Tämä on hyvä artikkeli.

Miracinonyx

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Miracinonyx
Taiteilijan näkemys lajista Miracinonyx trumani
Taiteilijan näkemys lajista Miracinonyx trumani
pleistoseeni
n. 2,5–0,02 Ma[1]
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata
Alajakso: Selkärankaiset Vertebrata
Luokka: Nisäkkäät Mammalia
Lahko: Petoeläimet Carnivora
Heimo: Kissaeläimet Felidae
Suku: Miracinonyx
Adams, 1979
Synonyymit
  • Acinonyx (Miracinonyx)
  • Puma (Miracinonyx)
Lajit
  • M. inexpectatus (Cope, 1895)
  • M. trumani (Orr, 1969)
Katso myös

 Commons-logo.svg Miracinonyx Commonsissa

Miracinonyx (nimen merkitys: ”hämmästyttävä gepardi[2]) on sukupuuttoon kuollut kissaeläinsuku, joka eli Pohjois-Amerikassa pleistoseenilla. Se sisälsi lajit Miracinonyx inexpectatus ja Miracinonyx trumani. Suvun läheisimmät elävät sukulaiset ovat puuma ja jaguarundi, ja toisinaan nämä kaikki luokitellaan samaan Puma-sukuun, jolloin Miracinonyx on Puman alasuku. Miracinonyx-lajit muistuttivat monilta piirteiltään gepardia, mutta nykykäsityksen mukaan tämä on konvergenttisen evoluution tulosta eikä johdu läheisestä sukulaissuhteesta.

Ulkonäkö ja koko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Miracinonyx-lajit muistuttivat ulkomuodoltaan gepardia: niillä oli pitkänomaiset luut, tylppä kallo ja kapeat, korkeakruunuiset hampaat.[3] Miracinonyx inexpectatus oli morfologialtaan gepardin ja puuman välimaastosta,[4] mutta se oli kumpaakin kookkaampi:[3] se painoi arviolta noin 73–95 kilogrammaa.[5][6] Miracinonyx trumani oli ulkomuodoltaan lähempänä gepardia,[3] mutta sillä oli rotevammat raajat, suhteellisesti suurempi kallo ja vahvempi niska.[7] Se oli hieman pienempi kuin Miracinonyx inexpectatus:[8] sen paino oli arviosta riippuen noin 70–88 kilogrammaa.[9][10] Säkäkorkeutta sillä oli noin 85 senttimetriä.[11]

Fossiilien löytöpaikat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Miracinonyxin fossiilit ovat harvinaisia.[12] Miracinonyx inexpectatuksen fossiileja on löydetty Yhdysvaltojen kaikista osista ja Pohjois-Meksikosta.[13][14] Miracinonyx trumani puolestaan eli varmuudella vain Yhdysvaltojen länsiosissa.[15] Sen fossiileja on löydetty ainakin Nevadasta, Wyomingista ja New Mexicosta.[16] Wyomingin Natural Trap Cave -luolasta on löydetty täydellisiä Miracinonyx trumanin luurankoja.[17]

Elintavat ja elinympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Miracinonyx saalisti luultavasti hanka-antilooppeja.

Miracinonyx-lajien elintapoja ei tunneta hyvin, mutta pitkät jalat ja suuret sieraimet viittaavat siihen, että ne olivat nopeita juoksijoita, jotka jahtasivat kiinni saaliinsa.[18] Miraconyxin ravintoa olivat luultavasti keskikokoiset kasvinsyöjät,[19] ja hanka-antalooppien on ajateltu kuuluneen sen pääasiallisiin saaliseläimiin.[12][20] Tavallisen hanka-antiloopin (Antilocapra americana) lisäksi mahdollisia saaliita olivat sukupuuttoon kuolleet hanka-antiloopit suvuista Capromeryx, Tetrameryx ja Stockoceros.[20] Vertaamalla Miracinonyxin ja mahdollisten saaliseläinten hampaissa olevia isotooppijälkiä on saatu vihjeitä siitä, mitkä eläimet ovat kuuluneet Miraconyxin ravintoon.[12][18]

Miracinonyx inexpectatus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Miracinonyx inexpectatus oli luultavasti mukautuvainen kissaeläin, joka oli nopeampi kuin puuma ja vahvempi ja parempi kiipeilijä kuin gepardi.[11] Lajin suuri mukautuvaisuus ja kilpailevien kissaeläinten vähyys mahdollistivat erilaisissa habitaateissa elämisen samaan tapaan kuin puuma nykyään.[21][22] Miracinonyx inexpectatus eli rannikkosavanneilla, aukkoisissa metsissä ja Appalakkien purolaaksoissa.[4]

Lajin fossiileja on löydetty usein yhdessä Smilodonin ja jaguaarin fossiilien kanssa. Mahdollisesti nämä kolme saalistajaa täyttivät samankaltaiset ekologiset lokerot kuin gepardi, leijona ja leopardi nykyään Afrikassa.[4][23] Miracinonyx luultavasti erikoistui saalistamaan nopeita eläimiä avoimessa maastossa.[22] Miracinonyx inexpectatuksen isotooppianalyysit Kaliforniasta viittaavat lajin saalistaneen Tetrameryx irvingtonensis -hanka-antilooppeja ja Hemiauchenia-kameleita.[24]

Miracinonyx trumani[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Toisin kuin edeltäjänsä, Miracinonyx trumani eli mahdollisesti pelkästään aroilla.[13] Se oli erittäin sopeutunut juoksemiseen, ja se oli todennäköisesti erikoistuneempi saalistaja kuin Miracinonyx inexpectatus.[12][25] Sekään ei kuitenkaan ollut yhtä nopea kuin gepardi.[7] Miracinonyx trumanin ranteen luusto poikkesi sekä gepardista että puumasta, ja luustoa tutkimalla on tultu siihen tulokseen, että vaikka Miracinonyx trumani oli gepardin tapaan taitava juoksija, se pystyi vielä puuman tapaan pyydystämään saaliinsa eturaajoillaan ja kiipeilemään puissa.[26]

On ehdotettu, että Miracinonyx trumani kehittyi pleistoseenin lopulla nopeaksi juoksijaksi nimenomaan saalistaakseen hanka-antilooppeja, ja vastaavasti lajin aiheuttama metsästyspaine teki hanka-antiloopeista nopeita.[12][20] Nykyinen hanka-antilooppi on Amerikan nopein nisäkäs ja kaikkia alueen nykyisiä petoeläimiä huomattavasti nopeampi: se voi juosta noin 90 kilometrin tuntivauhtia. Miracinonyx muinaisena saalistajana selittäisi sen, miksi hanka-antilooppi on nopeampi kuin sen nykypäivänä tarvitsisi olla.[20][18] Wyomingista kerätyn isotooppidatan perusteella hanka-antilooppi ja määrittämättömät hirvieläimet olivat Miracinonyx trumanin mahdollisia saaliseläimiä.[12]

Grand Canyonin löydöt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Grand Canyonista on löydetty Miracinonyx trumani -lajille määritettyjä fossiileja, jotka mahdollisesti haastavat perinteisen käsityksen gepardimaisista elintavoista.[23] Löytöpaikka poikkeaa huomattavasti savannimaisista elinympäristöistä, joissa lajin yleensä on ajateltu eläneen. Ainakin Grand Canyonin Miracinonyx trumani -yksilöt elivät luultavasti enemmän lumileopardin kuin gepardin tapaan. Ne liikkuivat mahdollisesti pitkin jyrkkiä kallioseinämiä jahdatessaan saalista.[18][27] Kanjonin yleisin saaliseläin oli todennäköisesti sukupuuttoon kuollut Oreamnos harringtoni -lumivuohi. Toinen mahdollinen saaliseläin oli paksusarvilammas.[27]

Grand Canyonin Miracinonyx-jäänteiden lajimääritys ei ole ongelmatonta, sillä paleontologi Ross Barnettin mukaan ne saattavat tosiasiassa olla puuman jäänteitä. Barnettin mukaan jäänteet määritettiin Miracinonyxille kuuluviksi pääasiassa niiden suuren koon takia, mutta määrityksessä ei huomioitu sitä, että pleistoseenilla puumat olivat nykyistä suurempia.[28]

Lajiutuminen, ajoitus ja sukupuutto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Miracinonyx inexpectatus oli sukunsa ensimmäinen laji, ja sen vanhimmat löydetyt fossiilit ovat peräisin pleistoseenin alun Texasista, noin 2,5 miljoonaan vuoden takaa.[1][13] Sen nuorimmat varmuudella tunnistetut fossiilit puolestaan ovat noin 0,6 miljoonaa vuotta vanhoja.[4][13] Nuorimmat ja vanhimmat jäänteet eivät nähtävästi poikkea toisistaan, joten laji säilyi luultavasti pitkään morfologialtaan muuttumattomana.[13] Myöhempi laji Miracinonyx trumani eli radiohiiliajoitusten mukaan myöhäispleistoseenilla noin 20 000 vuotta sitten,[4][29] ja sen uskotaan kehittyneen Miracinonyx inexpectatuksesta.[13][30]

Joskus 600 000–20 000 vuotta sitten Miracinonyx inexpectatus kuoli sukupuuttoon ja sen korvasi Miracinonyx trumani. Tuolloin suvun evoluutiossa vallinneen kahden miljoonan vuoden ”tauon” oletetaan loppuneen, ja Miracinonyx inexpectatus luultavasti kehittyi melko lyhyessä ajassa lajiksi Miracinonyx trumani.[4][13] Ilmastonmuutoksen uskotaan käynnistäneen tuon kehityksen.[13]

Miracinonyxin fossiiliaineisto on melko puutteellista aikaväliltä, jolloin kahden lajin välimuotojen oletetaan eläneen. Se sisältää kuitenkin joitakin fossiileja, joita ei ole varmuudella määritetty lajitasolle.[4][15] Toisaalta Texasista on löydetty kissaeläimen alaleuan osa, joka muistuttaa lähinnä Miracinonyx trumania, mutta on mahdollisesti 1,8–2,1 miljoonaa vuotta vanha. Sekä ajoitus että lajimääritys ovat vasta alustavia, mutta se saattaa viitata aiemmin oletettua varhaisempaan lajien erkaantumisajankohtaan. Jos kyseessä on Miracinonyx trumani, se tarkoittaa sitä, että Pohjois-Amerikassa eli samaan aikaan kaksi Miracinonyx-lajia.[31]

Miracinonyx trumani kuoli sukupuuttoon pleistoseenin lopun joukkotuhossa.[32] Sen nuorimmat luotettavasti ajoitetut jäänteet ovat 19 765 ±80 radiohiilivuotta vanhoja,[29] mutta Grand Canyonista on löydetty mahdollisesti vain 11 000 vuotta vanhoja jäänteitä.[33] Tarkkaa syytä Miraconyx trumanin sukupuuttoon ei tiedetä, mutta ainakin ilmastonmuutos ja saaliseläinten katoaminen saattoivat vaikuttaa siihen.[25] Joukkotuhossa myös puuma kuoli sukupuuttoon Pohjois-Amerikasta, mutta se onnistui vaeltaamaan takaisin Etelä-Amerikasta.[20]

Taksonomia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pohjois-Amerikan gepardimaiset kissaeläimet on luokiteltu omaan Miracinonyx-sukuunsa vuodesta 1990. Sitä aiemmin niiden nimistö on ollut vaihtelevaa. Edward Drinker Cope kuvasi vuonna 1895 lajin Crocuta inexpectata, jonka nimeksi hän myöhemmin muutti Uncia inexpectata. 1900-luvun alkupuoliskolla nimeksi tuli uusien fossiilöytöjen myötä Felis (Puma) inexpectata. Toinen samankaltainen laji, Felis (Puma) studeri, kuvattiin vuonna 1960, ja se korvasi jossain määrin taksonin Felis inexpectata, koska jotkut pitivät jälkimmäisen alkuperäisiä fossiileja liian fragmentaarisina tai kahdelle eri lajille kuuluvina. Vuonna 1969 kuvattiin kolmas samankaltainen laji Felis trumani.[4]

Vuonna 1979 paleontologi Daniel Adams kuvasi gepardin Acinonyx-suvulle uuden alasuvun Miracinonyx, johon hän sijoitti lajit Acinonyx (Miracinonyx) studeri ja Acinonyx (Miracinonyx) trumani.[2] Tähän mennessä lajeja oli verrattu lähinnä puumaan, mutta 1970-luvulla Natural Trap Cavesta tehdyt Felis trumani -löydöt paljastivat yhtäläisyyksiä gepardin kanssa.[4][18]

Vuonna 1990 Blaire Van Valkenburgh tutkimusryhmineen julkaisi tutkimuksen, jossa analysoitiin aiempaa parempia fossiileja. Siinä Miracinonyx erotettiin omaksi suvukseen, joka sisältää lajit Miracinonyx inexpectatus ja Miracinonyx trumani. Tutkimus todisti, että Felis inexpectatan fossiilit kuuluvat yhdelle lajille, ja täten lajinimi Miracinonyx inexpectatus korvaa aiemman nimen Acinonyx studeri.[4] Myöhemmät tutkijat ovat jatkaneet Miracinonyxin luokittelua erilliseksi suvuksi tai vaihtoehtoisesti Puma-suvun alasuvuksi Puma (Miracinonyx).[30]

Evoluutio[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Miracinonyx kuuluu samaan kehityslinjaan kuin gepardi, puuma ja jaguarundi, ja kaksi viimeksi mainittua ovat nykykäsityksen mukaan sen läheisimmät elävät sukulaiset.[34] 2000-luvulla julkaistujen molekyylianalyysien perusteella puuman ja jaguarundin kehityslinja, jota Miracinonyx edustaa, erkani gepardin kehityslinjasta noin viisi miljoonaa vuotta sitten.[35][36] Miracinonyxin ja puuman yhteinen kantamuoto saapui luultavasti Aasiasta Pohjois-Amerikkaan Beringian kautta noin kolme miljoonaa vuotta sitten.[37][30] Yksi kehityshaara jäi Pohjois-Amerikkaan ja muodosti Miracinonyx-suvun,[30] kun taas toinen jatkoi luultavasti Etelä-Amerikkaan, missä se jakautui puumaksi ja jaguarundiksi.[20]

On ollut kiistaa siitä, oliko Miracinonyx läheisempää sukua puumalle vai gepardille.[38] 1970-luvulla Daniel Adams ei uskonut, että yhtäläisyydet voisivat johtua konvergenttisesta evoluutiosta, ja luokitteli siksi Miracinonyx-lajit samaan sukuun gepardin kanssa.[2][18] Lisäksi hän ehdotti, että gepardit olivat saaneet alkunsa Uudessa maailmassa, eivät Vanhassa maailmassa, kuten aiemmin oli ajateltu.[18][39] Myöhemmät tutkimukset ovat kuitenkin osoittaneet, että Miracinonyx on kuin onkin läheisempää sukua puumalle kuin gepardille ja että gepardimaiset piirteet johtuvat konvergenttisesta evoluutiosta.[18][40] Lisäksi nykyinen fossiiliaineisto vahvistaa, että gepardit kehittyivät Vanhassa maailmassa.[30]

Vuonna 2005 julkaistiin tutkimus, jossa analysoitiin noin 20 000 vuotta vanhan Miracinonyx trumani -yksilön DNA:ta.[28] Tutkimus tukee käsitystä siitä, että Miracinonyx oli gepardin sijaan läheisintä sukua puumalle ja jaguarundille.[37] Lisäksi DNA-analyysi viittaa siihen, että Miracinonyx oli läheisempää sukua puumalle kuin jaguarundille, mutta tämä tarvitsee lisätodisteita, koska tulos perustuu vain yhteen geenimerkkiin.[37]

Hypoteettinen kladogrammi gepardien ja puumien kehityslinjan kehityksestä, jossa Miracinonyx ja Herpailurus on luokiteltu Puma-suvun alasuvuiksi:[36]



 Acinonyx 
Acinonyx  (Sivapanthera) 

A. (S.) pardinensis


Acinonyx (Acinonyx)

Gepardi (Acinonyx jubatus)



 Puma sensu lato 
Puma  (Viretailurus) 

P. (V.) pardoides



 †Puma (Miracinonyx) 

P. (M.) inexpectatus



P. (M.) trumani




 Puma (Herpailurus) 

P. (H.) pumoides



Jaguarundi (P. (H.) yagouaroundi)



 Puma (Puma) 

Puuma (Puma concolor)






Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Bellani, Giovanni G.: Felines of the World: Discoveries in Taxonomic Classification and History. London: Academic Press, 2020. ISBN 978-0-12-816503-4. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 23.10.2021). (englanniksi)
  • Trayler, Robin Brendan: Stable isotope records of inland California megafauna – new insights into pleistocene paleoecology and paleoenvironmental conditions. Opinnäytetyö. California State University, Fresno, 2012. Teoksen verkkoversio (pdf) (viitattu 23.10.2021). (englanniksi)
  • Turner, Alan: The big cats and their fossil relatives. New York: Columbia University Press, 1997. ISBN 978-0-231-10228-5. (englanniksi)
  • Van Valkenburgh, Blaire et al.: The Cheetah: Evolutionary History and Paleoecology. Teoksessa Marker, Laurie & Boast, Lorraine K. & Schmidt-Küntzel, Anne: Cheetahs: Biology and Conservation. Academic Press, 2018. ISBN 978-0-12-804088-1. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 23.10.2021). (englanniksi)

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Chimento, Nicolás R. & Dondas, Alejandro: First Record of Puma concolor (Mammalia, Felidae) in the Early-Middle Pleistocene of South America. Journal of Mammalian Evolution, 27.3.2017, 25. vsk, nro 3, s. 381–389. doi:10.1007/s10914-017-9385-x. ISSN 1573-7055. Artikkelin verkkoversio (pdf) Viitattu 30.10.2021. (englanniksi)
  2. a b c Adams, Daniel B.: The Cheetah: Native American. Science, 14.9.1979, 205. vsk, nro 4411, s. 1155–1158. American Association for the Advancement of Science. doi:10.1126/science.205.4411.1155. ISSN 0036-8075. Artikkelin verkkoversio Viitattu 13.10.2021. (englanniksi)
  3. a b c Turner 1997, s. 83
  4. a b c d e f g h i j Van Valkenburgh, Blaire & Grady, Frederick & Kurtén, Björn: The Plio-Pleistocene cheetah-like cat Miracinonyx inexpectatus of North America. Journal of Vertebrate Paleontology, 20.12.1990, 10. vsk, nro 4, s. 434–454. Taylor & Francis. doi:10.1080/02724634.1990.10011827. ISSN 0272-4634. Artikkelin verkkoversio Viitattu 13.10.2021. (englanniksi)
  5. Orcutt, John D. & Calede, Jonathan J.M.: Quantitative Analyses of Feliform Humeri Reveal the Existence of a Very Large Cat in North America During the Miocene. Journal of Mammalian Evolution, 3.5.2021, 28. vsk, nro 3, s. 729–751. doi:10.1007/s10914-021-09540-1. ISSN 1573-7055. (englanniksi)
  6. Hunter, Luke: Cheetah, s. 64. Penguin Random House South Africa, 2013. ISBN 978-1-77584-108-1. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 24.10.2021). (englanniksi)
  7. a b Van Valkenburgh et al. 2018, s. 28
  8. Extinct American Cheetahs (Miracinonyx spp.) Fact Sheet: Physical Characteristics San Diego Zoo Wildlife Alliance Library. 30.3.2021. San Diego Zoo Wildlife Alliance. Viitattu 4.11.2021. (englanniksi)
  9. Saunders, Jeffrey John & Styles, Bonnie Whatley & Baryšnikov, G. F. (toim.): Quaternary Paleozoology in the Northern Hemisphere, s. 368. Springfield: Illinois State Museum, 1998. ISBN 0897921569. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 24.10.2021). (englanniksi)
  10. Sandom, C. J. et al.: Learning from the past to prepare for the future: felids face continued threat from declining prey. Ecography, 2.1.2018, 41. vsk, nro 1, s. 140–152. John Wiley & Sons, Ltd. doi:10.1111/ecog.03303. ISSN 1600-0587. Artikkelin verkkoversio Viitattu 7.11.2021. (englanniksi)
  11. a b Turner 1997, s. 90
  12. a b c d e f Trayler 2012, s. 18
  13. a b c d e f g h Repenning, Charles A. & Weasma, Ted R. & Scott, George R.: The early Pleistocene (latest Blancan-earliest Irvingtonian) Froman Ferry fauna and history of the Glenns Ferry Formation, southwestern Idaho, s. 24. U.S. Geological Survey bulletin, 2105. Washington: United States Government Printing Office, 1995. doi:10.3133/b2105. Teoksen verkkoversio (pdf) (viitattu 30.10.2021). (englanniksi)
  14. Bravo-Cuevas, Victor Manuel et al.: First occurrence of Panthera atrox (Felidae, Pantherinae) in the Mexican state of Hidalgo and a review of the record of felids from the Pleistocene of Mexico. Fossil Record, 20.7.2016, 19. vsk, nro 2, s. 131–141. Copernicus Publications. doi:10.5194/fr-19-131-2016. ISSN 2193-0074. Artikkelin verkkoversio (pdf) Viitattu 30.10.2021. (englanniksi)
  15. a b Morgan, Gary S. & Seymour, Kevin L.: Fossil history of the panther (Puma concolor) and the cheetah-like cat (Miracinonyx inexpectatus) in Florida. Bulletin of the Florida Museum of Natural History, 1.10.1997, 40. vsk, nro 2, s. 177–219. University of Florida. doi:10.1130/abs/2020am-359877. ISSN 0071-6154. Artikkelin verkkoversio (pdf). (englanniksi)
  16. Morgan, Gary S. & Harris, Arthur H.: Pliocene and Pleistocene vertebrates of New Mexico. Teoksessa Lucas, Spencer G. & Sullivan, Robert M. (toim.): Fossil Vertebrates in New Mexico, s. 299. Bulletin 68. Albuquerque: New Mexico Museum of Natural History and Science, 2015. ISSN 1524-4156. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 30.10.2021). (englanniksi)
  17. Wang, Xiaoming & Martin, Larry D.: Late Pleistocene, paleoecology and large mammal taphonomy, Natural Trap Cave, Wyoming. National Geographic Research & Exploration, 1993, 9. vsk, nro 4, s. 422–435. Artikkelin verkkoversio Viitattu 3.11.2021. (englanniksi)
  18. a b c d e f g h Black, Riley: Did False Cheetahs Give Pronghorn a Need for Speed? National Geographic. 8.1.2013. National Geographic Society. Viitattu 23.10.2021. (englanniksi)
  19. Extinct American Cheetahs (Miracinonyx spp.) Fact Sheet: Summary San Diego Zoo Wildlife Alliance Library. 30.3.2021. San Diego Zoo Wildlife Alliance. Viitattu 23.10.2021. (englanniksi)
  20. a b c d e f Bellani 2020, s. 225
  21. Turner 1997, kuvaliite 8
  22. a b Shabel, Alan B. et al.: Irvingtonian Mammals from the Badger Room in Porcupine Cave. Teoksessa Barnosky, Anthony D.: Biodiversity Response to Climate Change in the Middle Pleistocene, s. 313. Berkeley: University of California Press, 2004. ISBN 0-520-24082-0. (englanniksi)
  23. a b Extinct American Cheetahs (Miracinonyx spp.) Fact Sheet: Behavior & Ecology San Diego Zoo Wildlife Alliance Library. 30.3.2021. San Diego Zoo Wildlife Alliance. Viitattu 23.10.2021. (englanniksi)
  24. Trayler 2012, s. 48
  25. a b Piper, Ross: Extinct Animals: An Encyclopedia of Species that Have Disappeared during Human History, s. 101. Westport, CT: Greenwood Press, 2009. ISBN 978-0-313-34987-4. (englanniksi)
  26. Dunn, Rachel H. et al.: Locomotor correlates of the scapholunar of living and extinct carnivorans. Journal of Morphology, 12.6.2019, 280. vsk, nro 8, s. 1197–1206. John Wiley & Sons, Ltd. doi:10.1002/jmor.21024. ISSN 0362-2525. Artikkelin verkkoversio (pdf) Viitattu 24.10.2021. (englanniksi)
  27. a b Hodnett, John-Paul et al.: Miracinonyx trumani (Carnivora: Felidae) from the Rancholabrean of the Grand Canyon, Arizona and its implications for the ecology of the “American cheetah” academia.edu. 2010. Viitattu 23.10.2021. (englanniksi)
  28. a b Barnett, Ross: The surprising cheetah TwilightBeasts. 8.8.2014. Viitattu 21.10.2021. (englanniksi)
  29. a b Grayson, Donald K. & Meltzer, David J.: Revisiting Paleoindian exploitation of extinct North American mammals. Journal of Archaeological Science, huhtikuu 2015, 56. vsk, s. 177–193. doi:10.1016/j.jas.2015.02.009. ISSN 0305-4403. Artikkelin verkkoversio (pdf) Viitattu 30.10.2021. (englanniksi)
  30. a b c d e Bellani 2020, s. 224
  31. Moretti, John & Johnson, Eileen: Explorations in the Early Pleistocene of West Texas. Current Research in the Pleistocene, 2011, 28. vsk, s. 176–178. Artikkelin verkkoversio Viitattu 31.10.2021. (englanniksi)
  32. Extinct American Cheetahs (Miracinonyx spp.) Fact Sheet: Taxonomy & History San Diego Zoo Wildlife Alliance Library. 30.3.2021. San Diego Zoo Wildlife Alliance. Viitattu 23.10.2021. (englanniksi)
  33. American Cheetah Fossil U.S. National Park Service. Viitattu 3.11.2021. (englanniksi)
  34. Bellani 2020, s. 223–224
  35. Van Valkenburgh et al. 2018, s. 26
  36. a b Bellani 2020, s. 227
  37. a b c Van Valkenburgh et al. 2018, s. 27
  38. Dixon, Dougal: The Complete Illustrated Encyclopedia of Dinosaurs & Prehistoric Creatures, s. 501. London: Hermes House, 2016. ISBN 978-1-84681-209-5. (englanniksi)
  39. Brody, Jane E.: Tracking Cheetahs In North America The New York Times Archives. 16.10.1979. Viitattu 23.10.2021. (englanniksi)
  40. Bellani 2020, s. 224–225