Nikolai Roslavets
Nikolai Andrejevitš Roslavets (ven. Никола́й Андре́евич Ро́славец, ukr. Микола Андрійович Рославець, Mykola Andrijovytš Roslavets; 4. tammikuuta 1881 Duszatyn – 23. elokuuta 1944 Moskova) oli ukrainalaistaustainen neuvostoliittolainen säveltäjä.[1][2]
Elämä ja ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Roslavetsin syntymäpaikasta on esitetty eri lähteissä ristiriitaisia tietoja.[1][2] Omaelämäkerrallisissa luonnoksissaan vuodelta 1924 Roslavets kuitenkin kirjoitti syntyneensä silloin "puoliksi ukrainalaiseksi ja puoliksi valkovenäläiseksi" kuvailemassaan kylässä, joka nykyään on nimeltään Duszatyn ja sijaitsee Puolan alueella. Roslavets opiskeli itsenäisesti musiikin alkeet ja sai 1890-luvulla muodollista opetusta Kurskissa. Myöhemmin hänet hyväksyttiin Moskovan konservatorioon, josta hän valmistui vuonna 1912 saaden hopeamitalin säveltämästään kantaatista.[1] Roslavetsia opettivat sävellyksessä Sergei Vasilenko, musiikin teoriassa Aleksandr Ilinski ja Mihail Ippolitov-Ivanov sekä viulunsoitossa Jan Hřímalý. Roslavets edusti avantgardistisen musiikin yhteisöä, johon kuuluivat myös muiden muassa Vladimir Deržanovski, Leonid Sabanejev ja Nikolai Mjaskovski.[2] Hänet on usein samaistettu myös avantgardisteina pidettyihin Aleksandr Mosoloviin ja Arthur Louriéen. Hänellä oli lisäksi läheiset suhteet aikansa kuvataiteilijoihin kuten Kazimir Malevitšiin. Roslavets toimi 1920-luvulla[2] yhtenä johtohahmoista Nykymusiikin liitossa, jota pidettiin aikansa progressiivisimpana musiikkialan toimijana Neuvostoliitossa.[1]
Roslavets työskenteli jo ennen helmikuun vallankumousta (1917) vapaana säveltäjänä ja musiikkikriitikkona Moskovassa. Helmikuun vallankumouksen jälkeen hän liittyi Sosialistivallankumoukselliseen puolueeseen, joka kiellettiin sittemmin. Roslavets joutui myöhemmin salaamaan läheisimmät yhteytensä puolueeseen.[2] Lokakuun vallankumouksen jälkeen hän johti Harkovan konservatoriota vuoteen 1924. Vuonna 1924 Roslavets sai työpaikan valtion kustantamosta Moskovassa. Hän johti sen poliittista haaraa ja toimitti Muzykalnaya kultura -lehteä. Lokakuun vallankumouksen 10-vuotispäivää juhlistettiin vuonna 1927 konsertilla, jossa kantaesitettiin Roslavetsin kantaatti Oktjabr, Dmitri Šostakovitšin Sinfonia nro 2 "Lokakuulle" ja Mosolovin Zavod: muzyka mašin.[1] Sittemmin Roslavets joutui neuvostojärjestelmän epäsuosioon "formalistina".[2] Hänen tyyliään vastaan hyökkäsivät varsinkin Venäjän proletaaristen muusikoiden liiton edustajat, jotka pitivät hänen teoksiaan vastavallankumouksellisina ja porvarillisina. Roslavets nimettiin vuonna 1929 kansanviholliseksi, ja vuonna 1930 hän joutui julkisesti osoittamaan katumuksensa taiteellisista ideoistaan.[1]
Roslavets lähti Moskovasta vuonna 1931 ja muutti Taškentiin[2], jossa hän toimi ooppera- ja balettiteatterin musiikillisena neuvonantajana. Vuonna 1933 Roslavets palasi Moskovaan, jossa hän luennoi polyteknillisessä instituutissa. Hänet myös määrättiin kouluttamaan sotilassoittokuntien johtajia. Hän sai elantonsa tästä ja muista painoarvoltaan suhteellisen vähäisinä pidetyistä työtehtävistä. Roslavets kuitenkin hyväksyttiin lopulta Neuvostoliiton säveltäjäliiton jäseneksi vuonna 1940. Samana vuonna hän sai aivoinfarktin, jonka jälkivaikutuksista hän kärsi, kunnes kuoli 1944 aivoinfarktin uusiuduttua.[1]
Musiikki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Roslavets oli saanut varhain vaikutteita Aleksandr Skrjabinilta ja jossain määrin aikansa ranskalaisilta säveltäjiltä. Hän kuitenkin kehitti vähitellen oman sävelkielensä, jota on usein verrattu Arnold Schönbergin kaksitoistasäveljärjestelmään, vaikka Roslavets kehitti sävellysperiaatteensa Schönbergistä riippumattomasti. Roslavets käytti musiikissa omaa metodiaan sävelten järjestelyyn ja varsinkin Skrjabinilta innoitusta saanutta "synteettisen soinnun" periaatetta, jossa sävellykset monin osin perustuivat tiettyihin, useimmiten 6–10 sävelen sointuihin.[2]
Roslavets sävelsi suurimuotoisia orkesteriteoksia, kuten sinfonioita ja konserttoja, sekä kamarimusiikkia vaihteleville soitinkokoonpanoille. Roslavetsin kamarimusiikkiteosten joukossa ovat 24 preludia viululle ja pianolle (1941/1942) ja jousikvartetot.[2]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
| ||||||||||||||||||||||
