Njasvižin kartano

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Njasvižin palatsikompleksi
Radvilan Njasvižin palatsilinna (Ilmakuva 1900-luvulta, ennen 2. maailmansotaa)
Radvilan Njasvižin palatsilinna (Ilmakuva 1900-luvulta, ennen 2. maailmansotaa)
Sijainti Njasviž, Valko-Venäjä
Koordinaatit 53°13′22.36″N, 26°41′30.25″E
Rakennustyyppi linnoitettu asuinpalatsi
Valmistumisvuosi 1604 (1. vaihe)
Rakennuttaja Radvilan suku
Omistaja vuosina 1523-1939 Radvilan suku, nykyään Valko-Venäjän valtio

Njasvižin palatsikokonaisuus on maailmanperintökohde

Lisää rakennusartikkeleitaArkkitehtuurin teemasivulla

Njasvižin palatsilinna on liettualaisen Radvilan eli Radziwillin (liett. Radvila, puol. Radziwiłł, valkoven. Радзівіл) aatelissuvun vuosina 1513-1939 omistama ja rakentama rakennuskokonaisuus Njasvižissä Valko-Venäjällä, jonka ytimenä oli alun perin asuinkartano. Kartanosta muokattiin 1500-luvun lopulla Liettuan suuriruhtinaskunnan tärkeimpiin kuuluvan magnaattisuvun palatsilinna, jonka läheisyyteen rakennettiin arkkitehtuurinhistoriallisesti erittäin merkittävänä pidetty Kristuksen ruumiin kirkko. Njasvižin palatsikokonaisuus valittiin Unescon maailmanperintökohteeksi vuonna 2005.[1][2]

Njasvižin palatsilinna sijaitsee Minskin alueen lounaisosissa
Njasvižin palatsilinna sijaitsee Minskin alueen lounaisosissa
Njasvižin palatsilinna
Njasvižin palatsilinnan sijainti

Historiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Njasvižissa 1515 syntynyt Liettuan suuriruhtinaskunnan ylihetmanni, herttua Mikalojus Radvila Musta
Herttua Mikalojus Kristupas Radvila, Njasvižin palatsikompleksin rakennuttaja

Ensimmäinen suora historiallinen maininta Njasvižista löytyy kronikoista vuodelta 1446, jolloin Liettuan suuriruhtinas Kasimir Jagiellon antoi kaupungin läänitykseksi Nikolai Jan Nemirovitšille.[3] Radvilan suku sai laajat Njasvižin ja (nykyisen Ukrainan) Olykan alueet hallintaansa vuonna 1513 Kiszkan aatelissuvulta avioliiton myötäjäisinä[4], kun muun muassa Trakain linnanherrana toiminut Jonas Radvila I (Jan Radziwiłł, 1474-1522) meni naimisiin Anna Kiškaitėn kanssa. Alueet siirtyivät aikanaan heidän pojalleen Mikalojus Radvila Mustalle (liett. Mikalojus Radvila Juodasis, puol. Mikołaj Radziwiłł Czarny, 1515 Njasviž- 1565), josta tuli yksi Liettuan suuriruhtinaskunnassa ja koko Puola-Liettuan vaikutusvaltaisimmista ja rikkaimmista miehistä. Hän myös ansaitsi Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan herttuan (prinssin) arvonimen ja vaakunan 1547. Tämä osaltaan vahvisti Njasvižin asemaa paitsi hänen herttuan maittensa keskuksena, myös yhtenä koko Puola-Liettuan valtakeskuksista.[5][6][1]

Ennen nykymuotoisen kivisen palatsilinnan rakentamista paikalla oli kevyemmin linnoitettu, pääosin puinen kartano, jossa herttua Mikalojus Radvila Musta asui perheineen. Mahtiasemassa ollut herttua oli Krakovassa opiskellut protestantti, ja Njasvižista kehittyi yksi uskonpuhdistuksen tärkeistä linnakkeista.[6] Samankaltainen kalvinismia tukeva keskittymä muodostui myös herttuan toisesta keskeisestä perintömaasta, jonka turvaksi tuolloisen Puolan itäosien Volyniaan valmistui 1564 linnoitetun Olykan linnan ensimmäinen vaihe.lähde?

Njasvižin seudulla kivisen palatsilinnoituksen perustamisesta vastasi ja reformismin tukemista jatkoi hänen vanhin poikansa Mikalojus Kristupas Radvila (Mikołaj Krzysztof Radziwiłł, 1549–1616), joka toisin vanhempana kääntyi katoliseksi. Kaikkiaan Mikalojus Radvila Musta sai vaimonsa kanssa kahdeksan lasta, joista puolet poikia.[6]

Radziwiłłin linnoitettu palatsi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Njasvižin palatsilinnoitus (etuvasemmalla) sen valmistumisen aikoihin vuonna 1604 ja Njasvižin kaupunkia

Vuonna 1582 Mikalojus Kristupas Radvila aloitti kolmikerroksisen palatsin rakentamisen. Vuodelta 1604 olevissa piirroksissa näkyy palatsia suojaava nelikulmaisen bastionilinnoituksen perusrakenne. Linnan rakennustöiden ensimmäinen vaihe valmistui 1604. Itse asuinpalatsin perusmuoto on säilynyt likimain alkuperäisessä muodossaan 2000-luvulle saakka, vaikka Radvilan suvun muuhun palatsikokonaisuuteen on tehty muutoksia tai laajennuksia myöhemmin.[2][6]

Kristuksen ruumiin kirkko ja kirjapaino[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Njasvižin linnatien vartiotorni ja Kristuksen ruumiin kirkko

Njasvižin palatsikompleksin arkkitehtonisesti merkittävimpänä rakennuksena pidetään kaupungin itäosissa, linnaan johtavan tien vierellä sijaitsevaa Kristuksen ruumiin kirkkoa. Tämän sittemmin roomalaiskatolisen kirkon suunnitteli italialainen arkkitehti Gian Maria Bernardoni (1541–1605) ja se rakennettiin vuosina 1583–1593. Kirkon pohjana on latinalaisen ristin muoto. Pitkänomaisen, suorakaiteen muotoisen rungon molemmilla puolilla sijaitsevat korkeat viisikulmaiset kappelit. Kirkon keskilaivan ja poikkilaivan risteyksessä sijaitsee pääkupoli, ja sivulla olevissa kappleissa on katetut, ikkunattomat kupolit.[2]

Pyhäkköä pidetään ensimmäisenä jesuiittatemppelinä, joka on suunniteltu Roomassa sijaitsevan Il Gesù -kirkon (1568–75) mukaan, maailman ensimmäisenä holvatulla basilikana barokkijulkisivulla ja ensimmäisenä Itä-Euroopan barokkitaidekohteena. Alun perin Kristuksen ruumiin kirkon omistivat Radvilan suvun kaupunkiin kutsumat jesuiitat, mutta jesuiittaveljeskunnan hajottamisen (1773) jälkeen kirkko on toiminut roomalaiskatolisena kirkkona. Rakennus toimi merkittävänä arkkitehtonisena esikuvana monille 1600-luvun kirkoille nykyisessä Valko-Venäjällä, Puolassa ja Liettuassa. Njasvižin Kristuksen ruumiin kirkosta vaikutteita ottivat esimerkiksi 1600- ja 1700-luvulla rakennetut Pyhän Hengen katedraali Minskissä, Jeesuksen, Pyhän Marian ja Pyhän Barbaran jesuiittakatedraali (nyk. Neitsyt Marian katedraali) Minskissä sekä ortodoksinen Pietarin ja Paavalin kirkko Minskissä, jesuiittakatedraalit Hrodnassa, Pinskissä ja Mahiljoussa, Pyhän Sofian katedraali Hrodnassa, Pyhän Nikolauksen kirkko Mirissä ja Bernadinen katedraali Krakovassa.[2][5]

Njasvižin herttuan kirjapainossa 1562 painettu katekismus

Kirkkosalissa on veistokselliset hautakivet kirkon perustaneelle Radvilalle (Radziwiłł) ja kahdelle hänen pojalleen. Toisaalle eli kirkon alapuolisiin osiin on lisäksi rakennettu sukuhauta eli siellä on 71 muuta Radvilan suvun sarkofagia. Seinissä on myös pienempiä holveja, joihin on vielä vuonna 2000 haudattu Radvilan suvun yhden uuden jäsenen tuhka. Tämä on suurin yhden perheen hautaholvi missään itäisen Euroopan kirkossa.[5]

Kirkon sisäseinät maalattiin taidokkaasti raamatullisia aiheita kuvittavilla freskoilla paljolti vuosina 1750–1753. Seiniin, pilareihin ja kattopinnoille on kuvattu yli 80 erillistä kohtausta tai kompositiota, joita on verrattu mahtavuudeltaan ja syvyydeltään esimerkiksi Rafaelin, Nicolas Poussinin ja Rubensin töihin. Yhdessä oivaltavan arkkitehtuurisen tilan ja valon käytön kanssa, kirkossakävijälle voi syntyä kokemus ihmeellisen upeista, esimerkiksi valeperspektillä syvennettyistä panoraamoista.[5]

Kirkon viereisessä papin talossa toimi herttuan kirjapaino. Siinä yksi Valko-Venäjän keskeisistä reformismin ja slaavilaisen kulttuurin edistäjistä, pappi ja filosofi Symon Budny (1530-1593) teki merkittävimmät julkaisutyönsä. Njasvižissa painettiin esimerkiksi 1562 ensimmäinen vanhavalkovenäläinen katekismus. Vuosikymmen myöhemmin 1572 valmistui vanhalle puolankielelle käännetty Raamattu, joka tunnetaan myös Njasvižin raamattuna. Kirkkoa ja painotaloa reunustavassa puistikossa on Symon Budnyä kuvaava patsas.[5][6]

1700- ja 1800-lukujen kehitystä, kartanon puistot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suuren Pohjan sodan aikana vuonna 1706 Ruotsin Kaarle XII:n joukot ryöstivät kartanon ja tuhosivat muun muassa linnoitusrakenteet.[6] Linnan tykit upotettiin vesistöihin ja Njasvižin asepaja hävitettiin. Radviloiden toinen keskeinen linnoitus, suuriruhtinaskunnan pohjoisrajalla sijainnut Biržain linna oli joutunut ruotsalaisten tuhoamaksi samassa sodassa paria vuotta aiemmin (1704).[7]

Njasvižin palatsikartanon sisäpihaa, 1882 julkaistun puolankielisen Tygodnik Ilustrowany-teoksen kuvitusta.
Herttua Mykolas Kazimieras Radvila, Njasvižin palatsikompleksin kunnostaja ja täydentäjä

Vuosina 1732-1758 suoritettujen kunnostusten avuksi herttua Mykolas Kazimieras Radvila (Michał Kazimierz Radziwiłł, 1702-1762) kutsui saksalaisia, italialaisia, puolalaisia ja valkovenäläisiä arkkitehteja.[6] Antoni Zaleski koristeli kartanon keltaiset ulkosivut barokkiaikaisilla stukkokoristeilla. Kartanossa alettiin esittää omia, herttuattaren käsikirjoittamia teatterinäytöksiä. Vauraan, lähes viidesosan koko Liettuasta omistaneen herttuan johdolla perustettiin tuotantolaitoksia (takkojen, tapettien lasiesineiden jne valmistamiseksi), joiden tuotteilla sisustettiin myös Radviloiden omia linnoja ja palatseja.[4] Myös 1500-luvulta peräisin oleva portti jälleenrakennettiin ja sen kaksikerroksinen torni sai kypärän.

Herttua Antanas Vilhelmas Radvila peruskorjautti palatsin 1881-86 ja vaimonsa Marien kanssa loi palatsille puistot

Vuonna 1770 venäläiset joukot valtasivat kartanon ja karkottivat Radvilan perheen. Venäläisten hylättyä paikan se alkoi rapistua. Kartano palautettiin kuitenkin Radvilan suvulle ja vuosien 1881 ja 1886 välillä ruhtinas, paljolti Berliinissä vaikuttanut kenraali Antanas Vilhelmas Radvila (Antoni Wilhelm Radziwiłł, 1833-1904) ja tämän ranskalainen puoliso Marie de Castellane peruskorjasivat rakennuksen. He suunnittelivat kartanon ympäristöön myös viisi puistoa, kuten englantilaistyylisen maisemapuutarhan, joka on yksi Euroopan suurimmista.[4]

Toisen maailmansodan ja neuvostoajan seuraukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Radvilat karkotettiin kartanosta ja he käytännössä menettivät alueen omistuksen vuonna 1939, kun puna-armeija valtasi paikan.[6] Natsi-Saksan aikana vuonna 1942 valtaosa historiallisesti merkittävästä Radvilan (Radziwiłłin) arkistosta siirrettiin puolalaisten vaikutuksesta Varsovaan.[8] 2. maailmansodan loppuvaiheessa rakennusta käytettiin sotilassairaalana ja vuosina 1945-2001 parantolana. Rakennuskokonaisuuden kolmas rakennus- ja kunnostusvaihe alkoi 1900-luvulla sotien jälkeen.[6]

Suunnitelmallisempi kunnostus, kansalliseksi suojelukohteeksi ja maailmanperintölistalle[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Njasvižin kartanon sisäpihaa peruskunnostustöiden aikana 2006
Njasvižin linnoituskartanoa syksyllä 2009 vallihaudan takaa nähtynä. Kartanon peruskunnostus jatkuu ainakin 2011-2012 saakka.

Vuonna 1994 rakennuskompleksi valittiin kansalliseksi historialliseksi ja kulttuuriseksi suojelukohteeksi. Tämän jälkeen tehty uudelleenrakentaminen on saanut osakseen kritiikkiä kauan sitten tuhoutuneiden rakennusten, kuten historillisesti perusteettoman kellotornin, "uudelleen"rakentamisen vuoksi. Vuonna 2002 asuinpalatsin ylin kerros tuhoutui tulipalossa, jonka jälkeen palatsikokonaisuudelle vasta asennettiin palonvaroitusjärjestelmä ja rakennusta ryhdyttiin systemaattisemmin valvomaan tulipalojen varalta.[9]

Unesco kuitenkin valitsi palatsikokonaisuuden maailmanperintökohteeksi vuonna 2005. Sittemmin Unescon maailmanperintökohteiden komitea on vuosien 2009-2011 seurantaraporteissaan kiinnittänyt paikallisten viranomaisten huomiota muun muassa Njasvižin palatsin siipirakennuksen purkamiseen ja uudelleenrakentamiseen, puistoalueiden kuntoon, koulutetun restaurointihenkilöstön vähyyteen ja kunnostustöiden tarkemman suunnitelun ja piirustusten tarpeeseen hyvissä ajoin ennen korjaustöiden aloittamista. Huolta on kannettu viime aikoina esimerkiksi Kristuksen ruumiin kirkon lämmitysjärjestelmän uusimisen vaikutuksista ja maailmanperintökohteen suojavyöhykkeeseen kuuluvan Njasvižin vanhan kaupungin suojelusta.[9]

Vuonna 1992 julkaistu postimerkki Njasvižin palatsilinnasta Valko-Venäjällä
Valko-Venäjän 100000 ruplan setelissä kuvataan Njasvižin palatsia

Njasvižin palatsikartano on Valko-Venäjän 100 000 ruplan setelin kuva-aihe. Palatsi on ollut kahdesti myös valkovenäläisen postimerkin aiheena.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ↑ a b Radvila (Radziwill) Family (Radvilan aatelissuvusta) Biržai Museum. Viitattu 13.11.2011. (englanniksi)
  2. ↑ a b c d Architectural, Residential and Cultural Complex of the Radziwill Family at Nesvizh - Advisory Body Evaluation (Maailmanperintölistan kohteen eli Radvilan suvun palatsikokonaisuuden arviointidokumentti Unescon sivuilla) 2005. http://whc.unesco.org. Viitattu 19.11.2011. (englanniksi)
  3. ↑ Nesvizh - Region www.nesvizh.minsk-region.by. Arkistoitu 6.7.2011. Viitattu 19.11.2011. (englanniksi)
  4. ↑ a b c Kings and Tourists The Palace and Castle Complex of the Radziwills in Nesvizh welcomes guests in its restored splendor (Kuninkaita ja turisteja. Njasvižin palatsi ja linnakokonaisuudesta) Economy of Belarus, 3/2011, pp. 118-123. www.belarus-economy.by. Viitattu 27.12.2011. (englanniksi)
  5. ↑ a b c d e С.Н. Мащенко: ”Большое кольцо/Юго-Западное-направление - The Large Ring/ The South-Western Direction”, Минск и окрестности - Minsk and Surroundings, s. 320-325. Minsk: , 2008. ISBN 978-985-06-1420-9. (venäjäksi) ja (englanniksi)
  6. ↑ a b c d e f g h i Architectural, Residential and Cultural Complex of the Radziwill Family at Nesvizh (Maailmanperintölistan kohteen eli Radvilan suvun palatsikokonaisuuden kuvaus Unescon sivuilla) http://whc.unesco.org. Viitattu 15.11.2011. (englanniksi)
  7. ↑ Biržai Castle (Biržai linnasta) Biržai Museum. Viitattu 18.11.2011. (englanniksi)
  8. ↑ Andrej Kotljarchuk: In the Shadows of Poland and Russia. The Grand Duchy of Lithuania and Sweden in the European Crisis of the Mid-17th Century. Södertörn Doctoral Dissertations 4. (pdf-tiedosto. Maininta Radvilan sukuarkistosta Njasvižissa s. 22-23) 2006. Södertörn högskola, Huddinge, Sweden. Viitattu 15.11.2011. (englanniksi)
  9. ↑ a b Architectural, Residential and Cultural Complex of the Radziwill Family at Nesvizh: Documents and Decisions (Maailmanperintölistan kohteen eli Radvilan suvun palatsikokonaisuutta koskevat Unescon päätökset) http://whc.unesco.org. Viitattu 18.11.2011. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Njasvižin kartano.
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Njasvižin_kartano&oldid=21823431”