Paavo Hyökki
Paavo Iivari Hyökki (s. 17. syyskuuta 1981 Espoo) on suomalainen kuoronjohtaja. Hän on valmistunut Sibelius-Akatemian kuoronjohtoluokalta 2013.[1]
Hyökki on toiminut taiteellisena johtajana sekä kuoronjohtajana muun muassa Helsingin Poliisilaulajissa (2006–2014),[1] Medicantossa (2005–2013), Lain Huudossa[2] (2009–), Ahjo Ensemblessä[3] (2013–2021), Mieskuoro Laulajissa (nykyinen Tampereen Laulajat)[4] (2014–) ja Chorus Cathedralis Aboensiksessa[5] (2021–) sekä vieraillut muun muassa Kirkkonummen kamariorkesterissa[6]. Vuodesta 2017 hän on toiminut myös Suomen Mieskuoroliiton edustuskuoro Liiton Miesten taiteellisena johtajana[7].
Hyökin isä on professori Matti Hyökki ja hänen veljensä on Pasi Hyökki, myös molemmat heistä ovat toimineet kuoronjohtajina.
Muita tehtäviä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Suomen Kuoronjohtajayhdistyksen hallituksen sihteeri (Arkistoitu – Internet Archive) (2010–2016)
- Suomen Mieskuoroliiton musiikkilautakunnan jäsen (2012–) ja taiteellinen johtaja (2015–2024)
- SULASOL Laulu- ja soittojuhlien taiteellinen johtaja (2022)[8]
Kilpailumenestys
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kansainvälisen kuorokilpailun A1-sekakuorosarjan voitto Lain Huuto -kuoron kanssa (Canta al Mar, Espanja 2014).
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b Kuoronjohtaja Paavo Hyökki Helsingin Poliisilaulajat. Arkistoitu 19.1.2015. Viitattu 17.1.2015.
- ↑ Lain Huuto (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Ahjo Ensemble
- ↑ Mieskuorolaulajat (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Paavo Hyökki on Chorus Catedralis Aboensisin uusi kuoronjohtaja – "Nyt mennään kovaa vauhtia eteenpäin" ts.fi. 31.3.2021. Viitattu 31.3.2021.
- ↑ Kirkkonummen kamariorkesteri (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Suomen Mieskuoroliitto www.mieskuoro.fi. Viitattu 10.1.2018.
- ↑ Paavo Hyökki Laulu- ja soittojuhlien taiteelliseksi johtajaksi Sulasol. 25.10.2019. Viitattu 4.11.2020.