Olin Sewall Pettingill, Jr.

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Olin Sewall Pettingill, Jr. (30. lokakuuta 1907 Belgrade, Maine11. joulukuuta 2001 Bedford, Texas) oli yhdysvaltalainen lintutieteilijä.

Sewall Pettingillin vanhemmat olivat tohtori Olin Sewall Pettingill ja Marion Groves. Hän opiskeli Bowdoin Collegessa syksystä 1926 alkaen, ja biologiaa Cornellin yliopistossa syksystä 1930 lähtien. Cornellissa hän väitteli filosofian tohtoriksi Arthur A. Allenin ohjauksessa 1933. Väitöksen aiheena oli amerikanlehtokurppa (Scolopax minor). Seuraavat kolme vuotta Pettingill opetti kolmessa eri oppilaitoksessa

Vuonna 1932 Pettingill avioitui nuoruudenrakkautensa Eleanorin kanssa ja heille syntyi ainakin kaksi tytärtä. Eleanor kuoli syöpään 1977. Pettingill avioitui Josephine Dawsonin kanssa 1985, ja 1987 he muuttivat Texasiin.

Vuonna 1936 Pettingill sai opettajan viran Carleton Collegesta Minnesotan Northfieldistä. Siellä hän opetti lintutiedettä, hyönteistiedettä ja vertaileva anatomiaa vuoteen 1953 saakka. Vuonna 1939 hän julkaisi kirjansa Ornithology in Laboratory and Field, josta tuli yhdysvaltalaisten collegejen käytetyin ja yleisin lintutieteen oppikirja, ja jonka vuonna 1985 otettu viides painos on yhä paikoin käytössä oppikirjana. Ensimmäisen lintupaikkaoppaansa A Guide to Finding Birds East of the Mississippi hän julkaisi 1951, ja toisen A Guide to Finding Birds West of the Mississippi 1953. Hän oli yksi kirjoittajista teoksissa Enjoying Maine Birds (1960), Enjoying Birds in Upstate New York (1963), ja Enjoying Birds Around New York City (1966).

Pettingill toimi Audubon Magazinen aluetoimittajana 1957–1968, ja oli päätoimittaja teoksessa The Audubon Illustrated Handbook of American Birds (1968). Biological Abstracts -sarjaan hän toimitti lintuartikkelit 1942–1953 ja kirja-arvosteluja The Wilson Bulletiniin 1959–1969.

Lähdettyään Carleton Collegesta Pettingill luennoi, valokuvasi ja teki elokuvia. Hän toimi Cornell Laboratory of Ornithologyn johtajana 13 vuotta, 1960–1973. Samaan aikaan hän oli National Audubon Societyn puheenjohtaja 19 vuotta, 1955–1974. Hän luennoi ympäri Yhdysvaltoja ja Kanadaa, sekä myös Länsi-Intiassa ja Isossa-Britanniassa. Hän johti Audubon-retkiä Galápagokselle ja Etelämantereelle. Pettingill teki useita dokumenttielokuvia linnuista, muun muassa pingviinien elämästä Falklandsaarilla Walt Disney -yhtiölle.

Pettingill liittyi American Ornithologists' Unioniin vuonna 1937 ja toimi yhdistyksen sihteerinä. Wilson Ornithological Societyssa hän toimi niin sihteerinä, varapuheenjohtajana kuin puheenjohtajanakin. Vuonna 1958 hän oli Yhdysvaltain edustaja 12. lintutieteen kongressissa Helsingissä, ja 1966 Oxfordissa.

Vuonna 1974 Pettingill myi henkilökohtaisen lintukokoelmansa 2 253 nahkaa Delaware Museum of Natural Historylle, ja 500 nahkaa Kalamazoon luontokeskukselle.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]