Nicolás Burdisso

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Mitalit
Nicolás Burdisso
Nicolás Burdisso
Maa: Argentiinan lippu Argentiina
Miesten jalkapallo
Olympiarenkaat Olympialaiset
Kultaa Kultaa Ateena 2004 jalkapallo

Nicolás Andrés Burdisso (s. 12. huhtikuuta 1981 Altos de Chipión, Argentiina) on argentiinalainen jalkapalloilija, joka edustaa Italian Serie A:ssa pelaavaa AS Romaa. 183 senttimetriä pitkän Burdisson pelipaikka on keskuspuolustaja. Hänellä on myös Italian kansalaisuus. Burdisson lempinimi on Patroncito eli isäntä.

Burdisson ammattilaisura alkoi vuonna 1999 Boca Juniorsissa, josta hän siirtyi Internazionaleen vuonna 2004 3,5 miljoonan euron siirtosummalla. Hän allekirjoitti milanolaisseuran kanssa neljävuotisen sopimuksen. Bocan riveissä Burdisso ehti voittaa kahdesti Argentiinan mestaruuden, kolme kertaa Copa Libertadoresin ja kaksi kertaa Intercontinental Cupin. Interissä ura ei alkanut järin lupaavasti, sillä häneltä jäi väliin kausi 2004–2005 lähes kokonaisuudessaan, kun hän matkusti kotimaahansa tapaamaan leukemiaan sairastunutta tytärtään. Peliaika on tuon kauden jälkeenkin jäänyt varsin vähille. Saavutusluettelo on kuitenkin kasvanut joukkueen menestyessä, Burdisso on ollut juhlimassa Italian mestaruutta, kahta Italian Cupin voittoa ja Italian Supercupin voittoa. Kauden 2006–2007 alla hän teki vuoteen 2009 asti ulottuvan jatkosopimuksen. Syksyllä 2006 hän joutui vaihtamaan pelinumeronsa numerosta 3 numeroon 16, koska Inter jäädytti hänen vanhan numeronsa sillä aikaisemmin pelanneen, hiljattain menehtyneen Giacinto Facchettin muistoksi. Kaudella 2009–2010 hän pelasi lainalla AS Romassa ja vuonna 2010 hän siirtyi kokonaan AS Romaan.

Argentiinan maajoukkueessa Burdisso pelasi ensimmäisen ottelunsa tammikuussa 2003 Hondurasia vastaan. Hän oli mukana MM-kisoissa 2006 ja 2010.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]