka on ajoitettu arkaaiselle kaudelle 500-luvun eaa. puoleen väliin.[1][4] Toisen teorian mukaan se olisi sijainnut Faleronissa, johon mainittu myytti Demofonista ja palladionista sijoittui.[2] Pyhäkkö on joskus sijoitettu myös Ksypeten demokseen nykyisen Ateenan ja Faleronin väliselle alueelle.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f Larson, Jennifer Lynn: Ancient Greek Cults: A Guide, s. 48. Psychology Press, 2007. ISBN 0415324483. Teoksen verkkoversio.
  2. a b c Humphreys, S. C.: Kinship in Ancient Athens: An Anthropological Analysis, s. 825–826. Oxford University Press, 2018. ISBN 0191092401. Teoksen verkkoversio.
  3. Orlin, Eric: Routledge Encyclopedia of Ancient Mediterranean Religions, s. 310. Routledge, 2015. ISBN 1134625529. Teoksen verkkoversio.
  4. Stillwell, Richard & MacDonald, William L. & McAllister, Marian Holland (toim.): ”ATHENS Attica, Greece”, The Princeton Encyclopedia of Classical Sites. Princeton, N. J.: Princeton University Press, 1976. Teoksen verkkoversio.