Muinaispersian kieli

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Osa muinaispersialaisesta Behistunin kirjoituksesta.

Muinaispersian kieli on muinaista Persiaa 500–300-luvuilla eaa. hallinneiden akemenidien aikana puhutusta iranilaisesta kielestä käytetty nimitys. Sitä puhuttiin ilmeisesti valtakunnan ydinalueella nykyisen Iranin lounaisosassa. Muinaispersian historiallisia jatkajia ovat keskipersia, klassinen uuspersia sekä nykypersia, tadžikki ja dari.[1]

Kieli tunnetaan nuolenpääkirjoituksella mm. kallioon, kivipaasiin, maljakoihin, sinetteihin, savi-, kulta- ja marmoritauluihin tehdyistä akemenidikuninkaiden piirtokirjoituksista. Niitä on löydetty laajan valtakunnan eri puolilta Iranista, Turkista ja Egyptistä. Muinaispersialaisia ovat ilmeisesti myös eräät aramealaisella kirjaimistolla laaditut piirtokirjoitukset. Lisäaineistoa tarjoavat aramealaisissa, elamilaisissa, akkadilaisissa ja kreikkalaisissa teksteissä esiintyvät muinaispersialaiset erisnimet ja lainasanat.[2]

Muinaispersia kuuluu iranilaisten kielten lounaisryhmään.[3] Vaikka se oli akemenidien äidinkieli, valtakunnan yleiskielenä toimi aramea, ja virkakielinä käytettiin myös akkadia ja elamia.[4] Kirjoituksissa ei ole havaittu murre-eroja. Niissä esiintyy mm. meedialaisia ja aramealaisia lainasanoja. Aramea on vaikuttanut myös tekstien syntaksiin.[2] Mitään todisteita laajemman muinaispersialaisen kirjallisuuden olemassaolosta ei ole säilynyt.[4]

Muinaispersia on nuolenpääkirjoitukseen perustuvista kirjoitustavoista nuorin, mutta sillä ei ole suoraa historiallista yhteyttä muihin vastaaviin järjestelmiin. Sen merkit ovat muodoltaan omaperäisiä ja yksinkertaisia. Kirjaimisto sisältää 36 aakkos- ja tavumerkkiä, viisi ideogrammia, yhden ligatuurin, numerot ja sananrajaa osoittavan merkin.[4] Kirjoitusjärjestelmän tulkinnan aloitti saksalainen filologi Georg Friedrich Grotefend vuonna 1802.[5]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Jazyki Rossijskoi Federatsii i sosednih gosudarstv. Tom 1, s. 407. Moskva: Nauka, 1997. ISBN 5-02-011237-2.
  2. a b Jazyki mira: Iranskije jazyki. I. Jugo-zapadnyje iranskije jazyki, s. 35. Moskva: Indrik, 1997. ISBN 5-85759-048-5.
  3. Lingvistitšeski entsiklopeditšeski slovar, s. 142. Moskva: Sovetskaja entsiklopedija, 1990. ISBN 5-85270-031-2.
  4. a b c Jazyki mira: Iranskije jazyki. I. Jugo-zapadnyje iranskije jazyki, s. 36. Moskva: Indrik, 1997. ISBN 5-85759-048-5.
  5. Lingvistitšeski entsiklopeditšeski slovar, s. 228. Moskva: Sovetskaja entsiklopedija, 1990. ISBN 5-85270-031-2.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]