Tämä on lupaava artikkeli.

Omenainen

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Omenainen
Omenaisten saari ortoilmakuvassa.
Omenaisten saari ortoilmakuvassa.
Maantiede
Muut nimet Ominainen, Ominaisholmen
Sijainti Omenaistenaukko
Merialue Saaristomeri
Vesialue Airisto
Maakunta Varsinais-Suomen maakunta
Kunta Parainen
Väestö
Väkiluku asumaton
Omenaisten sijainti Itämeressä.
Omenaisen sijainti Saaristomerellä
Magnify-clip.png
Omenaisten saaren sivuprofiili.png

Omenaisten saaren muoto korkeuskäyrineen.png

Omenaisten saaren maastonmuodot laserkeilauksen perusteella.

Omenainen tai Ominainen (ruots. Ominaisholmen) on Paraisilla, entisen Nauvon kunnan alueella keskisellä Saaristomerellä sijaitseva valtion omistama saari. Saari kuuluu Airisto–Seilin valtakunnallisesti arvokkaaseen maisema-alueeseen,[1] sekä Natura 2000 -alue Seilin saaristoon.[2]

Saareen vietiin aikoinaan Rymättylän ja Nauvon pitäjien vainajia, joita kirkko ei suostunut hautaamaan siunattuun maahan. Viimeiset vainajat haudattiin Omenaisiin 1850-luvun puolivälissä. 1960-luvun lopulla Rymättylän seurakunta julisti saaren hautapaikaksi. Kansanperinteessä saarella on pelottava maine: sitä pidetään kirottuna ja siitä kerrotaan kummitustarinoita.[3][4]

Maantiede[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Omenainen sijaitsee Saaristomerellä, Omenaistenaukon keskellä Rymättylän ja Nauvon välissä. Saaren koko on noin seitsemän hehtaaria ja sen korkein kohta on noin 22 metrin korkeudessa. Siellä kasvaa puita, ja rannat ovat karikkoiset ja vaikeapääsyiset.[3][5] Saaren etelä-, itä- ja pohjoispuolelta kulkevat laivaväylät. Pohjoispuolelta kulkee laivaväylä Turusta Ahvenanmaalle. Laivaväylää käyttävät muun muassa Turun ja Tukholman välillä liikennöivät ruotsinlaivat. Lounaisrannikon kalapaikka- ja palveluoppaan vuoden 1994 painoksen mukaan saaren läheisyydestä saa etenkin silakkaa sekä hyvin myös taimenia, kirjolohia, haukia, ahvenia ja kampelaa.[6]

Hautasaari[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Omenaisiin haudattiin henkilöt, joita kirkko ei suostunut hautaamaan siunattuun maahan. Näitä olivat muun muassa murhaajat, rikolliset, huorintekijät tai itsemurhan tehneet. Tiettävästi rymättyläläiset toivat vainajansa saaren pohjoispäähän. Nauvolaiset toivat vainajansa lounaispäähän ja mahdollisesti myös korppoolaiset käyttivät samaa aluetta. On myös kerrottu, että saarelle oltaisiin haudattu Seilin spitaalisia, mutta tämä ei pidä paikkaansa.[7]

Vainajat kuljetettiin käytöstä poistetuilla tai hylätyillä kulkuvälineillä, jotka jätettiin saastuneena saareen. Kesällä käytettiin hinattavaa venettä tai ruuhta ja talvella kahta rekeä. Vainajat haudattiin hiekkaiseen maahan noin 60–70 cm syvyyteen ilman arkkua. Usein vainaja kuitenkin vain viskattiin saarelle tai peiteltiin hätäisesti sammalten alle saattueen poistuessa paikalta mahdollisimman nopeasti.[3]

Saarelle haudatuista tiedetään varsin vähän. Saarella 1960-luvulla tehdyissä tutkimuksissa löydettiin luita ja veneen tai reen osiksi tunnistettavia veistettyjä puunpalasia. Tutkimusten tekijöiden mukaan nämä olivat selviä todisteita siitä, että tarinat saareen haudatuista ihmisistä olivat totta. 1960-luvulla maanviljelijä A. Saarisen aloitteesta pohjoisrannalla olevaan suureen kiveen pystytettiin saareen haudatuille vainajille muistoristi ja -laatta. Samalla selvisi, että viimeinen saarelle haudattu oli vuonna 1855 haudattu rusthollari Abraham Abrahaminpoika. 1850-luvulla sinne on haudattu myös Iso-Vallisten Aapo.[8][7]

Toinen maailmansota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Saaresta kerrottavan tarinan mukaan toisen maailmansodan lopulla, kun saksalaiset kotiutettavat sotilaat ottivat mukaansa suomalaisia sotamorsiamiaan, sotilaat eivät kuitenkaan voineet viedä laivaan piiloutuneita naisia Saksaan, ja laivasta löydetyt tytöt pantiin Omenaisten kohdalla hyppäämään mereen. Uimataidottomista naisista moni hukkui, mutta muutamat selvisivät Omenaisiin, josta heidät pelastettiin. Useita kirjoja Saaristomerestä kirjoittanut Eka Metsävuori toteaa kirjassaan Saaristomerta, kirkkoja ja kirkkolaivoja, ettei ole löytänyt mitään varmistusta tarinalle.[9][7]

Omenainen populaarikulttuurissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maila Heikkilä julkaisi vuonna 1986 nuortenkirjan Yö kummitussaaressa. Kirjassa Janne löytää lehtijutun Ominaisten kummitussaaresta ja saa houkuteltua sisarensa Päivin mukaansa yöpymään saarella.[10] Vuonna 2012 Veera Lehtola ohjasi lyhytelokuvan Ominainen N 60° 15’ E 21° 52’, joka kertoo hylätystä tytöstä ja perustuu Omenaisten saaren historiaan.[11] Lyhytelokuvasta tehtiin myös musiikkivideo Vaalean Maarian balladi.[12]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Airisto - Seili ymparisto.fi. 26.10.2011. Ympäristöministeriö. Viitattu 30.6.2013.
  2. Seilin saaristo ymparisto.fi. 13.5.2008. Lounais-Suomen ympäristökeskus. Viitattu 30.6.2013.
  3. a b c Ilkka Lappi: Kirottujen kummitussaari. Aamuset / Saaristo, 25.5.2013, 2013. vsk, s. 30. Artikkelin verkkoversio Viitattu 25.6.2013.
  4. Ominaisholmen - Omenainen Kulttuuriympäristön rekisteriportaali. Museovirasto. Viitattu 25.6.2013.
  5. 7 hehtaaria on noin koko, joka on laskettu Paikkatietoikkunan-mittatyökalulla. Korkeus on johdettu maanmittauslaitoksen laserkeilausdatasta.
  6. Meri sydvesti: lounaisrannikon kalapaikka- ja palveluopas, s. 79. Kalapaikkayhdistys, 1994.
  7. a b c Eka Metsävuori: ”Ominainen, valittavien sielujen saari”, Saaristomerta, kirkkoja ja kirkkolaivoja, s. 102. Turun Sanomat, 2001. ISBN 951-9129-42-1.
  8. Altti Holmroos: ”Suuren surun saari”, Saarilla sattuneita, s. 112. Ulkosaariyhdistys ry, 2005. ISBN 951-98573-9-7.
  9. Lasse Sjöström: ”Ominainen”, Tuhatvuotinen meritie: väylä Turusta Tukholmaan, s. 25–26. Turku: Silja Line, 1989. ISBN 952-90100-0-1.
  10. Maila Heikkilä (kirjailijaesittely) Lounakirjailijat. Viitattu 28.6.2013.
  11. Ominainen N60°15 E21°52 Berlinale talentcampus. 13.2.2012. Viitattu 28.6.2013. (englanniksi)
  12. Vaalean Maarian Balladi - musiikkivideo from Ominainen N 60° 15' E 21° 52' (musiikkivideo) 2012. Vimeo: Ominaisten lapset. Viitattu 28.6.2013.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]