Olavi Lanu

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Olavi Lanu
Henkilötiedot
Koko nimi Lennart Olavi Lanu
Syntynyt10. heinäkuuta 1925
Viipurin maalaiskunta
Kuollut11. toukokuuta 2015 (89 vuotta)
Lahti
Ammatti taidemaalari ja kuvanveistäjä
Taiteilija
Ala kuvataide
Taidesuuntaus ympäristötaide
Kuuluisimpia töitä Kaanaan häät, Elämää suomalaismetsissä
Palkinnot

IV palkinto valtion taidekilpailussa 1968, Lahden kaupungin taidepalkinto 1974, I palkinto Impivaaran uimahallin taidekilpailussa 1975, Lahti-plaketti 1978, 1982, Esifinalisti Louisianan maailmannäyttelyn vesiveistoskilpailussa 1983, Hämeen läänin taidepalkinto 1983, Taiteilijaprofessorin arvo 1986, Lahden kaupungin tunnustuspalkinto 1986, Lahti mitali n:o 24, 1987, Paulon Säätiön taidepalkinto 1994, Pro Finlandia 1998

Lennart Olavi Lanu (10. heinäkuuta1925 Viipurin maalaiskunta, Suomi – 11. toukokuuta 2015 Lahti)[1] oli taidemaalari ja kuvanveistäjä, jolle myönnettiin taiteilijaprofessorin arvo vuonna 1989.[2] Hänet tunnetaan suurikokoisista veistoksistaan, joissa pohditaan ihmisen ja luonnon suhteita. Lanu osallistui Venetsian biennaaliin vuonna 1978 veistoksillaan, joissa käytettiin luonnonmateriaaleja. Sen jälkeen Lanusta tuli kansainvälisesti tunnettu kuvanveistäjä.[1]

Tuotannon kehitys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Olavi Lanun taiteen kehitys voidaan jakaa kolmeen vaiheeseen, joka muuttui erilaisten kokeilujen kautta maalauksista kolmiulotteisuuteen.[3]

Taidemaalari[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Olavi Lanu aloitti uransa taidemaalarina, jolloin hän maalasi kirkkain värein ja suurin siveltimenvedoin henkilökuvia ja maisemia. Lanu kertoi kokeneensa 1950-luvulla taiteellisen kriisin, jolloin hän etsi uusia tapoja tehdä taidetta. Hän hylkäsi värit täysin ja luopui figuratiivisesta ilmaisusta. Tällöin syntyi teos Kaanaan häät, joka on kooltaan 135 x 185 senttimetriä oleva öljymaalaus. Teos on toteutettu kokonaan mustilla sävyillä ja siihen on maalattu sarjoittain rytmillisessä järjestyksessä koholla olevia kuvioita. Maalaus on abstrakti mutta siinä voidaan havaita hienoja formalistisia piirteitä, ihmishahmoja ja kasvoja, sekä kaupunkimaisemaa.[3]

Lanu ryhtyi tekemään maalauksia, joissa oli selkeitä geometrisia pintoja. Vähitellen maalausten värit himmenivät, kunnes ne olivat lähes mustia. Hän saattoi levittää maalauksiinsa paksusti väriä, johon hän sekoitti hiekkaa, sekä veti niihin viivoja ja uurroksia. Ne näyttivät maan hiekan viesteiltä. Lanu kokeili reliefejä, sekä teki kohopintaisia maalauksia, veistoksia pehmeästä muovista, sekä puutapeista koottuja korkeita pinoja. Hän teki myös kineettistä taidetta ja kutoi räsymattoja.[4]

Ensimmäissä vaiheessa painopiste siirtyi väristä ja maaleista aineeseen, sekä esittävästä ei esittävään taiteeseen. Varhaiset maalaukset olivat perinteisiä vesi-, öljyväri- sekä temperamaalauksia. Työt olivat tavallisesti värikkäitä ja kubistisia maisemia- ja henkilökuvia.[3]

Toisessa vaiheessa kehitys johti abstraktiin taiteeseen tummien monokromaattisten ja yksinkertaisten töiden kautta kolmiulotteisempaan suuntaan. Työt olivat vaaleita ja niissä oli informalistisia piirteitä. Lanun käyttämä hiekkatempera, ulospäin pyrkivät nystyrät, sekä valon ja varjon efektit viittasivat maalauksen muuttumiseen reliefeiksi. Lanun 1960-luvun informalistisia teoksia kritisoitiin ohuiksi ja jopa kaikista efekteistä puhtaaksi riisutuiksi. Lanu itse piti kritiikkiä myönteisenä, joka johti lopulta aineellisen maailman löytämiseen.[3]

Taide ja luonto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Olavi Lanun taiteen kolmatta kehitysvaihetta luonnehtii taiteen, työn ja luonnon suhteiden tarkastelu. Tämä prosessi alkoi 1970-luvun alussa. Lanua kiehtoi ihmisen suhde luontoon, sekä erilaiset panteistiset ja mystiset ihmishahmot, jotka saivat elämän luonnon keskeltä. Lanun valokuvatessa teoksiaan hän huomasi niiden toimivan itsenäisinä taideteoksina. Vaiheen alussa työt olivat osa luontoa, eikä niiden ollut tarkoitus kestää aikaa. Lanun taiteessa on esillä vahvasti rakkaus kotimaan luontoon.[3]

Tunnettu Lanun veistossarja on Elämää suomalaismetsissä. Sen useimmat teokset hän suunnitteli tarkoin valitsemaansa paikkaan, niin että lähellä olevat puut, kivet ja kannot olivat myös tärkeitä. Esimerkiksi Mesiangervotyttö kesti vain muutaman tunnin, mutta ympärillä olevat kukat jäivät tuoksumaan.[4]

Ihmishahmot, jotka ovat osana metsää, ovat vahva näyttö suomalaisesta luonnontunteesta ja suomalaisen maiseman personifikaatiosta.[3]

Olavi Lanu teki päivittäin retkiä lähimetsiin, ammensi niistä inspiraatiota ja keräsi niistä materiaaleja töihinsä. Ajan myötä teosten koko kasvoi ja ne tulivat vahvemmiksi. Ympäristötaide oli aluksi esillä näyttelyissä valokuvina, mutta näyttelykutsujen myötä tarve kestävimpiin materiaaleihin kasvoi. Lanu alkoi jäljitellä luonnonmateriaaleja lasikuidusta, hartsista ja betonista valmistamissaan teoksissa.[5] Kuvanveistäjän tuotannossaan Lanu sai innostuksen betonin käyttöön jo toimittuaan jatkosodassa betonilaboranttina.[3]

Lanun luonnontaide sai alkunsa samaan aikaan, kun ihmiset alkoivat huolestua luonnonvarojen tuhlaamisesta ja ihmiskunnan tulevaisuudesta. Lanun itsensä mukaan hänen töillään ei ole oikeastaan minkäänlaista sanomaa, vaan hän halusi vain viestittää tekemisen ilon.[3]

Venetsian biennaali ja vastaanotto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Venetsian biennaalin teema vuonna 1978 oli "Luonnosta taiteeseen – taiteesta luontoon". Markku Valkonen raportoi kuitenkin, että monen maan paviljongista ei löydä edes hyvällä tahdolla teemaa valaisevaa taidetta, ja tämän vuoksi Lanun teosten luonnonläheisyys vain korostuu. Valkosen mukaan:

Lanun erikoislaatuisille veistoksille biennaali on ensinäyttely. Suomalainen yleisö on nähnyt ne vain käsitetaiteena, valokuvien muodossa. Veistosten pinnan muodostavat luonnonaineet kuten tuohi, sammal ja kaarna. Ne ovat arkoja liikuteltavia, mutta Lanu kertoo kuljetuksen sujuneen miltei vaurioitta.[6]

Olavi Lanusta tuli biennaalin ja kansainvälisen lehdistön tähti. Hän kertoi Suomen Kuvalehden haastattelussa, kuinka ulkomaiset toimittajat pitivät häntä eräänlaisena takametsien miehenä, joka ei ollut käynyt kirkonkylää kauempana, miehenä, joka rakentelee veistoksia kotonaan vain omaksi ilokseen. Erääs amerikkalainen toimittaja kysyi Lanulta: ”Miltä nyt tuntuu olla suuressa maailmassa?”, johon Lanu oli vastannut: ”Kaipaan vain takaisin syviin metsiin.”[3]

Biennaalin jälkeen Elämää suomalaismetsissä -kokoelma oli esillä biennaalin pohjoismaisen osaston kiertonäyttelyssä kaikissa pohjoismaissa sekä Lanun kotikaupungissa Lahdessa vuonna 1979.[3]

Lanu-puisto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Lanu-puisto

Lanu-puisto on veistospuisto Lahden Kariniemenpuistossa, jossa on 12 Olavi Lanun suurta betoniin valettua veistosta. Puisto rakennettiin vuosina 1989–1992.

Taideopiskelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Olavi Lanu opiskeli Vapaassa Taidekoulussa vuosina 1946-47 ja Suomen Taideakatemian koulussa 1947-50. Hän jatkoi opintojaan Pariisissa Académie de la Grande Chaumieresissa ja Académie André Lhotessa 1952-53.[7]

Näyttelyt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Olavi Lanu debytoi vuonna 1949 Nuorten näyttelyssä[8] ja 1951 yksityisnäyttelyssä Kotkassa.[7] Hän osallistui yksityisnäyttelyihin kotimaassa vuosina 1951 -- 1997, sekä ulkomailla Pécsissä, Unkarissa vuonna 1987 ja Pariisissa vuonna 1998.

Ulkomaisiin yhteisnäyttelyihin Lanu osallistui muun muassa Norjassa 1960, Reykjavikissa 1961, sekä osallistui Sao Paulon biennaaliin 1967, Itämeren biennaaliin, Rostockissa 1967, Venetsian biennaaliin 1978, Sydneyn biennaaliin1982, Pariisin biennaaliin 1985, sekä kansainväliseeen yhteisnäyttelyyn Fortalezassa, Brasiliassa 1986.[7]

Muu ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lanu opetti Launeen yhteislyseossa 1959-75, Taideteollisessa ammattikoulussa 1968-71, Lahden Muotoiluinstituutissa 1975-80, sekä 1984-89 ja Lahden taideinstituutissa 1979-82.[7]

Olavi Lanu kuului Dimensio -taiteilijaryhmään.

Lanu vaikutti kokoomuslaisena kunnallispoliitikkona Lahden museo- ja taide- sekä kulttuurilautakunnissa. Hän toimi Lahden Taiteet -yhdistyksessä ja Naurutaiteet-juhlan keskeisenä promoottorina 1960-luvulla.[9]

Tunnustuksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lahden keskustassa oleva kävelykatu, joka on Vapaudenkadun ja Aleksanterinkadun välinen osa Rautatienkatua, on nimetty Lanunaukioksi.

Lahden kaupunginhallitus myönsi Lanulle Lahti-mitalin vuonna 1987.

Lanulle myönnettiin 1998 Pro Finlandia -mitali.[10]

Teoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Elämää suomalaismetsissä (1978)
  • Hellä kivi
  • Iso kivi
  • Kaari
  • Kaksi kiveä
  • Keko
  • Kiertynyt puu
  • Läpi harmaan kiven
  • Lehmus
  • Rankakasa
  • Lepäävä pajutyttö (2003, Kotkan veistospromenadi)

Kuvia julkisista teoksista[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Kuolleet | Olavi Lanu Helsingin Sanomat. 29.5.2015. Viitattu 14.6.2022.
  2. Kuvanveistäjä Olavi Lanu on kuollut ts.fi. 11.5.2015. Viitattu 15.6.2022.
  3. a b c d e f g h i j Kittelä, Hennariikka: Olavi Lanun veistokset, Konservointisuunnitelma, valmistustekniikka ja historiaselvitys Opinnäytetyö, Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu. 2020.
  4. a b Rantanen, Leena: Tuulet, s. 55. Weilin & Göös, 1986.
  5. Lauantaiessee | Lahdessa on metsäinen veistospuisto, jossa kynnykset taiteen ja katsojan väliltä ovat poissa Helsingin Sanomat. 19.6.2021. Viitattu 15.6.2022.
  6. Valkonen, Markku: Luontoteema ontuu – Lanu nousi tähdeksi. Helsingin Sanomat, 3.7.1978. Sanoma.
  7. a b c d Olavi Lanu, ansioluettelo www.helsinkisculpture.info. Viitattu 15.6.2022.
  8. Nuorten näyttely nakoislehti.hs.fi. 29.10.1049. Sanoma Oy. Viitattu 15.6.2022.
  9. Kuolleet | Moniulotteinen maataiteilija Helsingin Sanomat. 29.5.2015. Viitattu 16.6.2022.
  10. Kuvanveistäjä Olavi Lanu on kuollut, Turun Sanomat 11.5.2015.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]