Monoklonaalinen vasta-aine

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Yleisesitys monoklonaalisten vasta-aineiden tuotantotavasta
1.-4. Valitulla antigeenilla immunisoidut hiiren pernasolut ja myeloomasolut fuusioidaan. Fuusioinnissa käytetään myeloomasoluja, joilla ei ole itse kykyä tuottaa hypoksantiini-guaniini-fosforibosyylitransferaasia (HGPRT) ja vasta-aineita.
Solufuusioseos siirretään HAT-kasvatusliuokseen, joka sisältää hypoksantiinia, aminopteriinia ja tymidiiniä. HAT-kasvatusliuoksessa vain fuusioituneet hydridoomasolut kykenevät kasvamaan keskeytyksettä. Fuusioitumattomat myeloomasolut eivät kasva HGPRT:n puutteen johdosta ja fuusioitumattomilla pernasoluilla on rajoittunut elinaika.
4.-5. Vasta-ainetta tuottavat soluviljelmät etsitään ja yksittäiset vasta-ainetta tuottavat solut eristetään omiin viljelmiinsä.
5.-8. Uudet alasoluviljelmät ovat kunkin yksittäisen eristetyn solun klooneja ja tuottavat monoklonaalisia vasta-aineita antigeeniaan vastaan. Oikeaa monoklonaalista vasta-ainetta tuottavat menestyksekkäät alasoluviljelmät valitaan kasvamaan ja tuottamaan lisää haluttua vasta-ainetta.[1]

Monoklonaaliset vasta-aineet (mAb tai moAb) ovat samasta hybridoomasolusta kloonattujen samanlaisten immuunisolujen tuottamia identtisiä monospesifisiä vasta-aineita. Kohteeseensa sitoutuvia monoklonaalisia vasta-aineita on mahdollista tuottaa lähes mitä tahansa ainetta vastaan, jolloin niitä voidaan käyttää valitun aineen paljastamiseen tai puhdistamiseen. Monoklonaalisten vasta-aineiden tuottamisesta on tullut tärkeä keino biokemiassa, molekyylibiologiassa ja lääketieteessä. Kun monoklonaalisia vasta-aineita käytetään lääkkeenä, vaikuttavan aineen nimelle annetaan suomen kielessä päätteeksi -mabi.

Monoklonaalisia vasta-aineita käytetään laajasti diagnostiikka- ja tutkimusreagensseina. Niiden käyttöönotto ihmisten terapiaan on ollut hitaampaa. Ongelmia ovat tuottaneet muun muassa sytotoksisten eli soluja tuhoavien vasta-aineiden käyttöön liittyvä riski sytokiinistimulaatiosta, solujen hajoamisriski, riski fysiologisten toimintojen lamaantumisesta ja elimistön yliherkkyysreaktiot vieraita vasta-aineita kohtaan. Vasta-aineterapian alkuaikoina vasta-aineet olivat hiiristä peräisin, mikä aiheutti immuunivasteen potilailla, jolloin seurauksena saattoi olla hoidon tehon häviäminen. Nykyisin monoklonaalisia vasta-aineita muokataan geenitekniikan avulla ihmismäisemmiksi, jolloin muokattuja vasta-aineita kutsutaan kimeerisiksi tai humanisoiduiksi riippuen ihmismäisten ja hiireltä peräisin olevien osuuksien suhteesta. Monoklonaalisia vasta-aineita käytetään nykyisin eri syöpien ja autoimmuunisairauksien, kuten reuman, hoitoon[2].

Monoklonaalisia vasta-aineita on etsitty myös SARS-CoV-2-virusta vastaan. Esimerkiksi SARS-CoV-1-virusta vastaan kehitetyistä ihmisperäisestä monoklonaalista vasta-aineista yhden (47D11) on raportoitu olevan tehokas myös SARS-CoV-2-infektiota vastaan. Löydös saattaisi tarjota erään reitin hoidon kehittämiseksi covid-19-tautiin.[3]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Kimball J.: Monoclonal Antibodies Kimball’s Biology Pages. 21.6.2009. Viitattu 9.10.2009. (englanniksi)
  2. Alfthan K.: Terapeuttiset vasta-aineet TABU Lääketietoa Lääkelaitokselta. 15.10.2007. Viitattu 9.10.2009. (suomeksi)
  3. Chunyan Wang, Wentao Li, Dubravka Drabek, Nisreen M. A. Okba, Rien van Haperen, Albert D. M. E. Osterhaus, Frank J. M. van Kuppeveld, Bart L. Haagmans, Frank Grosveld & Berend-Jan Bosch: A human monoclonal antibody blocking SARS-CoV-2 infection Nature Communications, 11: artikkeli 2251, nature.com. 4.5.2020. Viitattu 7.5.2020. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]