Myrskyn aikaa
Myrskyn aikaa on Arvo ”Poika” Tuomisen neljäs muistelmakirja. Se keskittyy toisen maailmansodan vuosiin 1939–1944, jolloin hän oleskeli pääasiassa Ruotsissa maanpakolaisena. Teos ilmestyi Tammen kustantamana vuonna 1970, eli yli vuosikymmen alkuperäisen muistelmatrilogian jälkeen. Seuraavana vuonna ilmestyi kirjan jatko-osa, Myrskyn mentyä, joka käsitteli yleisesti sodan jälkeistä aikaa.
Teoksen sisältö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tuominen kertoo kirjassaan, miten hän pääsi turvaan Josif Stalinin suurpuhdistuksilta. Hän mainitsee olleensa jo vaaravyöhykkeessä, koska hän aivan suoraan kieltäytyi kirjoittamasta Stalinin vaatimaa selitystä siitä, miten SKP:n johtoon oli päässyt pesiytymään Edvard Gyllingin kaltaisia pettureita. Otto Wille Kuusinen ei painostanut apulaistaan enempää, joskin oli pahoillaan tämän jyrkästä kannasta.[1]
Tuominen lähetettiin Tukholmaan selvittämään sotkuja, jotka edellinen työryhmä eli Inkeri Lehtinen ja Yrjö Enne olivat aikaansaaneet: kaikki SKP:n rahat ja luottamukselliset paperit olivat joutuneet silkan varomattomuuden johdosta Ruotsin SÄPO:n käsiin – ja huomattavin osa illegaaleista asiamiehistä istui tämän johdosta ruotsalaisessa vankilassa.
Kun marraskuussa 1939 tuli kaksikin ehdotonta käskyä palata Moskovaan tärkeää tehtävää varten, Tuominen kieltäytyi. Hän kirjoitti suorasanaisen kirjeen Kuusiselle, ja sitä viemään lähetti hyvin tuntemansa ruotsalaisen SKP:n asiamiehen Anton Strandin. Brommasta lähtenyt venäläinen matkustajakone laskeutui erillisestä määräyksestä Velikije Lukin kentälle noin kahden tunnin lentomatkan päässä Moskovasta ja Kuusinen itse tuli koneeseen. Tätä Tuominen ihmetteli ja tuli loppupäätelmään, että Kuusinen aikoi valistaa häntä siitä mitä olisi tulossa. Anton Strand kertoi kaiken Tuomiselle Tukholmaan palattuaan.
Tuominen esittää teoksessa sarkastisen kuvauksen siitä, mitä olisi tapahtunut, jos hän olisikin lähtenyt Moskovaan ja joutunut kokoamaan Terijoen hallitusta, kuten kaikesta päätellen oli suunniteltu. Kuvitteellisessa kohtauksessa Tuominen esittää Stalinille, Molotoville ja Berijalle ministerilistan toisensa jälkeen, mutta kaikki hylätään, sillä ne sisältävät pelkästään Stalinin vainoissa tuhottuja ja pettureiksi julistettuja suomalaisia kommunistijohtajia. Terijoen hallituksen todellisen kokoonpanon Tuominen itse hylkää kelvottomana. Tämän jälkeen hän olisi oman arvelunsa mukaan joutunut itse vaikeuksiin.
Terijoen hallituksen osalta Tuominen pohtii sen toimia ja syitä sen perustamiseen, samoin Buharinin ”yli-imperialismin teoriaa”, joka johti kehittäjänsä teloittamiseen – vaikka Stalin joutui vain muutamaa vuotta myöhemmin tunnustamaan teorian oikeaksi, kun teki liiton Adolf Hitlerin kanssa.[2]
Tuominen kertoo kirjassaan myös vanhan esimiehensä ja opettajansa O.W. Kuusisen vaikeasta roolista: kuinka tämä säilytti loppuun asti asemansa Neuvostoliiton johtajan ykköskirjurina, vaikka miehiä katosi joka puolella ympärillä.[3] Tuominen arvelee myös, että juuri Kuusinen olisi istuttanut Nikita Hruštšovin päähän ajatuksen ohjusten sijoittamisesta Kuubaan – mistä seurasi Kuuban ohjuskriisi vuonna 1962.[4]
Kirjassaan Tuominen pohtii myös, olisiko talvisota ollut vältettävissä, olisiko Suomen pitänyt keväällä 1940 ottaa vastaan lännen apu, olisiko jatkosotaan joutuminen ollut vältettävissä ja mikä oli ”Mannerheimin maanpetos”.[5] Kaikkeen tähän suurpolitiikan kudokseen lomittuvat tekijän omat vaiheet ja toiminta sotavuosien aikana Ruotsissa ja osittain Suomessakin.
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Tuominen, Arvo: Myrskyn aikaa. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Tammi, 1970.