Nikolai Bulganin

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Nikolai Bulganin
Bundesarchiv Bild 183-29921-0001, Bulganin, Nikolai Alexandrowitsch.jpg
ministerineuvoston puheenjohtaja
8. maaliskuuta 195527. maaliskuuta 1958
Edeltäjä Georgi Malenkov
Seuraaja Nikita Hruštšov
Tiedot
Syntynyt 11. kesäkuuta 1895
Nižni Novgorod, Venäjä
Kuollut 24. helmikuuta 1975 (79 vuotta)
Moskova, Neuvostoliitto
Puolue NKP

Nikolai Aleksandrovitš Bulganin (ven. Никола́й Алекса́ндрович Булга́нин; 11. kesäkuuta (J: 30. toukokuuta) 1895 Nižni Novgorod24. helmikuuta 1975 Moskova)[1]) oli neuvostoliittolainen poliitikko, kenraali, Neuvostoliiton puolustusministeri vuosina 1953–1955 ja Neuvostoliiton ministerineuvoston puheenjohtaja vuosina 1955–1958.

Aikaisemmat vaiheet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Bulganin syntyi Nižni Novgorodissa, toimistovirkailijan poikana. Bulganin liittyi kommunistipuolueeseen vuonna 1917 ja palveli Tšekassa, kommunistien salaisessa poliisijärjestössä vuoteen 1922 asti. Venäjän sisällissodan jälkeen Bulganinista tuli teollisuusjohtaja, sähkötuotannon ministeriössä vuoteen 1927. Moskovan sähkötuotannon johtaja vuosina 1927–1931. Moskovan kaupungin neuvoston puheenjohtajana.

Poliittinen toiminta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kommunistinen puoluekongressi valitsi Bulganinin keskuskomitean ehdokasjäseneksi vuonna 1934. Uskollisena Josif Stalinille hän oli nopeasti järjestämässä muiden kommunistijohtajien tuhoamista Stalinin suurissa puhdistuksissa vuosina 1937–1938. Bulganin oli valittu Venäjän neuvostotasavallan (RSFSR) pääministeriksi heinäkuussa 1937. Bulganinista tuli keskuskomitean täysjäsen vuotta myöhemmin, ja syyskuussa 1938 hänestä tuli Neuvostoliiton varapääministeri ja Neuvostoliiton valtion pankin johtaja.

Puna-armeijassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Toisen maailmansodan aikana Bulganin oli hallituksessa ja myös puna-armeijan johdossa, vaikka hän ei ollutkaan koskaan etulinjan komentajana. Bulganin oli ylennetty kenraalieverstiksi, ja hän oli valtion puolustuskomitean jäsen. Bulganinista tuli sotavoimaministeri, ja hän sai Neuvostoliiton marsalkan sotilasarvon vuonna 1946.

Neuvostoliiton johdossa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Bulganinista tuli kommunistipuolueen politbyroon ehdokasjäsen. Hän oli uudelleen Neuvostoliiton varapääministerinä, Stalinin alaisena vuosina 1947–1950. Bulganinista tuli politbyroon täysjäsen vuonna 1948. Stalinin kuoleman jälkeen maaliskuussa 1953, Bulganin nousi ensimmäiselle sijalle Neuvostoliiton johdossa, Bulganin valittiin puolustusministeriksi. Hän oli Nikita Hruštšovin liittolainen valtataistelussa Georgi Malenkovia vastaan, ja helmikuussa 1955 Bulganin valittiin Neuvostoliiton pääministeriksi Malenkovin tilalle. Bulganin hyväksyi Hruštšovin talousuudistukset ja destalinisoinnin. Bulganin ja Hruštšov matkustivat yhdessä ulkomailla Intiassa, Jugoslaviassa ja Isossa-Britanniassa. He olivat Ison-Britannian lehdistön mielenkiinnon kohteena[2]. Heidän toimintaa nimitettiin Neuvostoliiton pr- ja suhdetoiminnaksi, ”charmioffensiiviksi”. Tämä oli täysin uudenlaista ja erilaista Neuvostoliiton ulkopolitiikan hoitamista. Bulganin ja Hruštšov tapasivat Yhdysvaltain presidentin Eisenhowerin Geneven huippukokouksessa kesällä 1955.

Vuonna 1957 Bulganin liittyi kuitenkin Molotovin johtamaan konservatiiviseen ryhmään. Heinäkuussa 1957 konservatiivit yrittivät poistaa Hruštšovin vallasta politbyroon kokouksessa. Bulganin tasapainoili ryhmien välillä. Kun konservatiivit olivat hävinneet ja poistettu vallasta, Bulganin selvisi vähän aikaa vallassa, mutta maaliskuussa 1958 Hruštšov pakotti hänet eroamaan. Bulganin erotettiin keskuskomiteasta, ja hän joutui luopumaan Neuvostoliiton marsalkan arvosta syyskuussa 1958. Bulganin nimitettiin alueellisen talousneuvoston puheenjohtajaksi Stavropoliin. Hän jäi eläkkeelle helmikuussa 1960.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Nikolay Aleksandrovich Bulganin (premier of Union of Soviet Socialist Republics) -- Encyclopedia Britannica:. Britannica.com. luettu 19.7.2014.
  2. Julius William Pratt A History of United States Foreign Policy, p. 470, Prentice Hall, 1965 University of California original digitized February 8, 2007; 1979 4th ed. ISBN 978-0-13-392282-0.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]