Merimaskun kunnanvaltuusto

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kunnanvaltuusto
Merimaskun vaakuna
Kunta Merimasku
Valtuutettuja 17
Viimeisimmät vaalit 24. lokakuuta 2004

Merimaskun kunnanvaltuusto oli entisen Merimaskun kunnan ylintä päätösvaltaa käyttävä elin, jossa oli 17 jäsentä. Suurin puolue kunnassa oli Keskusta. Valtuuston toiminta lakkasi 1. tammikuuta 2009 Merimaskun liityttyä Naantalin kaupunkiin.

Kunnanvaltuuston kokoontumispaikka oli Merimaskun koulu. Kunnanhallitus puolestaan kokoontui Merimaskun kunnantoimistossa.[1][2]

Koostumus vaaleittain

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Merimaskun kunnanvaltuuston kolme suurinta puoluetta oli Keskusta, SDP ja Kokoomus, vuodesta 1997 nämä olivat valtuuston ainoat puolueet. Keskustan asema suurimpana puolueena oli pysynyt lähestulkoon muuttumattomana ainakin 1960-luvun lopusta lähtien. Toiseksi suurimpana oli yleensä ollut Kokoomus, vuonna 1988 puolue sai saman määrän paikkoja kuin Keskusta. SDP ohitti Kokoomuksen vuoden 1992 kunnallisvaaleissa ja nousi kunnan suurimmaksi puolueeksi Keskustan rinnalle vuosiksi 1993–1996 ja oli toisiksi suurin vuosina 1997–2000. Vuosien 1984 ja 2000 vaaleissa Kokoomus ja SDP saivat molemmat saman verran paikkoja Merimaskun valtuustoon.[3][4]

Suomen Kansan Demokraattinen Liitto asetti ehdokkaita Merimaskussa useasti, valtuutetun puolue sai ainakin vuosien 1964 ja 1984 vaaleissa.[5][3][4] Muut Merimaskun valtuustossa vähintään kerran istuneet puolueet ovat Suomen Maaseudun Puolue, Suomen Kansan Yhtenäisyyden Puolue ja Vihreä liitto. Lisäksi ehdokkaita ovat asettaneet saamatta yhtään valtuustopaikkaa Demokraattinen Vaihtoehto vuoden 1988 kunnallisvaaleissa sekä Vasemmistoliitto ja Vihreät vuoden 1996 kunnallisvaaleissa.[3]

paikkajako ja äänestysaktiivisuus kunnallisvaaleissa
vaalit paikat äänestys-
aktiivisuus
Kesk. Kok. SDP SMP
PS
Muut Yhteensä
1968 7 3 2 1 13 81,8 %
1972 6 4 2 1 13 85,2 %
1976 6 5 4 2a 17 85,6 %
1980 7 5 4 1 17 85,9 %
1984 7 4 4 1 1b 17 83,0 %
1988 6 6 4 1 17 81,0 %
1992 6 4 6 1c 17 77,7 %
1996 7 4 6 17 74,7 %
2000 7 5 5 17 68,9 %
2004 7 6 4 17 72,3 %
a Suomen Kansan Yhtenäisyyden Puolue (SKYP)
b Suomen Kansan Demokraattinen Liitto (SKDL)
c Vihreä liitto (Vihr.)
– Puolue asetti ehdokkaita joita ei valittu valtuustoon
Lähteet: Tilastokeskus[3][4]

Vaalitulokset ja valtuutetut

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kunnallisvaalit 2008

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoden 2008 kunnallisvaalit käytiin vuoden 2009 kuntajaon mukaisesti eli merimaskulaiset äänestivät ja asettuivat ehdolle Naantalin kaupunginvaltuustoon tulevan kuntaliitoksen johdosta.[6] Merimaskun äänestysalueen äänestysprosentti oli 73,3 %[7] Äänestysprosentti siis nousi Merimaskussa yhdellä prosenttiyksiköllä edellisistä vaaleista. Alueen 1 611 äänioikeutetusta 888 äänesti.[8]

Merimaskun viimeisestä valtuustosta jatkokaudelle Naantalin kaupunginvaltuustoon pääsi kaksi valtuutettua, Samuli Santalahti (kesk.) ja Eliisa Ansamaa (sd.).[9] Santalahti oli myös Merimaskun äänestysalueen ääniharava saaden 114 ääntä. Tämä oli lähes kaksinkertainen määrä alueella toiseksi eniten ääniä saaneen ehdokkaan potista, joka oli 61.[10]

Kunnallisvaalit 2004

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoden 2004 kunnallisvaaleissa Kokoomus sai yhden lisäpaikan ja SDP menetti yhden. Keskustan paikat eivät muuttuneet. Vaalien äänestysprosentti nousi edellisistä vaaleista 3,4 prosenttiyksikköä.

Kaudelle 2005–2008 Merimaskun viimeiseksi jääneeseen kunnanvaltuustoon valittiin seuraavat jäsenet:[11]

Valtuutetun nimi Puolue Äänimäärä
Virtanen, RiittaRiitta Virtanen Kesk. 29
Arvonen, EijaEija Arvonen Kesk. 29
Sariola, JukkaJukka Sariola Kesk. 28
Santalahti, SamuliSamuli Santalahti Kesk. 26
Saarela, PerttiPertti Saarela Kesk. 25
Viitanen, JoukoJouko Viitanen Kesk. 23
Ihalin, ReijoReijo Ihalin Kesk. 22
Maksimainen, KeijoKeijo Maksimainen Kok. 32
Lehtonen, ElinaElina Lehtonen Kok. 31
Vepsäläinen, AnnamariAnnamari Vepsäläinen Kok. 25
Sariola, PasiPasi Sariola Kok. 24
Lämsä, MerjaMerja Lämsä Kok. 23
Rissanen, MariMari Rissanen Kok. 23
Ansamaa, SeppoSeppo Ansamaa SDP 48
Ansamaa, EliisaEliisa Ansamaa SDP 25
Salonen, ArtoArto Salonen SDP 24
Salmenoja, PiaPia Salmenoja SDP 23

Merimaskun kunnan 2007 vuosi-ilmoituksen mukaan kunnanvaltuuston puheenjohtaja oli Samuli Santalahti ja kunnanhallituksen puheenjohtaja Anne Linja.[1]

Kunnanjohtajat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Merimaskun kunnanjohtajina toimineita henkilöitä:[12]

  1. a b Vuosi-ilmoitus 2007 (DOC) merimasku.fi: Merimaskun kunta. Viitattu 16.6.2024.
  2. a b Merimasku (Kunta > Hallinto) merimasku.fi (Arkistoitu). 2002. Merimaskun kunta. Viitattu 16.6.2024.
  3. a b c d Tilastokeskuksen PX-Web-tietokannat: Kuntavaalit, puolueiden kannatus 1976–2021, Kuntavaalit, äänestystiedot 1976–2021 (Tilastokeskus 2021)
  4. a b c Kansalliskirjaston julkaisuarkisto Doria: Kunnallisvaalit 1968 (s. 65) (Tilastokeskus 1969); Kunnallisvaalit 1972 (s. 50–51) (Tilastokeskus 1974); Kunnallisvaalit 1976 (s. 66) (Tilastokeskus 1977).
  5. Kansalliskirjaston julkaisuarkisto Doria: Kunnallisvaalit 1964 (s. 66) (Tilastollinen päätoimisto 1965)
  6. Kunnallisvaalit 26.10.2008 vaalit.fi. 1.10.2008. Oikeusministeriö. Viitattu 16.6.2024.
  7. Yle.fi, Kuntavaalit 2008; Varsinais-Suomi - Naantali - Puolueiden kannatus äänestysalueilla (Yleisradio, 30.10.2008)
  8. Kunnallisvaalit 2008, äänestystiedot (Tilastokeskus)
  9. Kunnallisvaalit 2008; Valitut ehdokkaat Naantali (Oikeusministeriö)
  10. Yle.fi, Kuntavaalit 2008; Varsinais-Suomi - Naantali - Merimasku - Ehdokkaiden kannatus äänestysalueella (Yleisradio, 30.10.2008)
  11. Kunnallisvaalit 2004; Valitut ehdokkaat Merimasku (Oikeusministeriö)
  12. Vahtera, Raimo: Päätoimittaja Raimo Vahteran kolumni: Kuntia kuin Otavassa Turun Sanomat. 21.4.2005. TS-Yhtymä. Viitattu 16.6.2024.
  13. Keski-Petäjä, Miia: Olenius ei suostu kakkosmieheksi Turun Sanomat. 6.9.2004. TS-Yhtymä. Viitattu 16.6.2024.
  14. Merimaskun kunnanjohtaja Marsala jättää virkansa Turun Sanomat. 8.4.2005. TS-Yhtymä. Viitattu 16.6.2024.
  15. Nousiaisissa riittää uskoa tulevaisuuteen yle.fi. 15.2.2011. Yleisradio. Viitattu 16.6.2024.
  16. Högmander, Jutta: Uunituore kunnanjohtaja sai tulikasteensa Merimaskun TS-treffeillä Turun Sanomat. 22.9.2005. TS-Yhtymä. Viitattu 16.6.2024.