Odert Lackschéwitz

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Odert Harald Lackschéwitz (13. lokakuuta 1930 Liepāja, Latvia11. kesäkuuta 2009 Helsinki)[1] oli latvialaissyntyinen valokuvaaja, joka erikoistui Suomessa 1970–1990-luvuilla näyttävien diaohjelmien eli multivisioiden tuotantoon.

Maatalouskorkeakoulua Saksassa käynyt Lackschéwitz tuli Suomeen työharjoitteluun Hankkijan koetilalle Tuusulan Hyrylään 1952. Hän löysi Suomesta vaimon ja he asuivat Riihimäellä 1954–1963.[2] Hän toimi aluksi Tilauskuva Oy:n laboratoriopäällikkönä ja valokuvaajana, sitten 1956–1962 Filmiyhtymä Oy:n kuvaajana ja laboratorion johtajana.[3][4] Vapaa-aikanaan Lackschéwitz kuvasi kotikaupunkiaan lähes päivittäin,[2] ja Riihimäen kaupunginmuseon kokoelmiin on kertynyt noin 700 Lackschéwitzin valokuvaa.[5]

Vuonna 1962 Lackschéwitz perusti oman yrityksen, Codia Oy:n, joka kilpaili aluksi Filmiyhtymän kanssa koulujen opetusdiasarjojen ja -rainojen tuottajana, filmimateriaalien kehityspalveluissa ja diakuvien suurentajana. Isoimmillaan Codia Oy työllisti 30 henkilöä ja valmisti puolitoista miljoonaa diakuvaa vuodessa.[3] 1970-luvun alussa Codia erikoistui multivisio-ohjelmien tuotantoon ensimmäisten joukossa Suomessa.[6] Vuonna 1982 yrityksen nimeksi tuli Multivisiostudio Odert Lackschéwitz Oy. Multivisioaikakauden eräs huipentuma suomalaisittain oli Lackschéwitzin 120 diaprojektorilla toteuttama Suomi–Finlandia-multivisio Sevillan maailmannäyttelyyn 1992.[4][6]

Lackschéwitzin kuvia on nähty Suomen Kameraseurojen Liiton näyttelyissä vuodesta 1956 alkaen. Jo vuonna 1958 hänet palkittiin harrastajavalokuvaajien kansainvälisellä AFIAP-arvonimellä. Hän piti yksityisnäyttelyitä kuten Pienet Hetket Helsingissä –multivisio Tukholmassa 1971 ja Kotimaa tää Pohjoinen Helsingin tuomiokirkon kryptassa 1986.[4] Kesällä 1996 Lackschéwitz oli mukana Oriveden Purnun näyttelyssä,[7] ja vuonna 2008 Riihimäen kaupunginmuseo kokosi näyttelyn yli sadasta hänen 1950-luvun lopun ja 1960-luvun alun kuvistaan eri puolilta kaupunkia.[8]

Photorent-yhtiönsä kustantamana Lackschéwitz julkaisi 1990-luvulla kaksi valokuvakirjaa Suomesta.

Kuvateoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Odert Lackschéwitz (valokuvat) ja Lassi Nummi (teksti): Natura Finlandiae. Luoma: Oy Photorent Ltd, 1992.
  • Odert Lackschéwitz (valokuvat) ja Jukka Pellinen (teksti): Figura Finlandiae. Espoo: Oy Photorent Ltd, 1995.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Poisnukkuneita jäseniä kunnioittaen: Odert Lackschéwitz. Lion, 2010, nro 1, s. 52. Helsinki: Suomen Lions-liitto ry. ISSN 0356-5149. Lehden verkkoversio (pdf). Viitattu 13.8.2012. (Arkistoitu – Internet Archive)
  2. a b Kaupunginmuseo > Näyttelyarkisto > Kaupungin muuttuvat kasvot, Odert Lackschéwitzin valokuvia 1950- ja 1960-luvun Riihimäeltä -näyttely 7.9.-28.12.2008 Riihimäen kaupunki. Arkistoitu 14.11.2011. Viitattu 13.8.2012.
  3. a b Laine, Tapio & Vivolin, Asko: Aikavalotuksia, Valokuvausalan tarinoita aikalaisten kertomina, s. 84–86. Tapio Laine Mediapalvelut, 2001. ISBN 978-951-98796-0-4.
  4. a b c Sumusta sommitteluun > Kuvaajat > Odert Lackschéwitz Suomen valokuvataiteen museo. Arkistoitu 14.10.2013. Viitattu 13.8.2012.
  5. Kari-Veli Lehtonen: Riihimäki-seura lahjoitti kuvia kaupunginmuseon kokoelmiin. Riihimäen Viikkouutiset, 16.3.2011, 35. vsk, nro 11, s. 6. Riihimäki: Suomen Lehtiyhtymä. Lehden numeron verkkoversio. Viitattu 13.8.2012. [vanhentunut linkki]
  6. a b Eeva-Liisa Vallin: Multivisiosta käyntikortti. Pirjo von Hertzen – Elina Melgin – Leif Åberg: Vuosisata suhdetoimintaa – Yhteisöviestinnän historia Suomessa, , s. 174. Otava 2012. ISBN 978-951-1-26547-4. Artikkelin verkkoversio (pdf). Viitattu 13.8.2012. [vanhentunut linkki]
  7. Purnun kesänäyttely jälleen Orivedellä 24.10.1995. Helsingin Sanomat. Viitattu 13.8.2012.
  8. Valokuvat kertovat Riihimäen muuttumisesta 6.9.2008. Turun Sanomat. Viitattu 13.8.2012.