Matapanin taistelu

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Matapanin taistelu
Osa Välimeren sotatoimialuetta
toisessa maailmansodassa
Päivämäärä:

27.–29. maaliskuuta 1941

Paikka:

Välimeri, Matapanin niemen (Taínaro) edusta, Kreikka

Lopputulos:

Liittoutuneiden voitto

Osapuolet

Liittoutuneet:
 Yhdistynyt kuningaskunta
 Australia

 Italia

Komentajat

Naval Ensign of the United Kingdom.svg Andrew Cunningham

Italia Angelo Iachino

Vahvuudet

1 lentotukialus
3 taistelulaivaa
7 kevyttä risteilijää
17 hävittäjää

1 taistelulaiva
6 raskasta risteilijää
2 kevyttä risteilijää
17 hävittäjää

Tappiot

4 kevyttä risteilijää vaurioitui lievästi
1 torpedopommittaja
3 kaatunutta

1 taistelulaiva vaurioitui
3 raskasta risteilijää upposi
2 hävittäjää upposi
2 400 kaatunutta

Matapanin taistelu (ital. Gaudon taistelu) oli meritaistelu toisessa maailmansodassa Matapanin eli Taínaron tai Matapáksen niemen edustalla 27.–29. maaliskuuta 1941. Niemi muodostaa Manner-Kreikan eteläisimmän pisteen Peloponnesoksen niemimaan etelärannikolla. Taistelun osapuolet olivat amiraali Andrew Cunninghamin komentama brittiläinen Välimeren laivaston sekä amiraali Angelo Iachinon johtama Italian laivaston osasto.

Osapuolten laivastot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Liittoutuneet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Brittiläinen Välimeren laivasto, johon kuuluivat lentotukialus HMS Formidable (Kapteeni A. W. La T. Bisset, kontra-amiraali D. W. Boydin lippulaiva), sekä taistelulaivat HMS Barham (Kapteeni G. C. Cooke, 1. taistelulaivaviirikön komentajan kontra-amiraali H. B. Rawlingsin lippulaiva), HMS Valiant (kapteeni C. E. Morgan) sekä HMS Warspite (kapteeni D. B. Fisher, Välimeren laivaston komentajan amiraali Sir A. B. Cunninghamin lippulaiva). Laivasto-osaston tukena oli kaksi laivuetta hävittäjiä:

Toiseen amiraali Sir Henry Pridham-Wippelin johtamaan laivasto-osastoon kuuluivat kevyet risteilijät HMS Ajax[1] (kapteeni E. D. B. McCarthy), HMS Gloucester[2] (kapteeni H. A. Rowley), HMS Orion[3] (kapteeni G. R. B. Back, keveiden yksiköiden komentajan vara-amiraali H. D. Pridham-Whippelin lippulaiva) ja HMAS Perth[4] (kapteeni Sir P. W. Bowyer-Smith) sekä loput 2. hävittäjälaivueen alukset HMS Hasty (komentajakapteeni L. R. K. Tyrwhitt), HMS Hereward (luutnantti T. F. P. U. Page) ja HMS Ilex (kapteeni H. St L. Nicholson). Osastoon kuulunut Australian laivaston hävittäjä HMAS Vendetta joutui palaamaan Aleksandriaan.

Kreetan eteläpuolisilla merialueilla olivat saattueiden suojana lisäksi HMS Defender, HMS Jaguar sekä HMS Juno Kithiran kanavassa sekä HMS Decoy, HMS Carlisle ja HMS Calcutta. Lähialueella olivat vielä partiotehtävissä kevyt risteilijä HMS Bonaventure[5] sekä Australian laivaston hävittäjä HMAS Vampire.

Italia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Napolista 26. maaliskuuta lähteneeseen[6] Italian laivaston osastoon (Pohjoinen ryhmä) kuuluivat amiraali Iachinon lippulaivana taistelulaiva Vittorio Veneto ja sen suojana olleet 10. hävittäjäviirikön Maestrale-luokan Grecale, Libeccio, Maestrale ja Scirocco[7] sekä 13. hävittäjäviirikön Soldati-luokan Alpino, Bersagliere, Fuciliere, Granatiere.[8] Osastoon liittyivät Tarantosta lähteneet 1. risteilijäviirikön (kontra-amiraali Carlo Cattaneo) alukset: Zara, Fiume ja Pola sekä 9. hävittäjäviirikön Oriani-luokan Alfredo Oriani (kapteeni Toscano), Giosué Carducci, Vincenzo Gioberti ja Vittorio Alfieri.[6][9]

Vara-amiraali Luigi Sansonettin johtamaan eteläiseen ryhmään kuuluivat Messinasta lähteneet 3. risteilijäviirikkö (vara-amiraali Sansonetti) Trieste, Trento ja Bolzano, joita saattoi 12. hävittäjäviirikön Soldati-luokan Ascari, Corazziere ja Carabiniere[8] sekä Brindisistä merelle lähteneet 8. risteilijäviirikön (kommodori Antonio Legnani) Abruzzi-luokan kevyet risteilijät Luigi di Savoia Duca Degli Abruzzi ja Giuseppe Garibaldi, joita saattoivat 6. hävittäjäviirikön Navigatori-luokan Nicoloso da Recco ja Emanuele Pessagno.[10] Keveiden risteilijöiden tehtävänä oli edetä aina Kreetalle saakka, minkä jälkeen tavata pääosasto jälleen Navarinossa.[6] Alukset olivat palanneet kotisatamaansa kohtaamatta brittien laivasto-osastoja.[11]

Akselivaltojen tiedustelutiedoissa oli puutteita, jotka osaltaan aiheuttivat tappion. Saksan ilmavoimien ilmoituksen, jonka mukaan kaksi liittoutuneiden taistelulaivaa olisi vaurioitunut ilmahyökkäyksissä, perusteella italialaiset luulivat, että Välimerellä olisi ainoastaan yksi taistelukelpoinen liittoutuneiden taistelulaiva.[12] Mutta todellisuudessa alueella oli kolme taistelulaivaa ja tuhoutunut lentotukialus oli korvattu uudella, jolloin liittoutuneilla oli edelleen merkittävä laivasto suojaamassa kuljetuksia Kreikkaan. Lisäksi taistelun kannalta merkittävää oli, ettei yhdessäkään italialaisessa sota-aluksessa ollut tutkaa.

Taistelun kulku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Taistelualueen kartta

Brittiläinen Short Sunderland lentovene havaitsi 27. maaliskuuta 1941 Joonianmerellä purjehtivan italialaisen laivasto-osaston, joka oli saanut käskyn häiritä liittoutuneiden meriliikennettä Joonianmerellä Kreetasta pohjoiseen. Vielä samana iltana Välimeren laivaston komentaja amiraali Cunningham antoi käskyn laivastolleen lähteä Aleksandriasta. Hän oli määrännyt vara-amiraali Pridham-Wippelin Pireuksesta lähteneen laivasto-osaston kohtaamaan osastonsa Gavdhos-saaren kaakkoispuolella.[13]

Ensimmäinen kosketus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäinen kosketus laivastojen välillä tapahtui brittiläisten kevyiden risteilijöiden ja italialaisen amiraali Sansonettin komentaman kolmen raskaan risteilijän välillä aamulla noin kello 08.00. Italialaiset avasivat tulen kello 08.12 22 000 metristä, mutta heillä oli ongelmia tulenkeskittämisessä, jolloin sen vaikutus jäi heikoksi. Noin tuntia myöhemmin brittien kevyet risteilijät väistyivät ylivoiman tieltä, jolloin italialaiset kuvittelivat väistön tarkoituksena olevan alusten houkutteleminen raskaiden alusten tykkien kantamalle.[13]

Italialaisten laivaston komentaja Iachino kutsui raskaat risteilijät pois, jolloin ne aloittava purjehduksen luoteeseen ja kevyet risteilijät rupesivat varjostamaan etäältä italialaista laivasto-osastoa. Nyt avasi taistelulaiva Vittorio Veneto tulen pääaseillaan 23 000 metristä, mutta ei saanut yhtään osumaa 94 kranaatilla. Brittien kevyet risteilijät kärsivät kuitenkin lieviä vaurioita raskaiden 305 millimetrin kranaattien sirpaleista.[14]

Ilmahyökkäykset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Brittien lentotukialukselta HMS Formidablelta nousseet lentokoneet tekivät ensimmäisen hyökkäyksen italialaisia vastaan puoliltapäivin ilman tuloksia. 829. laivue aloitti toisen hyökkäyksen kello 15.10. Tällöin kapteeniluutnantti J. Dalyell-Stead oman henkensä hinnalla läheltä laukaisema torpedo vaurioitti Vittorio Venetoa, johon tulvi 4 000 tonnia vettä ja vasemmanpuoleiset pääkoneet menivät epäkuntoon. Miehistö sai kuitenkin aluksen uudelleen liikkeelle ensin 17 solmun ja myöhemmin 19 solmun nopeudella.[15]

Illan hämärtyessä Iachino keräsi 1. ja 3. risteilijälaivueensa vaurioituneen lippulaivansa ympärille sekä osan hävittäjistään suojaamaan alusta uusilta ilmahyökkäyksiltä. Lentokoneet olivat kuitenkin saaneet tehtäväkseen ainoastaan viivyttää taistelulaivaa, jotta Välimeren laivaston taistelulaivat saisivat osaston kiinni tuhottavaksi. Laivaston ilmavoimien Kreetalta toimivan 815. laivueen Fairey Swordfish lentokoneiden kolmannen hyökkäyksen aikana kello 19.25 raskas risteilijä Pola sai torpedo-osuman kylkeensä, joka täytti etummaiset konehuoneet vedellä.[16] Iachino käski amiraali Cattaneon 1. risteilijäviirikön jäädä suojaamaan ja auttamaan vaurioitunut alus takaisin kotisatamaan.[15]

Taistelun loppuvaihe[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Englantilainen risteilijä HMS Ajax sai vaurioituneen Polan tutkaansa, jolloin amiraali Pridham-Wippell luuli havaittua alusta taistelulaiva Vittorio Venetoksi ja ilmoitti siitä taisteluosaston komentajalle amiraali Cunninghamille. HMS Valiantin tutkassa havaittiin italialaiset risteilijät noin kello 22.00 ja noin puoli tuntia myöhemmin taistelulaivat yllättivät hitaasti etenevän italialaisosaston. HMS Warspite avasi tulen ja ampui kaksi täyslaidallista kohti Fiumea, joka upposi kello 23.15.[17] Samanaikaisesti Valiant avasi tulen kohti Zaraa, jota kohti avasi tulen myös Warspite Fiumen tuhouduttua. Valiantin ampumaa viisi sarjaa pääaseillaan ja Warspiten ampumat neljä muuttivat Zaran hitaasti vajoavaksi hylyksi. Lopulta päällikkö upotti aluksensa estääkseen sen joutumasta vihollisen saaliiksi.[17] [18] Italialaiset hävittäjät suorittivat vastahyökkäyksen, mutta Alfieri, joka oli laukaissut neljä yhteislaukausta pääaseillaan ja kolme torpedoa, upotettiin tykkitulella. Carduccin, joka sai useita osumia ja syttynyt tuleen, upottivat hävittäjät HMAS Stuart ja HMS Havock. Oriani, jonka toinen moottori tuhoutui osumasta, pääsi pakenemaan ja palaamaan kotisatamaan ja Giobertin onnistui paeta uskaliaan vastahyökkäyksen jälkeen.[9] Lopulta englantilaiset hävittäjät HMS Jervis ja HMS Nubian löysivät Polan pimeästä ja upottivat sen torpedoimalla otettuaan kansilleen ensin eloonjääneitä.[15][19]

Lopputulos[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Englantilaiset menettivät ainoastaan yhden lentokoneen miehistöineen [20] ja neljä kevyttä risteilijää kärsi lieviä vaurioita.

Italialaiset menettivät kolme raskasta risteilijää, kaksi hävittäjää sekä taistelulaiva vaurioitui. Taistelulaiva Vittorio Veneto saapui Taranton satamaan 29. maaliskuuta iltapäivällä ja se palasi korjausten jälkeen palvelukseen 22. elokuuta.[6] Alusten mukana menetettiin 2 400 miestä, joiden joukossa olivat amiraali Cattaneo, sekä risteilijöiden Zaran ja Fiumen päälliköt kommodorit Giorgis ja Corsi.[20]

Taistelun seurauksena Italian laivastolta kiellettiin operaatiot merellä kauempana kuin maakentiltä operoivat koneet voivat toimia eli ilman ilmasuojaa ei merelle ollut asiaa. Tällä oli merkittävä vaikutus Kreetan evakuointiin, koska Italian laivasto ei häirinnyt sitä.[20]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Bauer, Eddy: Toinen Maailmansota osa 1. Porvoo: Werner Söderström Osakeyhtiö, 1973. ISBN 951-0-05841-6. (englanniksi)
  • Chesneau, Roger: Aircraft Carriers of the World, 1914 to the Present - an illustrated encyclopedia. Bristol: Brockhampton Press, 1998. ISBN 1-86019-87-5-9. (englanniksi)
  • Whitley, M. J.: Battleships of World War Two - an international encyclopedia. Lontoo: Arms and Armour, 1998. ISBN 1-85409-386-X. (englanniksi)
  • Whitley, M. J.: Cruisers of World War Two - an international encyclopedia. Lontoo: Arms and Armour, 1996. ISBN 1-86019-874-0. (englanniksi)
  • Whitley, M. J.: Destroyers of World War Two - an international encyclopedia. Lontoo: Arms and Armour, 1988. ISBN 0-85368-910-5. (englanniksi)
  • Taylor, H. A.: Fairey Aircraft since 1915. Annapolis: Naval Institute Press, 1988. ISBN 0-87021-208-7. (englanniksi)

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Whitley - Cruisers s.100
  2. Whitley - Cruisers s.109
  3. Whitley - Cruisers s.99
  4. Whitley - Cruisers s.21
  5. Whitley - Cruisers s.114
  6. a b c d Whitley - Battleships s.174
  7. Whitley - Destroyers s.167
  8. a b Whitley - Destroyers s.170
  9. a b Whitley - Destroyers s.168
  10. Whitley - Destroyers s.164
  11. Whitley - Cruisers s.140
  12. Naval Staff 2002 s. 75
  13. a b Toisen Maailmansodan historia osa 1 s.454
  14. Toisen Maailmansodan historia osa 1 s.454-455
  15. a b c Toisen Maailmansodan historia osa 1 s.455
  16. Fairey aircrafts s. 253
  17. a b Whitley - Battleship s.101
  18. Whitley - Battleship s.103
  19. Whitley - Cruisers s.152
  20. a b c Toisen Maailmansodan historia osa 1 s.457